29.3.2011
Mähän oon nyt tehopäivittäjä tänään, mut on pakko lisätä kun muljuttelin asioita päässäni presistä varten. Tossa muuten niin maanläheisessä Foxin kirjassa todetaan että virtuaalipelikenttäkin alkaa olla jo sen verran vanha ettei aina kannata lähteä keksimään pyörää uudelleen ja kokeilemaan juttuja joita ei olla vielä tehty, koska on jo mahdollista että se mitä ei olla vielä tehty ei oo ollut kauhean fiksua tehdä ollenkaan. Tää sinällään vähän luovuusvastaisen kyyninen kommentti mun mielestä lähinnä oikeuttaa vakiintuneen ja kaavamaisen suunnittelun.
Ilonaihetta ja ajatuskarkkia toi se että Schell toteaakin jossain lukemassani luvussa (en nyt jaksa tarkistaa) että uudet teknologiat ovat tuoneet uutta vanhoihin pelikonsepteihin ja auttaneet tekemään vanhoja asioita uudella tavalla. Että kohta ei niinkään enää kehitellä verta hikoillen uusia ja raflaavia peli-ideoita vaan tuodaan vanhoihin peli-ideoihin uusia näkökulmia ja lähestymistapoja, että nimenomaan tuodaan uudella käyttöliittymällä vanhaan ideaan uutta potkua. Näitä uusia keinojahan on putkahdellut ihan yhtenään. Eyetoy, Kinetic, peliohjainten liikkeentunnistimet, musiikkipelivehkeet jotka on melkein yhtä haastavia kohta käyttää kuin oikeat soittimetkin...
Tuleeko (etenkin konsoli)pelimaailma muuttumaan vahvemmin uuden teknologian testikentäksi TAI jatko-osa-, lisäosa- ja päivitys- tuotannoksi? Oisko se kauheen väärin jos se muuttuisi?
Jos siis vaan tehtäis asiat kuitenkin tosi hyvin. (Toisin kuin DA 2:ssa.)
29.3.2011
No oho. En oo muistanut yhtään kirjoitella lukemaani. Foxin Game interface design keskittyi tosi käytännönläheisiin juttuihin suunnitteluprosessissa. Se oli kai ihan ok, mutta olisin toivonut enemmän myös jonkinlaista syvempää pohdintaa pelikäyttöliittymien ominaispiirteistä. Book of Lenses sen sijaan on ihan mahtava. Olen eksynyt lueskelemaan sitä vähän sieltä ja täältä, mutta siinä on tiettyjä osioita jotka sopii hyvin juuri tähän kurssiin. Ja siinä on nimenoman sitä syvää pohdintaa mitä kaipasinkin. Hyvä hyvä!
...