Tunnettehan ilmiön: kun on jotain tiettyä aihepiiriä työstämässä, niin tuntuu että koko maailma puuhaa saman asian kimpussa! - Mökillä sattui kirjahyllystä käteen Kalle Virin "Erikoismiesten maailmassa - kirjeitä Kanadasta" - kustantaja Tammi ja julkaisuvuosi 1960. Kirjassa Kalle Viri kuvaa ensimmäisiä siirtolaisvuosiaan 1950-luvun alussa. Oli tosi hauskaa lukea Kallen mielipiteitä uuden kotimaansa koulutuksesta, ammattialoista ja työtavoista: kaikki oli tietysti Suomessa paremmin ja Kanadassa ihan hullusti. Päinvastoin kuin useimmilla muuttajilla, Kallella oli plakkarissaan Suomessa hankittu keskiasteen kaupallinen koulutus ja tukkukaupan esimiehen monivuotinen työkokemus. Ja mihin Kalle aluksi päätyy? Tukkikämpälle tietysti! - Porukan kokoonpanosta hän luettelee mm. romanialaiset, tsekit, saksalaiset, suomalaiset, italialaiset, ranskalaiset ja yhden intiaanin. Joukossa on esimerkiksi juristi, matematiikan maisteri ja lääkäri. Kun lääkäri hakkaa puita metsässä, tuomari siivoaa kämpän lattioita ja entinen presidentti heiluu muurarina, ihmettelee Kalle miten sellaiseen opin ja työvoiman tuhlaukseen ollenkaan on maalla varaa. Monet eivät osaa englantia, mutta Kalle osaa, eikä silti tahdo löytää muita töitä. Kaikkein eniten häntä raivostuttavat kaksi usein toistuvaa syytä: koulutus ei varmaankaan vastaa kanadalaista (juu, se onkin Kallen mielestä huomattavasti parempi!) ja sitten häneltä puuttuu "kanadalainen kokemus". Tämä kokemusta Kalle yrittää selvittää, mutta toteaa lopuksi, että hänestä se on vain tekosyy, jotta kukaan ei huomaisi että muuallakin maailmassa voidaan tietää jotain...
No kotoutuiko Kalle? Saiko koulutustaan vastaavaa työtä? Sai. Hän selvitti tilaistojen avulla millainen työ kannattaisi parhaiten ja hankki sitten uuden ammatin. Hän opiskeli hierojaksi ja luontaishoitajaksi eli "tohtoriksi", perusti ylellisen terveyssalongin ja vaurastui. Ja muuttikin sitten bisneksensä kanssa Kaliforniaan. Sellainen maahanmuuttajataustaisen henkilön tarina...