**
Metropolis
Fritz Langin Metropolis-mykkäelokuva sijoittuu vuoteen 2026 ja Metropolis-kaupunkivaltioon. Se leikittelee ajatuksella ihanne- ja kauhukaupungeista: yhdessä kaupungissa, sen kolmessa kerroksessa, eletään tasan kolmella tavalla: yhdellä tavalla orjiksi ja kahdella tavalla herroiksi. Luokkayhteiskunta on kärjistynyt äärimmilleen. On porvarit (suunnittelijat) ja on työläiset (orjat). Orjilla teetetään työt, jollaisten tekemisestä ei voi saada minkäänlaista tyydytystä. Harvainvalta kukoistaa, ja maan pinnalla asuvat porvarit nauttivat maan alla uurastavien duunarien työn hedelmät kaupunginjohtajan valvoessa orjiaan näiden kahden luokan yläpuolelta.
Elokuvan voi lukea kritiikkinä ankaraa teollistumista vastaan. Teollisuus ja koneet jyräävät paitsi teholla, myös fyysisellä koollaan. Kaikki on suurta: niin rakennukset kuin valta. Betoniviidakossa autot lentävät. Usko teknologiaan on vahva, mutta niin on myös usko sen tuomiin haittapuoliin. Hyvä ja paha, toivottu ja ei-toivottu välähtelevät elokuvassa kuin auringonvalo veitsenterällä.Elokuvan hahmojen elämä ei ole haluttava tai tavoittelemisen arvoinen.
Naisten ja miesten roolit ovat elokuvassa vanhanaikaiset. Nainen esitetään joko puhtaana pelastajahahmona tai päinvastoin pahana tai muuten vain tyhmänä. Mies on rasvanahkaduunari tai moraaliton pukuherra. Naisten ja miesten roolit ovat samankaltaiset kuin tuon ajan yhteiskunnissa muutenkin.
Osaltaan elokuvan skenaario onkin jo totta: maailmamme on koneistettu, ja luokkajako enemmän totta kuin tahdomme ajatellakaan (ks. myös HS Kuukausiliite toukokuu 2009: Ilkka Malmberg: Isännät ja rengit s. 32). Skenaario on sopivan lähellä, sopivan kaukana: se ei ole totta, mutta voisi melkein olla. Esimerkiksi erot yhteiskuntaluokkien välillä ovat räikeät, mutta siltikin niin lähellä totuutta.Harmaassa ja kylmässä maailmassa ihmisestä kloonataan robotti, ihmistä täydellisesti muistuttava kone. Köyhä menee kyykkyyn alamaailmassa kun rikas nousee toistaan korkeammalle yläkerrassa. Tänne ei aurinko paista. Orjat elävät herranpelossa; ei ole oikein muuta, mihin uskoa. Työväen keskuudessa kristinusko on edelleen kovassa huudossa.
Elokuvan teemaksi nousee tasa-arvo, toisten kunnioittaminen. Jokaisella on periaatteessa mahdollisuus olla hyvä, mutta sytykettä siihen tarvitaan. Tarinassa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta kerrontatavassa on.
**
Blade Runner
Usvainen, kurja, surkea, synkkä ja sateinen. Hämärä sekä sotkuinen. Epätietoisuudessa, jossain tulevaisuudessa, ja kulttimaineessa. Mutta hämmentävän kotoisa ihmemaaksi. Johtuisiko siitä, että se kaikkein perimmäisin, ihmisen luonto, on yhäkin sama?
Kun tavoitteena on maksimiteho minimihaitalla, suuret tulot pienillä kustannuksilla, ollaan raadollisilla juttusilla ihmisen luonnon kanssa: elämä on kivaa, kunhan joku toinen hoitaa raskaat työt. Ongelma oli totta ennen, se on totta nyt ja tulee varmasti aina olemaan. BR esittää ratkaisuksi geneettisen orjatehtailun, jonka synnyttämät tuotteet voittavat kaikki aiemmat orjat yhdessä: niillä ei ole tunteita. Nämä 2000-luvun duunarit, vain nelivuotiaiksi elävät mutta sitäkin voimakkaammat replikantit, ihminen valjastaa tekemään raskaat hommat puolestaan. Ei mutinoita.
Geneettisesti tuotetut orjat olivat näppärä yritys säästää työvoimakuluissa. Taas kerran oli keksitty ratkaisu pulmaan, valta ja alistaminen. Ja jälleen seurauksena oli työläisten kapina: replikantit, ihmisen ahneuden ruumiillistumat, käyvät kiinni isäntänsä nilkkaan. Orjuus vertautuu samalla suuryhtiön työntekijöihin: liukuhihnaorjia valmistavan yhtiön työntekijät on kirjaimellisestikin valjastettu yhtiön käyttöön. Työntekijät ovat voimattomia replikanttien vastarinnan kohdistuessa heihin. Niin, suuryhtiön työntekijä on ahneuden pelinappulana.
Replikantit vaativat itselleen ihmisten oikeuksia, panevat isänsä pelkäämään. Kun orja tunkeutuu illalla luojansa makuuhuoneeseen juttelemaan tulevaisuudennäkymistään, voi ahneuden nähdä symbolisemmalla tasolla: vääryytenä, joka tulee makuuhuoneeseen tai uniin. "Melkoinen kokemus elää pelossa. Siltä tuntuu orjana oleminen", toteaa replikantti pelotellessaan häntä jahtaavaa Deckardia. Erikoisjoukkojen replikanttijahti on hippaa ihmisen ahneuden kanssa. Hyviksiä ovat replikantit, jotka vastustavat mielivaltaista geenimuuntelua, orjuutta ja alistamista. Historia toistaa itseään muinaisten patsaiden, 80-luvun ja vilkkuvien ja surraavien näyttöjen hallitussa sekamelskassa - ajat ja paikat muuttuvat, ihmisen luonto ei. Autot lentävät, mutta perimmäiset ongelmamme ovat samoja.
Ihmisen luonnosta nousee elokuvassa esiin myös toinen piirre. Kun päähenkilö ei aluksi ollut lainkaan innoissaan saamastaan tehtävänannosta, alkoi motivaatiota kapinallisten jahtaamiseen kummasti löytyä hänen tavatessaan viehättävän Rachaelin. Deckard himoitsee replikanttia - ahneuden hippasilla kierre on loputon. Lopussa tärkeimmäksi ajatuksiksi nouseekin tasapainon etsiminen, sopusointu ihmisten ja replikanttien - tai siis ihmisen ja hänen luontonsa - välillä. Se on tulella leikkimistä, ja tulta me emme vielä oppineet kesyttämään.
**
Oma ajatuskoe
3009 - kesytetty tuli Ihminen on päässyt pakonomaisesta tarpeestaan leikkiä tulella. Hän hallitsee himonsa ja ahneutensa ja elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Vielä tuhat vuotta sitten ihmisen ja ympäristön välisen tasapainon etsiminen oli suurimpia ristiriitoja Maan päällä, kunnes tapahtui jotakin. Täyskäännös palautti ihmisen juurilleen, tai pikemmin sinne mitä ihminen oli tavoitellut mutta minkä hänen luontonsa oli estänyt häntä saamasta. Mielivaltainen elinympäristön hyväksikäyttäminen on historiaa, nyt eletään vaarattomasti ja riskejä ottamatta. Miltä maailma näyttää ja kuulostaa?
Onko se planeettamme Maa?
Kuinka pahoin Maa on näivettynyt ennen kuin tasapaino löytyy?
Mitä siellä tehdään ja harrastetaan jos oletetaan, ettemme asu luolissa vaan sivistyksessä? Emme ole ottaneet takapakkia vaan sivistyksemme on mennyt koko ajan eteenpäin samaa vauhtia kuin nyt.
Mitä on vuoden 3009
...
sivistys?