Tulevaisuudentutkimuksessa tunnistetaan aina monia eri vaihtoehtoisia linjoja. Tämän lisäksi tulevaisuudentutkimus menee sen utopistisemmaksi visioinniksi, mitä kauempana tulevaisuudessa haluttu ennustettava skenaarion toteutumispiste on. Esimerkkinä tästä voidaan nostaa vastikään uutisoitu Neuvostoliiton-aikainen ennuste viidenkymmenen vuoden päähän, vuoteen 2010. Sen pohjalta eräs lukija nosti keskustelun verkkolehden mielipidepalstalla siitä, miltä Suomi näyttää viidenkymmenen vuoden päästä, siis 2060. Tulevaisuus kiinnostaa.
Uskoisin kuitenkin, että tavallisen kaduntallaajan mielipiteitä tulevaisuudenskenaarioista värittävät hyvin vahvasti tämänhetkiset henkilökohtaiset elämäntilanteet, persoonan kyvykkyys heittäytyä ennustamaan tulevaa ja yleinen maailmanjärjestys. Siksipä oikea tulevaisuudentutkija taatusti joutuu pohtimaan, onko mahdollista että kaamoksen aikaan finanssikriisin keskellä tehtävä ennuste on vähemmän valoisa kuin nousukauden aikaan keskellä kesälomaa suoritettu oraakkelitoiminta. Hankalintahan on todentaa, miten nämä mahdolliset yksilön kokemat tämänhetkisen maailman vaikuttimet värittävät tulevaisuuskuvaa -tai hämärtävät kenties kokonaan.
...
Muutos, jota luultavasti kaikki kannattavat, mutta eivät mukavuudenhalussaan ole valmiita noudattamaan, on pyrkimys kohti ekologisesti kestävämpää kehitystä. Tällainen elintason kasvua hillitsevä muutos ei voi olla täysin globaalia, vaan elämme väkisinkin eri rinnakkaisaikakausissa. Johtuen valtaeliitin pyrkimyksistä hallita maailmaa ja ihmisiä, emme tule koskaan löytämään täydellistä ykseyttä ja samanmielisyyttä siitä, miten maailman asiat tulisi hoitaa. Yksimielisyyden mahdottomuus on osoitettu kaikissa kansainvälisissä ilmasto- ja ympäristökokouksissa. Ihmisen mukavuudenhalu ja oman edun tavoittelu ovat paradoksisesti ne piirteet, jotka ovat johtaneet ihmisen ravintoketjun huipulle ja samalla tulevat tuhoamaan koko nisäkäslajin jossain vaiheessa, ellei todellista tarvetta muutokselle tulla ymmärtämään laajojen ihmismassojen joukossa.
Huomattavan hankalaa on myös saavutetuista eduista tinkiminen. Mukavuudenhaluinen haluaa pitää saavuttamansa elintason, vaikka järki käskisi luopumaan jostain muiden hyväksi.
Vaihtoehtojakin on. Mitä mieltä sinä olet -tuhoammeko vähitellen itse itsemme, vai onko tämä kaikki ituhippien propagandaa?
Yksi tulevaisuuden haasteista on yksilöllisyyden (länsimaat) korostaminen yhteisöllisyyden (muut kulttuurit) kustannuksella. Vuosikymmeniä länsimaissa on kuljettu kohti ultrayksilöllisyyttä. Jostain syystä yksilöt kuitenkin aina etsivät samankaltaisia persoonia muodostaakseen yhteisöjä. Teknologinen kehitys on johtanut internetin myötä huimaan mahdollisuuteen löytää itseään kiinnostavia aihepiirejä ja kaltaisiaan mistä päin maailmaa tahansa. Maantieteelliset etäisyydet eivät ole enää este globaalien yhteisöjen muodostamiselle. Sosiaalinen yhteenliittymisen tarve voidaan tyydyttää verkon välityksellä. Sosiaalinen media on tuonut verkkoon yhteisöllisyyden uudet ulottuvuudet. Toisin sanoen, länsimainen yksilö voi oppia uuden teknologian myötävaikutuksella nauttimaan jälleen yhteisöllisyydestä. Tietokoneiden välityksellä voi harjoittaa turhanpäiväistä löpinää ja viihdyttää itseään ja muita jakamalla lomavideoita, joissa muksut lyövät päänsä altaan reunaan. Niiden avulla voi myös tehdä paljon hyödyllistä työtä. Veikkaisin, että massoja vetää verkkoon kuitenkin viihtymismahdollisuus kuin työskentelytehokkuus. Ihminen voi ehkä tulevaisuudessa jättää päätöksenteon älykkäille koneille. Ainakin tehokkuus voisi lisääntyä, jos erilaiset komiteat ja työryhmät korvattaisiin loogisesti ratkaisuja tekevillä aparaateilla. Ihminen voisi säästyä turhilta kokouksilta ja valita parhaat koneen tuottamista toimenpide-ehdotuksista. Sitä, tuleeko kone loukkaantumaan, jos sen ehdottamia ratkaisuja ei hyväksytä ihmisyhteisössä, ja seuraako siitä joskus vielä superälyjen kapina, käsiteltäneen scifi-kirjallisuudessa.
Koska kaikella on vastapainonsa, voisi myös ajatella kuinka tulevaisuudessa jotkin vahvasti yhden ideologian yhteisöt tai yhteiskunnat ovat kriisissä, kun niiden jäsenistössä tapahtuu hiljalleen leviävää kapinaa. Kaikkia yhteisöjen sääntöjä ei ehkä pidetä oikeudenmukaisina tai ajankohtaisina. Osa yhteisön jäsenistöstä haluaa erkaantua siitä, esimerkiksi johtuen yhteisön joustamattomista rakenteista, kokiessaan tarvetta pyrkiä kohti yksilönvapautta. Toisinajattelijat voidaan tiettyyn pisteeseen asti vaimentaa, julkisella nöyryytyksellä, vangitsemalla, tuomitsemalla kuolemaan. Jossain on kuitenkin piste, jonka jälkeen valtaosa yhteisöstä haluaa erkaantua siitä. Mikä on se tekijä, joka laukaisee yhteisön parissa vallitsevan muutoksen, on vaikea ennalta arvioida. Tätä pohdintaa tehdään varmasti ympäri maailmaa, niin diktatuureissa kuin muissa yhteisöissä, joissa jäsenistön homogeenisyys on sen menestyksen tae. Yhteisön johtajan vallanhalusta ja hallittavien sitoutumisen (ja sen takana olevan pelon) määrästä riippuvainen kokonaisuus pyrkii estämään muutoksia, mutta hajoaa nopeasti, kun muutokset kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tapahtuvat. Mitä murrostilanteissa tapahtuu, on yksi hyvin mielenkiintoinen tutkittava aihepiiri.
Sitten lapsellisia, mutta aina niin tärkeitä kysymyksiä. Onko niin, että kaikkien yhteiskuntien on kuljettava kaikkien muutosvaiheiden läpi - agraarista teolliseen yhteiskuntaan ja siitä eteenpäin? Onko mahdollista, että köyhimmät ja näennäisesti kehityksestä eniten jäljessä olevat maat nostavat itsensä tulevaisuudessa samalle viivalle muiden valtioiden kanssa -ehkäpä rikkaampien ja edistyksellisimpien valtioiden avustuksella? Osaavatko ihmiset arvostaa muutosta, jota ohjataan ulkoa päin? Kaatuuko hyväntahtoinen tulevaisuuden skenaario kulttuurisiin eroihin? Valtaavatko idästä ja etelästä tulevat (mahdollisesti ilmastopakolaiset) pohjoiset alueet, joilla on vielä puhdasta vettä? Miten realistista on uskoa, että jonain päivänä maailman asukkaat ovat yhdenvertaisia keskenään, sodat ja nälänhätä on voitettu? Kun ihmisarvoinen elämä on kaikille taattu, päästäänkö seuraavaksi vihdoin keskustelemaan tosissaan eläinten oikeuksista -ja mitä sen jälkeen, onko tekoälylle tulossa jossain vaiheessa myös jonkinlaiset perusoikeudet?
Kertokaa, jos tiedätte. Näitä on taatusti tutkittu ja tutkitaan jatkossakin.
Mikä näiden asioiden merkitys on työelämälle ja yksilön toimeentulolle? Ihmiselämää voidaan tulevaisuudessa venyttää nykyisistä eliniänodotteista joitain vuosia, mutta kuolemme kuitenkin fyysisesti. Virtuaalimaailmassa jäämme ehkä olemaan ikuisiksi ajoiksi. Se jos mikä on sekä kiehtova että pelottava ajatus.