Peter esitteli tehtyjä muutoksia.
AIKA TO 17.2.2011 Klo 13-15
PAIKKA Agricolankatu 1-3, neukkari G230
LÄSNÄ Sonja Merisalo, Peter Peltonen, Kari Rentola, Mirja Neuvonen
ESITYSLISTA:
1. Esityslistan tarkistaminen
OK.
2. Koulutusten ja oppimateriaalin tilanne
Peter ollut Jounin monikulttuurisen ryhmän viimeisessä lähitapaamisessa. Jouni on saanut luovittua hyvin, vaikka kirjoittajat ovat halunneet aika erilaisiakin asioita. Työkaluun oltu tyytyväisiä, mukana sellaisiakin käyttäjiä, jotka eivät ole paljoa koneita käyttäneet. Yksi ongelma löytynyt: jos on pitkään kirjautuneena, kirjoittaa pitkään, saattaa kadottaa tekstiä kun tallentaa. Peter oli varoittanut että Noodi on kehitysversio ja yllättäviä juttuja saattaa tulla, kehottanut kirjoittamaan Wordiin ensin. Peter ja Jukkis tutkivat ongelmaa, miettivät jonkun ratkaisun. Ryhmä on kuitenkin saanut tehtyä käsiksen, 1.4. ensi-ilta, esittävät itse. Erilaista tässä prosessissa oli se, että Jouni ei vapauttanut käsistä lainkaan, vaan Jouni itse teki ehdotukset ja sitten keskusteltiin. Käsiksen saa jakaa yhteisön kautta. Tiekessä julkaisu.
Oppimateriaalin puolella Anders on tehnyt lisää käsitteitä, Sonja toiminut tukena ja tehnyt pieniä koodausmuutoksia.
3. Noodin tilannekatsaus
- Toiminnallisuudet
- Osiot
- Käännökset
4. Noodin julkistamisen suunnittelu
- Mitä
- Minne
- Kuka tekee
Peter esitteli tehtyjä muutoksia.
YHTEISÖ
- Käyttäjämäärät ja ryhmien määrä näkyy yhteisön etusivulla, päivittyy jatkuvasti.
- Etusivulla näkyy uusimmat ryhmät -kohdassa ne, joiden vetäjä on määritellyt että tietoja ja/tai "pyydä kutsua"-linkki näkyy.
- Ryhmän asetuksissa voi vaikuttaa siihen, onko ryhmä avoin -> Päätettiin, että "Avoin" -kohdan sijaan on seuraavat:
Wiki Markup Yhteisön etusivulla saa näkyä ryhmän nimi, kuvaus ja vetäjän nimi sekä Avoimet ryhmät Noodissa \-sivulla saa näkyä näiden lisäksi deadline. \[ruksi\]
Wiki Markup Ryhmään saa pyytää kutsua. \[ruksi\] + Tähän lisäksi tekstikenttä, johon vetäjä voi kirjoittaa viestin (vaikkapa vaatia halutessaan ryhmään kutsua pyytävältä pienen esittelyn tai tekstinäytteen).
- Ryhmän asetuksissa voi vaikuttaa siihen, onko ryhmä avoin -> Päätettiin, että "Avoin" -kohdan sijaan on seuraavat:
- Lisäksi käsikirjoituskohtaisesti vetäjä voi määrittää:
Wiki Markup Käsikirjoituksen pääsee lukemaan yhteisön etusivu. \[ruksi\]
- Peter demosi miten kutsuminen menee. Käyttäjä klikkaa "pyydä kutsua", tulee viesti että kutsu lähti. Ryhmän vetäjä näkee ryhmän sivulla käyttäjät jotka toivovat kutsua tähän ryhmään -> saa hyväksyä tai hylätä. Henkilön profiilin saa esiin, lisäksi laitetaan viestikenttä, jotta voi kertoa miksi haluaa ryhmään (vastaa vetäjän mahdollisesti laittamaan viestiin, jos hän on sellaisen laittanut samalla kun on ruksannut että saa pyytää kutsua). Foorumilla voi toki pyytää tiettyjä
Kun klikkaa "Pyydä viesti" näkyy vetäjän laittama viesti + tekstikenttä, johon voi/pitää kirjoittaa.
Katsottiin foorumia, otsikot/aihealueet OK. Lyhyet kuvaukset/aloitusviestit laitetaan, eilen tuli käännökset niistä, laitetaan samalla kaikki kielet. Myös otsikoiden käännökset laitetaan. Ensimmäisenä aina näkyy tämä tekemämme aloitusviesti. Uusin on aina ylhäällä, vanhemmat alle. Peter ja Jukkis poistavat ylimääräistä sälää ulkoasusta ja keventävät ulkoasua (palkeista näkyy vain ulkoreunat, ei paksuja väripalkkeja).
Yhteisö on koko alue, foorumi = keskustelualue -> muutetaan! Eli foorumista tehdään keskustelualue.
Työkalun puolella, profiilisivulla, on avoimet ryhmät -> listaa kaikki avoimet ryhmät + saa kutsua. Tämä tulee yhteisön puolelle, ryhmät-sivulle.
Ensi viikolla Jukkis ja Petri ilmoittavat milloin saa testata uutta Noodia. Kommentoidaan, Peter ja Jukkis korjaavat ja sitten voidaan julkaista!
Sonja kysyy Saijalta, onko Free Hugsista käyttöoikeuksia, saako sen julkaista. Tulisi esimerkiksi, ensimmäinen historiallinen esimerkki :) Kässystä Kallo?
Onko Free Hugsista videopätkiä? Sonja kysyy Saijalta. Voisi linkittää Noodiin?
Kansallisteatterissa porukka kirjoittanut Noodilla käsiksen. Maininneet Noodin tiedotteessan, käsis tullee Noodiin esille.
Foorumilla kun tekee linkin, aukeaa nyt Noodin sisään -> pitäisi aueta omaan ikkunaan!
Noodi muistaa, jos työkalussa on tietyllä sivulla,
Ohjeet = Noodin käyttöön liittyviä ohjeita, tietoa ja linkki Oppimateriaaliin. Sivun sisältö: Otsikko on Tukea kirjoittamiseen, sitten alaotsikko Miten aloitan kirjoittamisen, sitten alaotsikko Miten kirjoitan Noodilla, sitten Tutustu Oppimateriaaliin (otsikko) ja sen alle nyt sivulla oleva teksti + linkki Oppimateriaaliin.
Noodi ja tekijänoikeus -> Teksti joka nyt on + Lue lisää tekijänoikeuksista Oppimateriaalista ja linkki.
Foorumille/keskustelualueelle: "Noodin ylläpito tiedottaa" (Työkalun etusivulla olisi vain että "Noodi päivitetty" + linkki keskustelualueelle). Paitsi tiedotteita, myös jos jotain asiaa kysytään palautteen kautta usein, voisi avata sitä.
Käännökset -> Puuttuu: Noodi ja tekijänoikeudet,"Noodin ylläpito tiedottaa" (Työkalun etusivulla olisi vain että "Noodi päivitetty" + linkki keskustelualueelle) + avoimet ryhmät sivun otsikko + lisäteksti
Päivitykset -> Tekijät sivulle uusi sisältö + käännökset esille.
Pohdittiin, tarvitaanko "päätoimittajuutta"? Yhteisössä nousee varmasti kysymyksiä kuka mitä häh - kehityssuuntia pohditaan jne. Peter ja Jukkis hoitaa teknistä ylläpitoa, poistaa asiattomia viestejä jne.
Kaupungin teatterilla käynyt niin, että jokin nimimerkki alkoi isännöidä foorumilla. Kirjoitti paljon, muovasi keskustelua, henkeä. Peterillä vähän samoja kokemuksia blogi-kriitikosta. Nostaa kynnystä kirjoittaa itse.
Avoimet ryhmät Noodissa -> Ryhmät jotka ovat antaneet luvan näyttää tietonsa tms... Sonja miettii. Tekstin alla ryhmien lukumäärä + näistä tietonsa julkistaneita XXXkpl, jotka ovat antaneet luvan näyttää tietonsa. Sonja muotoilee.
Jukkis ja Peter luo tunnukset wikidotiin ja lähettää ne Sonjalle -> Sonja lisää jäseniksi.
Oppimateriaalista pois "Ehdota käsitettä", siirretään Noodin keskustelualueelle. Kannustetaan kuvaamaan käsite hyvin, Peter ja Jukkis voivat lisätä, mutta eivät omaa asiantuntemusta tarkistamaan onko käsite määritelty oikein. HKT ja Metropolia voivat olla tukena, auttavat esim. näissä käsiteasioissa.
4. Noodin julkistamisen suunnittelu
- Noodilla yli tuhat käyttäjää, yli kaksisataa ryhmää, uusi versio avataan xx.xx.2011 - käytössä mm. yhteisö jne. + yhteystiedot (lisätietoja antavat) + www-osoitteet. Metropolia & HKT voivat laittaa tällaisen tiedotteen eteenpäin. Jahka päivämäärä on selvä. Sähköpostilistoille (samat joille meni Free Hugs -tiedote), lehdistötiedote.
- Sonja muotoilee, laittaa huomenna sähköpostiin kommentoitavaa.
5. Muut esille tulevat asiat
6. Seuraava kokous
Maanantaina 28.2.2011 klo 11.