Verkostoitumisen jalo taito on yksi Vyyhti-hankkeen pääteemoista. Toki verkostot voivat olla organisaatioiden välisiä, mutta taustatoimijana on aina ihminen. Se aiheuttaakin niin riemukkaita mahdollisuuksia kuin surkeita epäonnistumisia yhteistyön ja tiedonvaihdon eri vaiheissa: käynnistämisessä, ylläpitämisessä ja päättämisessä.
Yksilön verkostoitumistavoissa ääripäinä nähdään helposti aktiiviset ja passiiviset yksilöt; tavoitteelliset ja ajelehtivat toimijat. Toiset luovat nopeasti ja paljon uusia suhteita, ja usein myös ovat itse aktiivisia tekemään avauksia uusiin yhteistyökuvioihin. Tämäkään ei aina takaa menestystä, vaan pahimmillaan jättää mielikuvan itseään ja asiaansa tyrkyttävästä jyrästä tai lipevästä ja mielistelevästä pintaliitäjästä. Toiset arastelevat ja harkitsevat pitempään, eivätkä itse tee aloitteita tutustuakseen ihmisiin. Pahimmillaan se johtaa erakoitumiseen, parhaimmillaan merkityksellisiin suhdeverkostoihin, jotka perustuvat harkintaan, luottamukseen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Kumpaa tapaa arvostetaan enemmän, on globaalissa mittakaavassa lie vahvasti kulttuurisidonnaista.
Verkostoissa toimimisessa on hyväksyttävä, että asialähtöinen yhteistyökumppanuuden hakeminen ei koskaan pysy pelkästään faktoissa. Eri tahojen välinen yhteistyö onnistuu aina, kun osallisilla on tahtoa saada aikaan asioita ja faktat puoltavat yhteistyön tekemistä. Yhteisymmärrykseen voi päästä helpolla tai vaikeamman kautta. Ratkaisevaa on, kuinka paljon yhteistyö- ja verkostoitumisprosesseissa kiinnitetään huomiota ihmistenvälisten "kemioiden" kohtaamiseen: kommunikaatiotapaan, neuvottelutaitoon, oman ja toisen tavoitteiden avoimeen ja läpinäkyvään analysointiin sekä molemminpuoliseen kunnioitukseen.