Menetelmä on periaatteessa hyvin yksinkertainen ja taipuu moneen. Projektissa pyrimme menetelmää käyttämään esim. vanhustyössä, maahanmuuttajien kanssa, yleisötyössä jne. voimaantumisen ja kansalaisvaikuttamisen välineenä. Vaiheet ovat pelkistettyinä seuraavat:
1. Tarinan ideointi
2. Tarinan kirjoittaminen
3. Kuvituskuvien miettiminen ja etsiminen tai valokuvaaminen (/piirtäminen/videointi/animointi/tms)
4. Kuvakäsikirjoituksen suunnittelu (miten tarina ja kuvitus yhdistetään)
5. Tekstin spiikkaus (=äänitys) + kuvien siirto koneelle / skannaus
6. Editointi
7. Valmis työ (1-2 min) siirretään CD:lle / DVD:lle ja katsotaan
Kohderyhmästä riippuen mikä tahansa yllä mainituista vaiheista voi olla tärkein. Esimerkiksi vanhukset voivat tehdä oman digitarinansa (monesti jonkun nuoremman teknisellä avustuksella) jostain itselle kipeästä tai tärkeästä aiheesta, tällöin jo itse prosessi; tarinan kirjoittaminen ja aiheen läpikäyminen alan ammattilaisen kanssa, on tärkeä vaihe sinänsä, ei pelkästään lopputulos. Lisäarvoa lisää tietysti se, että tuotoksen voi sitten näyttää vaikka sukulaisilleen ja se säilyy jälkipolville.
Maahanmuuttajat voivat tehdä digitarinan omasta kotimaastaan, kulttuurieroista tai sopeutumisesta Suomeen ja käydä sitä kautta tuntojaan läpi. Tällöin valmis tuote saattaa olla se tärkein "vaihe", jolla voi kertoa muille asioista omasta näkökulmastaan.
Syrjäytymisvaarassa oleville ja/tai työttömille teknisten taitojen oppiminen on itsessään hyödyllistä ja se että saa jotain konkreettista valmiiksi.Digitarinan aihe voi tällöin olla jokin omaan osaamiseen liittyvä ja valmis tuote voi toimia myös ansioluettelon omaisesti.
Kansalaisvaikuttamista voidaan hakea siihen sopivilla aiheilla ja välittää valmista tuotosta verkossa. Aihe kun on hyvinkin vapaa; mitä kukin kokee itselleen/ryhmälleen tärkeäksi. Erityisiä elokuvantekemisen taitoja tämä menetelmä ei vaadi, vaan sopii myös nuoremmillekin tekijöille.
Koulumaailmaan ja harrastustoimintaan menetelmä sopii oppimisen välineeksi: perinteiset kirjoita, leikkaa & liimaa -ryhmätyöt voi korvata tällä menetelmällä mikäli käytössä on minimimäärä teknisiä laitteita. Lapset voivat etsiä tietoa määrätystä aiheesta ja tehdä tarinan pienryhmissä tai käyttää menetelmää esim. kuvaamataidon/äidinkielen tunneilla, jolloin kuvitus voidaankin piirtää tai itse tekstin kirjoittaminen voi olla pääosassa. Samalla voidaan opetella laitteiden käyttöä ja vaikkapa mediakasvatusta.
Menetelmä on siis hyvinkin joustava ja suhteellisen helppo omaksua.
Välineiksi ja materiaaliksi riittää minimissään tietokone ja joko tietokoneen mikrofoni tai erillinen mikki, digikamera JA/TAI vähintään 7-10 digikuvaa muistikortilla/CD:llä/muistitikulla TAI paperivalokuvia ja skanneri TAI piirustuksia (yhden kuvan sopiva kesto keskimäärin 3-7 sekuntia).
Tärkeää on erityisesti erityisryhmien kanssa huomioida, että alan ammattilainen osallistuu aina koko prosessiin, eikä jätetä ketään tekemään tarinaa yksin. Muutoin aiheen käsittely ja prosessointivaihe jää kokonaan pois eikä voimaannuttavaa vaikutusta välttämättä synny. Ammattilainen/ohjaaja/opettaja on kuitenkin aina vastuussa siitä, millainen prosessista muodostuu, mitä siinä opitaan ja mitä työstä jää käteen, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti.