Page History

Paikalla ollaan!

Ostin lipun verkkokaupasta ja pääsin mukavasti jonon ohi.

Ensimmäiset vastaantulevat näytteilleasettajat ovat peeunteiset ja isot toimijat.

Aika täyttä on heti aukeamisen jälkeen. Paljon koululaisia.

Teemana on näköjään Italia. Ei ainakaan vielä näy muualla kuin mainospuheessa.

Keskeltä löytyy sitten pienemmät kustantamot. Hallin takaosaan on tuupattu postimerkkien keräilijät ja sitten antkvariaattiosastot.

Täällä näkee myös kuinka onnistunut mainonta helpottaa elämää: Vierailijat parveilevat sen näytteileasettajan kojulla, joka ainoana tällä osastolla on laittanut mainoksensa kattoon. Vähän täälläkin näkee arkailua: Iso osa näytteilleasettajien työntekijöistä keskittyy juttulemaan juttelemaan keskenään.Ensimmäinen oman ohjelman tilaisuus alkaa.  

Kaiken kaikkiaan osastojen tarjonta ei sytyttänyt. Tuntuu, että näytteilleasettajat eivät ole juurikaan jaksaneet miettiä omaa näkyvyyttään. Pääasiassa on vain siirretty oma kirjakauppa Messukeskukseen. Antikvariaattiosastoilla on tietenkin kiva käydä tutkimassa arkistojen aarteita. Messuohjelma on ehdottomasti kiinnostavinta tarjontaa ja ainakin minulle ainoa syy maksaa pääsylipusta.

Granta 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat

Aiheena keskustelu Granta 3-teokseen (novellikokoelma) valittua 20 suomalaista nuorta kirjailijaa. 

Paikalla on keskustelemass 3 siihen valittua kirjailijaa.

Taina jokuLatvala

Tuomas Kyrö, 

Juhani Karila

TodetaanKeskustelu aloitettiin pohtimalla millaisia tarinoita suomessa kerrotaan. Tultiin siihen johtopäätökseen, että suomessa Suomessa on vahva realistisen kuvauksen kerronnan perinne. Esitetään kysymyksessä ollaanko siirtymässä enemmän mielikuvituksen pariin.

Nykyisessä kirjailikentässä on tapahtunut sirpaloituista.

Esitetään että Seitsemässä veljeksessä on myös fantasian piirteitä. Todetaan että riippuu siitä miten kirjaa lukee

Todetaan että realistinen-termi ärsyttää koska romaani on aina fiktiota

Todetaan että erityyppiset tekstit ovat sekoittumasta nykyaikana enemmän sekottumassa keskenään

Sisällössä on kuitenkin tapahtunut sirpaloitumista. Ollaan siirtymässä yhä enenmmän fantasian piiriin. Eri tyyppiset tekstit ovat sekoittumassa keskenään.

Herää myös keskustelu, onko kyse siitä miten romaania lukee? Romaanihan on aina mielikuvituksen tuote? Realistinen-termi koetaan juuri siksi ärsyttäväksi.

Kysymykseen siitä mikä on totta ja todellisuutta todetaan, että se syntyy siitä pystyykö kirjoittaja Tosi ja todellisuus syntyy siitä pystyykö kirjoitta luomaan lukijalle uskottavan todellisuuden. Fantasian Fantasiassa uskottavuus ei ole ongelma.Tosi ja todellisuus: Merkitsee : Vertaa Taru Sormusten Herrasta ja Star Wars. Osin tosi ja todellisuus merkitsee myös rehellisyyttä: Voi kirjoittaa mitä haluaa ilman pelkoa lukijoiden tuomiosta. Ei Tekstin ei siis tarvitse olla realistista, kunhan se tuntuu todelta.

Miten huumori syntyy?

Paras Keskustelu siirtyy huumoriin suomalaisessa kirjallisuudessa. Paras huumori syntyy tragediasta: Suomalainen synkkyys ja huumori sopivat yhteen. Painostava tai vakava asia saa helpostusta lisäämällä huumoria väliin. Esimerkkinä Tuntematon Sotilas. Vaikka se naurattaa, se ei kuitenkaan ole humoristinen. Suomalainen kyky? Esitetään ajatus siitä että meillä suomalaisilla on erityinen kyky kirjoitaa tragediasta: Kirjoittaa itsemurhasta hauskasti. Selviytymiskeino?

Tekemällä tehty huumori ei toimi: Jo minua naurattaa itse, poistan sen saman tien

Eräs kirjailija huomaa olevansa hauskin poistamalla kaiken hauskan

Ehkä taustalla on enemmän näkökulma maailmaan

Kyrö toteaa ettei ajattele huumoria kirjoittaessaan. Toteaa että on itse sokea huumorille.

Kirjoituksen aikana hauskaksi koetut ei enää usein uudelleen luettuna tunnu hauskalta

Miten kertojan ääni syntyy?

Kertojan tulokulma vaikuttaa lopputuloksen tunnelmaan: minä, kolmas persoona jne

Todetaan että voi löytää vain sopivan kertojan äänen kirjaan vain kokeilemalla. Kenen tarina tämä on?

Karila toteaa että hän haluaa aina käyttää kaikkitietävää kertojaa (3. persoona), jotta kirjan maailma pysyy hallinnassa.

Esitetään ajatus, että kyseessä on selviytymiskeino.

Keskustelussa tulee myös esille että huumoria on vaikea tehdä tarkoituksella: Ne asiat jotka itse eniten naurattavat kirjoitettaessa, eivät usein sitä ole itse uudelleen luettuna tai muiden lukemana.

Tulevaisuudessa jokainen julkaisee itse kirjansa - vai julkaiseeko? Miksi kustantajia tarvitaan tulevaisuudessa

Keskustelemassa:

Heikki Valkama image päätoimitta

harri nykänen dekkarikirjailija prime time osuuskunta

leino gummerus

iina esko omakustanne

Vastakkainasettelu oli seuraava:

• Kirjailijat kokivat, että liian suuri osa heidän teostensa tuotosta menee kustantajille ja kustantamoiden voitontavoittelu vaikutti liikaa taiteelliseen vapauteen. Kirjan tekemisessä on kuitenkin usean vuoden työ ja kustantaja osallistuu siihen vain julkaisuprosessin ajan
• Kustantajat näkivät, että heillä on tärkeä rooli laadun takaajana, markkinoinnin ja myyntikanavien järjestäjänä. Kirjoittaja tehköön mitä parhaiten osaa: Eli kirjoittaa.
  
  

Kustantajat korostivat rooliaan uusien lahjakkuuksien löytäjänä ja esittivät väittämän vain tunnetut kirjailijat voivat tehdä omakustanteita: Uusien kirjailijoiden töitä ei löydetä. Kustantajat totesivat myös, että harvalla alalla tehdään tietoisesti tappiollista toimintaa ja nostivat nämä esiin kulttuuritekoina. Samalla tuli kuitenkin esille, että kirjailijan ja kustantajan välille on tarkoitus luoda pitkäaikainen suhde: Kirjailijaa on koulittava ja kehitettävä ja ensimmäiset teokset nähdään sijoituksena, jotka saadaan takaisin kirjailijan myöhemmän menestyksen kautta.

Väittämään että kustantajat vievät liikaa rahaa kirjailijan osuuden kustannuksella, he väistivät  kysymyksen toteamalla vain 45% kirjan hinnasta jäävän kustantajan ja kirjailijan jaettavaksi. Kustantaja toi myös esiin kuinka itse kirjan toimittaminen ja markkinointi ovat kalliimmat osuudet kirjan tuottamisessa. Lisäksi he totesivat, että kirjoitusprosessissa on tärkeää olla mukana ulkopuolinen taho tekstin laadun takaamisesksi. Kirjoittaja tulee helposti sokeaksi omalle tekstilleen. Tästä myös kirjailijapuoli oli samaa mieltä. 

Tärkeimmäksi syyksi tehdä omakustanne nostettiin itsenäisyys ja vapaus tehdä mitä haluaa. Omakustantajat käyttivät rahoituskeinona ennakkomyyntiä ja näkivät joukkorahoituksen tulevaisuuden keinona rahoittaa omakustanteita. Keskustelussa tuli selkeästi esiin, ettei liikkellä oltu tuloksen ja tavoitteen ehdoilla. Tärkeintä oli, että saatiin oma luomus ulos juuri oman näkemyksen mukaisesti. Koettiin myös, että valmis yhteisö omakustanteen takana oli tärkeää (tässä tapauksessa suomalaiset DJ:t). Se antoi palautetta teoksen laadusta ja toimi myös markkinoinnin kanavana. Omakustanteen tekemisen jälkeen sanoivat osaavansa paremmin arvostaa kustantajien työtä, koska olivat itse nähneet mistä konkreettisesti on kyse.  

Osuuskuntassa kustantaminen jäi muun keskustelun jalkoihin ja osuuskunnan edustaja keskittyikin enemmänkin tuomaan esiin kirjailijan näkemyksiä. Keskustelu kustantamisesta verkossa lässähti, sillä toteamus oli lähinnä seuraava: ”Samoja asioita kustantaja tekee, mutta vaan eri kanavassa.” Julkaiseminen verkossa nähtiin jo trendinä maailmalla ja koettiin vnousevaksi kanavaksi myös Suomessa.

Kaiken kaikkiaan keskustelu jäi jonkin verran kustantajan imagonrakentamiseksi, sillä kirjailijapuolella ei juuri löytynyt argumentteja oman näkemyksensä taakse. Olihan haastattelija itse kustantajan leivissä. Vaikka keskustelu oli mielenkiintoinen kirjailijan ja kustantamon suhteesta, otsikoituun aiheeseen ei oikein päästy missään vaiheessa ja siinä mielessä paneeli oli pieni pettymys.

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

Kirjoittaminen sai sysäyksen tarpeesta puhua aiheesta vapaasti. Virkamiehenä joutuu aina harkitsemaan tarkkaan sanomisiaan.

Teema:

Hyvän varjolla tehdään paljon pahaa: Potentiaali pahan tekemiseen löytyy jokaisesta ihmisestä. Kirjoittaja luonnehtii kirjaansa perinteiseksi valistuskirjaksi: Perustuu tieteellisesti kerättyyn tietoon, jota populorisoidaan. Teema liittyy oleellisesti valehteluun ja manipulointiin nykypäivänä.

Myös kysymys rangaistusten koventamisesta nostetaan esille. Lauerma kertoo, kuinka vankimielisairaalassa olleet uusivat rikoksia vähemmän kuin vankilassa istuneet. Tässä kohtaa hän vetää yhteyden kuntoutuksen ja rikoksen uusimisen välillä. Hän vihjaa samaan hengenvetoon, ettei rangaistusten pidentäminen olisi välttämättä huono ajatus. Tässä taustana ei kuitenkaan ole kosto. Pitäisi enemmännkin korostaa vankeusajan kuntouttamista: Pitkä rangaistus tarjoaa pitkän ajan kuntoutua ja oppia uusia taitoja. Hän toteaa tilastojen osoittavan, että mitä pidempään ja  lusit, sitä harvemmin palaat vankilaan. Vankilassa ei siis vain verkostoiduta muiden rikollisten kanssaTarina voidaan myös kertoa tarkkailijan näkökulmasta, jolloin saa 3.persoonan kaltaista hallintaa minä-kertojan keinoin.