Heipä hei kollegat! Koitetaan työstää tässä artikkelia Nina o-työn pohjalta.
Homma toimii siten, että klikkaat vain Edit -nappia, laitat haluamasi lisäykset & muutokset ja lopuksi Save.
lähdin kyhäilemän raakiletta tekstillemme. Tätä saa vapaasti muokata etenpäin, eli s'il vous plait :)
TUOTTAJA TELAKALLA
Katri Halonen, Jari Hoffren, Nina Luostarinen, Timo Parkkola
(laitoin aakkosiin, kirjoittajaesittelyt tulevat artikkelikokoelman lopuksi)
Kulttuurituottajan heikko professioperusta
Yksittäisistä puuhastelijoista tulee ammattilaisten joukko tai jopa professio kolmen keskeisen kriteerin kautta. Profession kolmihaaraisen tukijalan muodostavat ammattiin johtava (korkeakoulutasoinen) koulutus, ammatillinen järjestäytyminen ja instituutiot (kts. Pirttilä & Eriksson 2002, 6-10; Eräsaari 2002, 21-25 ; Saaristo 2000, 31).
Kulttuurituottajien ammattispesifi opistoasteen koulutus on alkanut 1970-luvun lopulla kulttuurisihteerikoulutuksena. Vasta 1990-luvun lopulla koulutus loppui ja osittain sen pohjalta rakentui alempaan korkeakoulututkintoon tähtäävä ammattikorkeakoulujen koulutus. Vuonna 2009 alkoi kulttuurituottaja (AMK) -tutkinnon suorittaneille, kulttuurituotannon tehtävissä tutkintonsa jälkeen vähintään 3 vuotta toimineille suunnattu ylempään korkeakoulututkintoon johtava koulutus. Profession ensimmäinen tukijalka, ammattispesifi koulutus, on siis hiljalleen muotoutumassa (Halonen 2006).
Kulttuurituottajat ovat järjestäytyneet ammatillisesti useiden eri ammattijärjestöjen alle. Suurin, noin 2500 jäsenen taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku ry kuuluu Akavan erityisalojen keskusliittoon. Stadia/Metropoliasta valmistuneet kulttuurituottajat ovat järjestäytyneet osittain Suomen kulttuurituottajat ry'ksi. Lisäksi suuri joukko tuottajia toimii taidespesifien järjestöjen sisällä: audiovisuaalisella alala toimivat Suomen Audiovisuaalisen alan tuottajat ry:ssä, teatterialan tuottajat TeMessä ja Tanssituottajat MAD ryssä. Profession toisena tukijalkana toimiva ammatillinen yhdistyminen on keskittynyt Taku ry:n piiriin, mutta samalla suuri määrä kulttuurialan tuottajista on hakeutunut muiden ammatillisten yhdistysten pariin usein tuottamansa kulttuurisisällön määrittelemän.
Profession kolmantena tukijalkana olevaa instituutioperustaa on rakennettu limittäin kulttuurisihteerien ammattikunnan kehityksen kanssa. Kunnallinen kulttuurityö institutionalisoitui etenkin 80-luvun aikana kulttuuritoimeksi ja toimintansa lippulaivana toimiviksi kulttuuritaloiksi. vuonna 1993 kunnallisen kulttuuritoimen rahoituksen ahdingon myötä virkarakennetta karsittiin ja kunnan kulttuuritoimintoja supistettiin (Keltti 2001, Kangas 1999).
Kulttuurituottajien professionaalinen tukijalka on jäänyt hataraksi. Alalle ammattispesifin koulutuksen saavien tuottajien määrä on kuitenkin lisääntynyt ammattikorkeakoulujen kasvun vanavedessä. Tuottajista on tullut osa sisältötuotanto, kulttuuriteollisuus, elämysteollisuus, luova talous, ja uusimpana hybriditalous – termien sisällä käytävää keskustelua. Siinä lähtökohtana on professioperustan sijasta ammatillinen osaaminen. Mutta mistä kulttuurituottajan ammatillinen osaaminen koostuu?
Kulttuurituottajan ammatillinen osaaminen
Risto Eräsaari (2002, 21-25) toteaa, että myöhäismodernissa asiantuntijuudessa olennaista on neuvoteltavuus ja julkiset areenat. Saaristo (2000, 149-152) yhtyy Eräsaaren näkemykseen siitä, että myöhäismodernissa ajassa asiantuntijuuden perusta ei ole edellä esitelty kolmijalka. Uuden tyyppistä asiantuntijuutta on kutsuttu mm. avoimeksi asiantuntijuudeksi, jolle on tyypillistä mm. institutionaalisen asetelman puutteesta johtuva epävarmuus, ratkaisujen hetkellisyys ja näkemys asiantuntijuudesta kontekstuaalisena ja yhteisesti tuotettuna (kts. Eräsaari 2002, Saaristo 2000). Avoimessa asiantuntijuudessa yleisöllä on keskeinen asema, sillä asiantuntija-asema perustuu julkisuuteen, kommunikaatioon ja luottamukseen. Avoin asiantuntijuus on luonteeltaan enemmän paikallista kuin universaalia.
Perinteisesti kulttuurituottajan osaamista on määritelty implisiittieseti tuottajan verkosto-oaamisen kautta (Häyrynen 2009, Moiso & Holma 2000, Moisio & Jyrämä 2001). Kulttuurituottajan osaamista on määritelty taiteellisen osaamisen ja liiketalouteen kytkeytyvän osaamisen kautta (Halonen 2006, Vartiainen 2009). Nämä osaamisen määrittelyt jättävät vähälle huomiolle tuottajan erityisosaamisen sisällön. Keskeiseksi osaamisen erottelun välineeksi on nostettu ns. ”tuottajatähteä” (Halonen 2007, 2019). Siinä jokaisen tuottajan ydinosaamista on projektihallinnollinen osaaminen, jota käytetään kulttuurisisältöisten tuotteiden ja palveluiden organisoimiseksi, monistamiseksi, jakeluksi ja niistä viestimiseksi. Tämän ydinosaamisen rinnalla jokaisella tuottajalla on tähdessään viisi erikoistumisaluetta, sakaraa, joiden kautta hän määrittyy uniikiksi ammattilaiseksi. Nämä ovat taidesisältö (esim. tanssi), toimintasektori (esim. julkinen sektori), asiakaskunta (esim. lapset tai tietty maahanmuuttajaryhmä) ja niihin linkittyvä toimintatapa (esim. osallistava draama), liiketaloudellinen osaamisalue (esimerkiksi sponsorointi) ja rajapinta-alue. Tässä artikkelissa keskitytään juuri viimeiseen. Tuottajaan, jonka yhtenä erityisalueena on toimiminen jonkin toisen toimialan rajapinnalla. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tuottajalla tulisi olla myös muilta tähden sakaroiden alueilta hyvät perustiedot ja omat erityisvahvuutensa. Erilaisella osaamistähdellä profiloitunut tuottaja tuo rajapinnalle omia näkökulmiaan.
Tulevaisuuden hybriditaloudessa on tuottajan kannalta haasteellista rajapintojen ylittäminen ja tätä toimintaa tukevat uudet toimintamallit. Perinteisesti luovista sisällöistä on keskusteltu arvonlisänä. Hybriditaloudessa keskustelun keskiöön nousee tehokkaat organisoitumisentavat, jotka ovat syntyneet kulttuurin ja luovan toiminnan kenttien vaihdantataloudessa. Taalas (2009, 13-14) nimeää luovan hybriditalouden esimerkkeinä tiiviit ja kokonaisvaltaiset vertaisverkostot, iteratiiviset tiedon luomisen prosessit, vertaisarvioinnin ja --kehittämisen muodot sekä yhteisölliset innovaattoriverkostot. Näille organisoitumisen tavoille yhteistä on vaihdantataloudelle tyypillisiin eettisiin ja demokraattisiin lähtökohtiin nojautuminen. Hybriditaloudessa näitä linkitetään sekä vaihtoehtoisilla että perinteisiä muotoja sekoittavilla tavoilla osaksi markkinataloutta. Hybriditalouden ytimessä on monipuolisten reaali- ja virtuaaliverkostojen korostuminen, vahva tulevaisuusorientaatio ja monialaisuus.
Tässä artikkelissa pohdimme kulttuurituottajan mahdollista toimenkuvaa ja sen edellyttämää osaamista meriteollisuusalaan kuuluvan telakkateollisuuden osana. Empiirisenä lähtökohtana on Nina Luostarisen tekemä kulttuurituottaja (ylempi AMK) – tutkintoon johtanut opinnäytetyö Tuottaja telakalla.
JARI & TIMO, KEKSITTÄISIKÖ JOKIN LENNOKKAAMPI TÄSMENNYS ARTIKKELIN AIHEELLE. NYT TEKSTINI ON TOSI PUISEVAA, ELI LAITTAKAAPA REIPPAASTI LISÄYKSIÄ JA ELÄVÖITTÄMISTÄ MUKAAN :)
Kurkitus telakalle KIRJOITTAISIKO NIINA TÄHÄN O-TYÖN PERUSTEKSTIN. VAIKKA TIIVISTELMÄN POHJALTA
Tämän artikkeli empiirisenä perustana on Kulttuurituottaja (ylempi AMK) -tutkinnon osana tehty Nina Luostarisen opinnäytetyö Tuottaja telakalla. Siinä
prosessi
aineisto
analyysistä
Osaamisen telakoitumien
Miten osaamiskartta rakentuu telakalla? suhteessa tähteen? Mikä on Ninan oma tähti? Millaisesta tähdestä olisi tällä sektorilla lisäiloa? Kommunikoinnin ja yhteistyön kipupisteet ja innostuksen lähteet? vastaanotto?
KATRI LÄHTI HAHMOTTELEMAAN TELAKKATUOTTAJAN TÄHTEÄ ALLA OLEVIEN AJATUSTEN KAUTTA, MILTÄ TUO MAISUISI KOLLEGAT?
Tuottaja telakalla tähti
1. sektori: ykstyissektori: profit based toimintalogiikka
2.taideala: design + laiva tapahtuma/palvelutuotannot (tekniset ja sisällölliset vaatimukset: showt + muu tapahtumaflow)
3. asiakkaat/työmenetelmät: primaari ei-kulttuuriorientoitunut? ostaja + loppuasiakas: Caribian risteilyalukset: voittopuolisesti 45+ ---> myyntiargumenttien rakentaminen
4.liiketalous: laivan myynnin arvonmuodostus, kulttuuri lisäargumenttina myyntitilanteessa, tuotto-panos-suhteen arviointi telakkateollisuuden näkökulmasta
5. rajaipinta: taide / telakka; suomi / kv-tilaajatahon kulttuuri- ja liiketoimintaperusta
Tulevaisuuden tuottaja hybriditaloudessa
Millaisia näkökulmia nousee siitä, mitä tulevaisuudessa tuottajan tulee osata, jos hybriditaloudesta tulee vallitseva toimintamalli?
Kuvitus: Nina kyhäilee leikattavan/askartelukartan. Tuottajan navigointiopas telakalle?
LÄHTEET
Eräsaari, Risto. (2002a). Avoimen asiantuntijuuden analytiikka. Teoksessa Asiantuntijoiden areenat. Ilkka Pirttilä & Susan Eriksson (toim.)SoPhi 66, Jyväskylän yliopisto, Kopijyvä, Jyväskylä, 21-38.
Halonen, Katri (2006) Kulttuurituottajan ammattispesifi osaaminen. Kasvatus 3/2006, 250-263.
Halonen, Katri (2007) Yleismies jantusista festarispesialisteiksi? Tapahtumatuottajan toimenkuvat. Teoksessa Satu Silvanto (toim.) Festivaalien Helsinki. Urbaanin festivaalikulttuurin kehitys, tekijät ja kokijat. Helsingin kaupungin tietokeskus: Helsinki.
Halonen, Katri (2009) Millaisella osaamisella maailmalle? Teoksessa Pia Strandman (toim.) Menestystä maailmalta.Musiikkialan pienyritysten vientivalmiuksien kehittäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kulttuuri ja luova ala. Helsinki. http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Menestystae_maailmalta_2009.pdf
Häyrynen, (2009) Teoksessa Maarit Grahn & Maunu Häyrynen (toim.): Kulttuurituotanto. Kehykset, käytäntö ja prosessit. SKS, 2010.
Kangas, Anita (1999) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. Teoksessa Anita Kangas & Juha Virkki (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto SoPhi 23, 156-178.
Keltti, Pia (2001) Kuntien yleisen kulttuuritoimen virat vv. 1992, 1996 ja 1999. Suomen Kuntaliitto: Helsinki.
Moisio Heidi, Holma Lotta. 2000. Kulttuuritapahtumien tuottajan rooli ja verkostot. Case LABRA. Helsingin kauppakorkeakoulu. http://www.culminatum.fi/zdoc/Tapahtumatuotantoraportti.pdf. 15.2.2003
Moisio, Heidi & Jyrämä, Annukka (2001) Helsingin kulttuurikaupunkisäätiön ja tuotantoyhtiöiden välinen yhteistyö. Teoksessa Timo Cantell & Harry Schulman (toim.) Mitä oli kulttuurivuosi? Kirjoituksia Euroopan kulttuurikaupunkivuodesta Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki, 93-104.
Pirttilä, Ilkka (2002). ”Mistä asiantuntemuksen sosiologiassa on kyse?” Teoksessa Pirttilä, I & Eriksson, S. (toim.) Asiantuntijuuden areenat. SoPhi 66 Jyväskylän yliopisto, 11- 19.
Pirttilä, Ilkka & Eriksson, Susanna (toim.) Asiantuntijuuden areenat. SoPhi 66 Jyväskylän yliopisto.
Saaristo, Kimmo (2000). Avoin asiantuntijuus. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 66. Jyväskylän yliopisto.
Taalas, Saara L. (2009) Kohti hybriditalouden haastetta. Keskustelua luovasta taloudesta Suomessa. Työministeriön tilaama selvitys. Ladattavissa osoitteessa http://www.luovatampere.fi/getfile.php?file=519
Vartiainen, Pekka (2009) Raja jota ei ole: kulttuurituotanto teorian ja tekemisen maastossa. Kever-verkkolehti vol 8 no 3.
Nina Luostarisen keväällä 2010 valmistunut opinnäytetyö Tuottaja telakalla: havaintoja mahdollisuuksista toimialojen rajapinnalla on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa https://publications.theseus.fi/handle/10024/15520