Vastaan tuli sympatiani herättävä artikkeli Taloussanomissa:
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2010/09/16/optiot-toivat-kateuden-nokiaan/201012780/12
"Kerran–pari vuodessa tapahtuvat, tavoitteisiin perustuvat palkitsemissysteemit vieraannuttavat sekä työntekijät että esimiehet arkipäiväisen työn huomioimisesta"
"Yritysjohtajien pitäisi vihdoin 2000-luvulla herätä huomioimaan, mikä todella motivoi ihmistä ja millä tavalla motivaatiota pidetään yllä, Palmu-Joronen sanoo."
Luulin olevani ainoa joka on sitä mieltä että erilaiset palkitsemisjärjestelmät pikemminkin tuhoavat työmoraalia kuin kannustavat aina vain parempiin suorituksiin.
Luulin ongelmani olevan se että en vain ole kiinnostunut kilpailemisesta tai edes kilpa-urheilusta. Kilpailustahan näissä palkitsemisjärjestelmissäkin kuitenkin on kyse, joku tekee parempia tuloksia kuin toinen (jonkin mittarin mukaan) joten hänet palkitaan. Mielestäni pitäisi nähdä että yhteispeli ja tasa-arvoisuus olisi todennäköisesti parempi lähtökohta suurille yhteisille saavutuksille kuin palkkaerojen kasvattaminen, joka puolestaan saattaa johtaa omien etujen tavoitteluun yhteisten etujen sijaan.
Voi tietenkin kyseenalaistaa koskeeko tuo artikkeli edes Metropoliaa? Olemme huomattavasti pienempi yritys kuin Nokia ja kannustinpalkinnotkaan evät liiku täällä miljoonissa euroissa. Palkkakannustimia meillä silti on koko ajan yhä enemmän ja onhan meillä palkkaeroja jopa vastaavaa työtä tekevien kesken.
Emme täällä Metropoliassa yleisesti olla menossa tasapalkkausta kohti, vaan pikemminkin suurempiin palkintoihin ja palkkaeroihin erilaisten saavutusten perässä. (Poikkeuksena toivottavasti koulutusohjelmat joissa kannustinpalkinnot käytetään olemassa olevien palkkaerojen tasaamiseen tai jaetaan muuten tasan henkilöstön kesken.)
Tätä lyhyttä pohdintaa seuraa loogisena seuraavana kysymyksenä se että mikä sitten todella motivoi ihmistä ja millä tavalla motivaatiota pidetään yllä? Jätänkin tämän ajatuksen muhimaan mietintämyssyysi.