Sannan mietteitä ECREAsta ja koko kurssista
Konferenssi Istanbulissa on nyt takana ja on aika pohtia mitä olen tästä kaikesta oppinut, mikä toimi hyvin ja mitä olisi voinut tehdä toisin. ECREA ei ollut minulle ykkösvaihtoehto, olin ajatellut NEXT Berliniä, mutta olen kyllä tyytyväinen tähän konferenssiin. Kalliimmaksihan tämä reissu minulle tuli, mitä voisi ehkä miettiä. Eli nyt eri konferensseihin osallistuvat opiskelijat eivät ole tasavertaisessa asemassa menojen osalta. Ja silloin kun emme voi itse päättää mihin konferenssiin menemme, niin sillä on mielestäni merkitystä. En osaa sanoa miten tätä talouspuolta saisi tasapuolisemmaksi, mutta jotain voisi miettiä.
ECREAn konferenssi on tosi suuri ja laaja ja sen ohjelmaan tuli muutoksia vielä konferenssin aikanakin. Ei tosin mitään suuren suuria, mutta kuitenkin. Valitsin itse teeman, josta ajattelin olevan eniten hyötyä sekä artikkeliini että opinnäytetyöhöni ja myös omiin ”oikeisiin töihin”. Ja siellä olikin mielenkiintoisia aiheita. Mutta kaikki esitykset eivät tietenkään liipanneet läheltäkään minun intressejäni, joten teinkin syrjähypyn ihan toiseen teemaan. Aihe oli mielenkiintoinen ja sitä teemaa olisin voinut henkilökohtaisesta mielenkiinnosta seurata enemmänkin. Ja ihan varmasti muistakin teemoista olisi löytynyt todella mielenkiintoisia aiheita.
Sitten itse liveraportointiin. Konferenssi toimi niin, että esitykset oli jaettu aiheen mukaan teemoihin ja jokaisesta teemasta oli päivän aikana 3-4 esityssessiota. Jokaisessa sessiossa oli 5 esitystä. Suurin haaste oli siinä, että mielestäni esityksiä oli liikaa ja kaikille oli varattu liian lyhyt aika omalle esitykselleen. Sen vuoksi puhujat juoksivat esitykset läpi sellaisella vauhdilla, ettei niistä saanut hirveästi irti. Osaksi syy oli ehkä minussa, kun yritin kirjoittaa kaiken raporttiin. Ja olihan puhujissa eroja. Toiset olivat onnistuneet tiivistämään asiansa paremmin helposti sisäistettäviksi kokonaisuuksiksi. Kokeilin myös sitä, että kuuntelen ensin ja kirjoitan vasta sitten, mutta kun yhdessä sessiossa oli viisi esitystä ihan peräkanaa, niin missä välissä sitä olisi ehtinyt kirjoittamaan? Siitä huolimatta, että kirjoitin suhteellisen valmiita raportteja heti esityksen aikana, jouduin vähän stilisoimaan niitä myöhemmin ja lisäksi linkitin mukaan kaikkien abstraktit, jotta aiheista saa parhaiten kaiken irti. Eli ihan rehellisesti kolme ensimmäisen päivän aikana emme tehneet mitään ”ylimääräistä”, vaan vielä kymmenen aikaan illalla päivittelimme wikiä.
Eniten sain esityksistä ja aiheista irti silloin, kun Lean kanssa keskustelimme niistä yhdessä. Olimme kuuntelemassa aina eri esityksiä ja lounastauoilla ja matkoilla konferenssipaikalle ja takaisin (meillä matka kesti ruuhkasta riippuen reilu tunnin verran: ensin kävelimme ratikalle, sitten ratikalla funikulaarille ja siitä kävelimme ilmaiselle konferenssibussille, jolla pääkallopaikalle) juteltiin päivän esityksistä. Se oli mielestäni mielekäs ja hyvä tapa käydä läpi esityksiä ja sain näistä keskusteluista irti paljon enemmän kuin raportoinnista. Saman huomasin muiden kommentoinnista. Eli kun joku kävi kommentoimassa ja tarttui johonkin asiaan esityksessä, niin siitä usein syntyy vuoropuhelua wikiin. (Joka tosin alustana ei ole paras mahdollinen dialogeille.)
Ehkä toteutukselle voisi miettiä jonkun toisen tavan? Esim. tämä konferenssi on niin laaja, että siellä olisi riittänyt kaikille tämän kurssin opiskelijoille kuultavaa. Jos koko poppoo olisikin matkannut Istanbuliin ja sen sijaan, että liveraportoimme verkossa, olisimme kuunnelleet omat esityksemme ja sen jälkeen keskusteltu niistä kaikki yhdessä. Ja sitten näiden keskusteluiden pohjalta voisi kirjoittaa raporttia ja valita sen itselle mieluisimman aiheen, johon syventyy. Tämä tietenkin ratkaisisi myös tuon talouspuolen, josta aiemmin mainitsin. Eli kun kaikki olisivat samassa konffassa, niin kustannuksetkin olisivat kaikille samat.
Mitään hillitöntä verkostoitumista emme Lean kanssa ehtineet harrastaa, mutta muutamia sanoja vaihdettiin kuitenkin toisten osallistujien kanssa. Suomalaisia paikalla oli paljon ja me ehdimme jutella sekä Jyväskylän että Tampereen yliopiston edustajien kanssa. Molemmat olivat tosi kiinnostuneita tästä meidän kurssista ja kyselivät paljon lisätietoa. Molemmat olivat myös hiukan hämmästyneitä, että ECREAan voi osallistua muutkin kuin yliopiston tutkijat yms… Kansainvälisiä tuttavuuksia oli yksi saksalainen rouva, jonka kanssa etsimme metroasemaa ekana iltana sekä ruotsalainen tv-puolen tutkija, jonka kanssa istuimme lounaalla. Mutta kaikkein ihanin tuttavuus oli iäkäs kanadalainen pariskunta, joka sattui kanssamme samaan kahvilaan lauantaina. He kertoivat meille vuolaasti viikkojen kiertomatkastaan eri puolille Turkkia ja kertasivat meille samalla Turkin historiaa. Ja lopuksi he antoivat meille vielä takuuvarmat ohjeet siitä miten selviää turkkilaisesta mattokaupasta ulos ilman mattoa.
Istanbul itsessään oli minulle itselleni erittäin positiivinen yllätys. Liikkuminen siellä oli helppoa ja vaivatonta, ihmiset ystävällisiä ja avuliaita (ei liian tyrkkyjä) ja ruoka hyvää. Paitsi ne konferenssilounaat; pillimehu ja sämpylä! Negatiivista palautetta en oikein keksi muuta, kuin että ravintolassa viinipullon juominen oli kallista lystiä (pullolle tuli hintaa melkein 40 €). Ruotsalaiset olivat vähän pelästyneet rähjäisiä/romahtaneina taloja (joita minä ja Lea kuvasimme kilpaa, kun ne olivat meidän mielestä niin ihania) sekä kampuksen vieressä pankin edessä partioivia vartioita, joilla oli konekiväärit.
Varastimme lauantain itsellemme turisti-päiväksi ja ehdimme silloin käväistä jopa Aasian puolella Istanbulia. Turkissa oli 25.-28.10. Kurban bayrami eli uhrijuhla, joka on islamilainen juhlapyhä. Mutta koska tämä oli minulle ensimmäinen kerta Istanbulissa, en tiedä oliko valtavat ihmismassat normaalia arkea vai vaikuttivatko lomat ihmismäärään. Mutta minä pidin Istanbulista todella paljon ja ehdottomasti haluaisin sinne uudelleen siten, että olisi vähän enemmän aikaa käytettävissä.
Tässä päällimmäiset ajatukset konferenssista ja vähän kurssistakin. Tästä tulikin aikamoinen vuodatus, toivottavasti joku jaksoi lukea tänne loppun asti! Ja lisää sitten kun taas tavataan naamakkain.