You are viewing an old version of this page. View the current version.

Compare with Current View Page History

Version 1 Current »

Susanna ja Sanna osallistuivat Tukholmassa järjestettyyn KreaLabiin, jonka tarkoituksena oli verkostoitumisen ja mielenkiintoisten ja ajassa kiinni olevien puheenvuorojen lisäksi kirjoittaa manifesti luovan alan yrittäjyydelle. Manifesti julkaistaan maailmanlaajuisesti lähiviikkoina ja Vyyhti oli ainoa suomalainen kirjoitusprosessiin osallistunut taho.

Pelillisyydestä ja Vyyhdistä keskusteltiin paljon seminaaripuhujien kanssa. Kenties tärkein kontakti oli Creative Timen johtaja Laura Raicovich, jonka kanssa päädyttiin keskustelemaan pitkään esimerkiksi vapaaehtoistoiminnasta sekä luovan alan opiskelusta.

Lisäksi mielenkiintoinen lisä Vyyhdin verkostoihin oli Michael Daun, joka toimii yritysten rahoittajana (sijoittaja) Wellevue-nimisessä yrityksessä.

Susanna ja Sanna käyttivät seminaarissa ahkerasti Twitteriä, pitivät videopäiväkirjaa sekä kirjoittivat Vyyhdin blogiin kuulumisia. Lisäksi mielenkiintoiset poiminnat jaettiin Vyyhdin Facebookissa. Seminaari oli kaiken kaikkiaan Vyyhdin tulosten jakamisen kannalta todella onnistunut kokonaisuus.

http://vyyhti.metropolia.fi/blogi/krealab-no-1-tukholmassa-tavoitteena-manifesti/

http://vyyhti.metropolia.fi/blogi/krealab-no1-the-idea-is-the-new-currency/

http://vyyhti.metropolia.fi/blogi/krealab-no-1-ensi-kohtaaminen-luovaan-yrittajyyteen-tukholmassa/

http://vyyhti.metropolia.fi/blogi/krealab-no1-tukholmassa-vyyhti-pistaa-itsensa-likoon/

http://vimeo.com/vyyhti

 

Program

 

WEDNESDAY OCTOBER 16:

 

09.30 – 09.50 Coffee

 

09.50 – 10.00 Welcome and introduction

 

Jan Åman – Atelierslice

 

10.00 – 10.10 Inauguration

 

Marita Ljung – State Secretary for Ministry of Enterprise, Energy and Communications of Sweden

 

10.10 – 10.30 Kreanord, Europe 2020 and the Nordic political agenda

 

Robert Nilsson – Ministry of Culture, Sweden and Henrietta Schönenstern – Ministry of Enterprise, Energy and Communications, Sweden

 

10.30 – 10.45 Context, cultural and creative industries in the Nordic countries so far

 

Rasmus Wiinstedt Tscherning – Director CKO, Copenhagen

 

10.45 – 11.15 From idea to achievement: the process of the workshop

 

Johan Jörgensen and Jan Åman – Atelierslice

 

11.15 – 12.00 How to reach results beyond the traditional concept of art

 

Laura Raicovich – Director of global initiatives at Creative time and Magdalena Malm – Director at The Public Art Agency of Sweden  

 

12.00 – 13.00 Lunch: the Nordic, global collaboration –

 

Atelier Food, Antto Melasniemi and Ernst Billgren

 

13.00 – 13.45 From the Bird’s Nest in Beijing through social housing in Bourdeaux to energy systems that unifies and highlights the public space

 

Mia Hägg – Director and founder of Habiter Autrement

 

13.45 – 14.30 Designing a process for long-term change

 

Reed Kram – Designer and partner at Kram/Weisshaar

 

14.30-14.45 Coffee

 

14.45-15.30 Creating your own ideas and goals and then finding the clients that fits the bill

 

Per Eriksson – former founder and partner of Studio Total

 

15.30-16.15 The connection between food, creativity and society

 

Brent Richards - CEO and Founder of The Design Embassy Europe

 

16.15 – 18.15 Lab session 1

 

Assembly divided into lab–groups.

 

18.15 Dinner together with Antto Melasniemi and music by Andreas Kleerup

THURSDAY OCT.17:

 

 

09:00 – 09.30 Continue Lab session 1: Vision, goal, content,
how does it develop societal change

 

 

09:30 – 11.00 Lab session 2: Business planning/Financing.

 

 

11:00 – 12.30 Lab session 3: Communication plan

 

 

12:30 – 13:30 Lunch

 

 

13.30 – 15:30 Presentation

 

 

15:30 – 16.30 Discussion

 

 

16.30 – 17.00 Conclusion, thank you

 

 

 

  • No labels
You must log in to comment.