Metropolis
Fritz Langin ohjaama/käsikirjoittama mykkäelokuva Metropolis kuvaa oman aikansa ihanne/kauhukuvaa tulevaisuuden suurkaupung(e)ista. Langin tarkoitus elokuvallaan on ollut oletetusti kuvata tulevaisuuden teknologian kauhukuvia, ihmisten välisiä luokkaeroja jonka syyt ja seuraukset perustunevat vahvalle teollistumiselle.
Metropolis on vuoden 2026 suurkaupunki suuruudenhulluine pilvenpiirtäjineen ja harmaine ilmapiireineen, missä vastakkainasettelu ei ole ohi. Ihmiset ovat jakautuneet selkeisiin ylä- ja alaluokkiin, herroihin ja herranpelkoisiin työläisiin. Yläluokka tanssii, irstastelee loistokkaan kaupungin syleilyssä, kun orjuutettu kansa henkihievereissään kirjaimellista pitää konetta/koneita toiminnassa maan alla mahdollistaakseen tämän loiston. "Death descends upon the city..!"
Elokuvassa tulevaisuuden ennakko-oletettuina faktoina nähdään, että (yläluokan) ihmiset asuvat korkeuksissa, pilvenpiirtäjien huipuilla. Autot lentävät. Aurinko ei paista. Todellisuus on kova, kylmä, harmaa, jota hienot valoshowt yrittävät peittää. Kaikki on koneistettua. Ihmisarvo on jakautunut ylä- ja alaluokkiin, "hyvän ja pahan taisteluksi". Naisten ja miesten roolit ovat edelleen vanhanaikaiset. Metropolis -elokuvassa ollaan myös niin pitkällä, että ihmisestä voidaan "kloonata" robotti.
Nämä ennakko-oletukset ovat naiivilla tavalla tosiakin tänä päivänä. Tavoittelemme taivaita korkeilla rakennuksillamme, pilvenpiirtäjillämme. Luonnonläheisyys ei ole enää niin läheistä, koen ainakin itse eläväni suht harmaassa maailmassa. Luokkajako ei näy noin vahvana fyysisesti, maan alle vajoavat vain ne, jotka sinne halajavat. Metaforana kuitenkin tuo kahtiajako voisi toimia.
"Who feeds the machines with their own flesh?" Elokuvan tarjoama skenaario on jo toteutunut: elämme koneistetussa maailmassa, missä luokkajakokin on jo koettu.
Käsikirjoituksessa on mielenkiintoista naisten ja miesten asema. Nainen on joko puhdas Äiti Teresan kaltainen pelastajahahmo tai sitten pahan alku ja juuri, houkutteleva, pahoille teille vievä syöjätär. Tai sitten naiivi, kikatteleva olento, joka juoksentelee suihkulähteen ympärillä kuin päätön kana. Mies on taas alaluokan rehti rehkijä tai yläluokan houkutuksille heikko pukuherra.
Myös kristinuskon läsnäolo on käsin kosketeltavaa. Onkin mielenkiintoista huomata, että 1920-luvulla Lang uskoi kristinuskon olevan vielä 2000-luvulla niinkin voimissaan. Kristinusko on ollut niin itsestään selvä elementti. Työläisten järjen ääni, pyyteetön nainen on nimeltään Maria. Toivoa luodessaan rehtiin työläiskansaan hänen taustallaan on isoja puuristejä ja kynttilöitä - ristit lienevät ainoa toivoa maan alla. On kirkkomaisia rakennuksia, seitsemän kuoleman syntiä (johon lankeavat sokeat yläluokan miehet), on vedenpaisumusta..
Vaikka kristinusko on osa tätäkin päivää, ei sen paino näy noin vahvana tässä hetkessä tai sitten muissa tämän päivän sci-fi-elokuvissa. Vai näkyykö?
Blade Runner
1980-luvun Ridley Scotin ohjaama Blade Runner sijoittuu vuoden 2019 Los Angelesiin. Tulevaisuuden katsotaan jälleen olevan karu: maanpinta on kulutettu loppuun, suurin osa ihmisistä on muuttanut avaruudessa sijaitseviin siirtokuntiin. Ajan saatossa on kehitetty replikantteja, ihmisen kaltaisia bioteknisesti kehitettyjä robotteja, tekemään likaisen työn ihmisten puolesta. Replikantit poikkeavat siinä mielessä ihmisistä, että he omaavat yli-inhimilliset voimat, mutta heiltä myös uupuvat tunteet. Vai uupuvatko? Replikantit eivät saa astua jalallaan maahan, ja heitä jahtaavatkin ja lahtaavat poliisintittelillä ratsastavat Blade Runnerit.
Blade Runner -elokuva kuvaa myös karua kaupunkia, kuten Metropolis. Tulevaisuuden kaupunki on synkkä, korkea, valoshowten ja mainosten siivittämä. Aurinkoa ei näy. Ja taas autot lentelevät. Mutta (onneksi) ihmiset syövät vielä kiinalaista ruokaa ja litkivät viskiä, eivätkä esimerkiksi popsi ruokakapseleita - ihminen itse ei ole vielä niin keinotekoinen.
Ennakko-oletuksena on jälleen koneistettu maailma, mikä aiheuttaa pelkoa. Tällä kertaa tosin pelätään, että "koneet" ottavat vallan. Tämä pelko on todentuntuinen tänäkin päivänä: koska ihminen ei olekaan Jumalan kaltainen, emme voi täysin ymmärtää taikka kontrolloida luomuksiamme. Milloin tekoälystä tuleekin niin älykäs, ettemme voi sitä enää hallita?
Tuleeko ihmistä tunteettomia koneita ja koneista tunteita metsästäviä ja omaa tarkoitustaan etsiviä olentoja? Ja onko kone enää kone, jos sillä on tunteet?
Blade Runner on elokuva, joka pitänee katsoa uudestaan. Se on sekava, piilomerkityksiä löytynee varmasti vielä enemmänkin, kuin mitä ensi katsomalta käteen jää.
"I've seen things you people wouldn't believe."
Blade Runnerin skenaario on tämän ajan ihmisille todentuntuisempi, kuin Metropoliksen povaama maailma. Silti meillä ei ole vieläkään niitä lentäviä autoja taikka kloonattuja ihmisrobotteja. Ei vielä. Tyntyntyy..
...
"Luontoani nostattelen,
Haastattelen haltiata;
Nouse, luontoni, lovesta,
Haon alta, haltiani,
Kiven alta, auttajani,
Sammalista, saattajani!"