Torstai, 22.1.2009 Ensimmäinen päivä rallisimulaattoriprojekti käynnistyy.
Aamu alkoi esitelmällä, jossa neljännen vuosikurssin opiskelija pohjusti RalliSimulaattori (Hei tostahan saa lyhentämällä RaSi:n .. ) projektiamme. Hän oli jo aikaisemmin tehnyt pohjatyötä RaSi projektiin selvittäen lähinnä tiedon porttausta LFS:stä TwinCATiin ja propon ohjausta tällä tiedolla. Vallitsee innostunut ilmapiiri, osallistujat ovat tohkeissaan toiset enemmän, jotkut vähemmän. Saimme jopa päätöksiä aikaiseksi, kuten että tilaamme kuppipenkin Raumalta - hei jostain on aloitettava. Palaveerasimme myös ns. softa ryhmän kanssa (2.projektiryhmä) asioiden tärkeysjärjestystä. Päivän yhteenvedoksi sopisi: Kauhea härdelli, labrassa kun ~30 henkeä ryntäilee sinne sun tänne (CDIO projektit pyörähti käyntiin kaikilla 3.vsk:n automaatio-opiskelijoilla.). Keskiviikko, 28.1.2009
Ensimmäiset kuvat RaSi projektista otettu. | Propoja ja lihaksia ohjaa Beckhoffin logiikka.
| | Kuvassa Feston DMSP 40mm pneumalihas. Maksimi voima on valmistajan mukaan 6000N painon ollessa vain 850g, eli ylivoimainen teho-paino-suhde.
| | Feston proportionaaliventtiilit, jotka hoitavat paineensäätelyn lihaksille. |
Torstai, 29.1.2009
2. kokonaan projektille pyhitetty päivä. Paikalla seitsemästä projektiin osallistuvasta opiskelijasta oli vain kolme: L.V (allekirjoittanut), A.M ja J.O. Loput olivat lähteneet jo aamuhämärissä Automaatio-opiskelijoiden kilta Ry:n järjestämälle yritysvierailumatkalle. J.O ja A.M olivat jo koululla kun itse tulin paikalle, ja melkein ensimmäisenä J.O jo huuta allekirjoittanutta katsomaan. Siellähän se oli pneumalihas (ei reumalihas toim.huom) ja propo kytkettynä ja paineistettuna, maksamakkaraltahan se näytti siinä lattialla pötköttäessään. Seuraava ilmoitus oli: "Virtaukset ei riitä, ei tällä mitään kunnon liikettä saa!"
Tätä olin jo aavistellut edellisenä päivänä kun olin käynyt käpistelemässä tarkemmin koulun jo EVTEKin aikana hankkimia propoja, mutta olimme I.H:n kanssa pikaisella manuaalin ja MuscleSIMin pläräämisellä todenneet että pitäisi riittää. Vaan J.O näki pelkällä kokeneella silmällä, että jotain on pielessä, varuiksi sitten olivat kytkeneet laitteet hauenleuoilla poveriin ja varmistaneet karmivan totuuden - Hitaita ovat penteleet! Ongelmanahan on siis tyhjenymisen onneton vauhti, mistä nopeassa simuloinnissa aiheutuu liikkeiden sulautuminen toisiinsa. Hidas tyhjentyminen taas johtuu pneumalihasten rakenteesta vrt. ilmapallo, sekä propon alimitoituksesta. Paine alue on kyllä oikea, mutta l/sek. määrä ei ole tarpeeksi suuri, jotta se mahdollistaisi haluamamme liikenopeudet. Murhetta murhetta.. Onneksi koulut ovat oppimista varten, tästä ei voi kuin ottaa opiksi. Huomenna suunnittelemaan alustavasti jatkoa ja toivottavasti alkuviikosta saamme ratkaisun ongelmaan, esimerkiksi osien vaihdon myötä..
Maanantai 2.2.2009 "Harjanvarsi proton" materiaalit menivät hankintaan. Mahdollisesti puutavara saapuu jo tämän viikon aikana koululle, mutta todennäköisesti kasaaminen lykkääntyy seuraavalle viikolle.
Torstai 5.2.2009 Ensimmäinen varsinainen asiakaspalaveri pidettiin aamupäivällä jossa lyötiin aikataulutusta lukkoon. Kulisseissa on tapahtunut taas viikon aikana kehitystä eteenpäin ja mekaniikka ryhmä jatkaa piirustuspöydän ääressä. Joskin näkyvääkin tapahtui ja säästöä kertyi muutama euro projektibudjetista, kun sosialisoimme palan kemianlaboratorion hylkyvaneria, siitä syntyy "harjanvarsiprotoon" ylärunko. Softaryhmä viritteli taas LFS:n ja muut koodaus työkalut kuntoon, sekä koodasi rajapinnan myös toiselle propo-lihas -yhdistelmälle. Iltapäivä menikin sitten viritellessä vaneria roikkumaan kahdella lihaksella ja yleiseen asioiden hämmästelyyn - antoisa päivä siis. | Lihas ja sen testipenkki. Tässä vielä vain yksi lihas kytkettynä.
| | Ja tästä pelaamisesta kertyi 0,01 opintopisteen arvoinen suoritus. T.I testaa Live for speedin ja lihaksen yhteistoimintaa.
|
Maanantai 9.2.2009 Kuppipenkki ja nelipistevyö tilattu Completokselta.
Tiistai 10.2.2009 Fysiikanlaboratoriosta haettu Vernier LabQuest ja 3d-kiihtyvyysanturi lainaan mittauksia varten.
Keskiviikko 11.2.2009 Alustavia mittauksia tehty normaaliin henkilöautoon kohdistuvista kiihtyvyyksistä.
| Kiihtyvyydet pystyyn ja eteen, kun henkilöautolla kiihdytetään n. 0-70km/h talvisella asfalttitiellä.
|
Perjantai 13.2.2009 (klo 21.36 => no life..) Dödii.. Homma etenee.. Eilen touhuttiin laiskan aamun jälkeen kymmenen tunnin päivä masiinan parissa, ja saatiinkin ohjelmalta kiihtyvyystiedot Visual Basicin kautta TwinCat softaan, sekä kaikki kuusi propoa kytkettyä sähköisesti. Pneumaattinen kytkös jäi kahteen lihakseen, kun ei ollut riittävästi liittimiä (olivat lähettäneet Festolta vääriä, ja jakotukki puuttui..) Mekaniikkatiimi sai puisen protokehikon valmiiksi softantestausta varten ja iltapuolella saimme jo kaksi lihasta liikkumaat peliltä asti. Prokkis jatkui sitten yllättäen tänään, kun minä (J.O), T.I ja L.V tulimme koululle (vapaapäivänä) tekemään rästihommia.. Rästejä ei tullut edes katottua, mutta kaikki kuusi propoa tuli kytkettyä pneumaattisesti ja näpyteltyä yksinkertainen ajomallinnusohjelma. Eli ideana oli viedä kiihtyvyystietoja suoraan tietyille lihaksille siten että koepenkki kallistuisi pituus ja sivuttaissuunnassa pelin kiihtyvyystietojen mukaan.. No näihän kävi, mutta ihmettelimme kun homma ei toiminut jatkuvasti saman kaavan mukaan, keula nousi kiihdyttäessä, mutta hetken päästä se laski kiihdyttäessä.. Eli pelin tuottamat kiihtyvyysarvot olivat sidottu ajoradan kiinteään koordinaatistoon.. Siispä muistelemaan trigonometriaa, ja näpyttelemään funktio joka laskee auton kiertokulmasta ja kiinteistä kiihtyvyysarvoista autoon kohdistuvan pitkittäis ja sivuttais kiihtyvyyden.. Klo 17 homma toimi ja kaikki kuusi lihasta tottelevat pelin ohjausta.. |