Työelämän tahti on itse kullekin meistä aika ajoin - tai lähes aina - haastavaa. Minulla kesäloman ensimmäinen viikko on perinteisesti mennyt siihen, että vihdoin teen kotona suursiivouksen ja selvittelen mm. työhuoneeni ja keittiön nurkkahyllyt, joihin on tahtonut kerääntyä vuoden aikana erinäistä lajiteltavaa ja "tämän luen ajatuksen kanssa myöhemmin" -kirjallisuutta. Viime kesänä taisin olla poikkeuksellisen pontevalla tuulella, kun sain pestyä vuodevaatteiden lisäksi jo pesästä lentäneen nuorimmaiseni sängystä petauspatjan päällisenkin. En ollut aiemmin huomannut, että se olikin sellainen vetoketjumalli.
Viime kesä Kesä ei ollut yhtä suvisen säteilevä kuin mitä lomahaaveissamme aina toivomme. Minusta tuntuu, ettei ollut päivää ilman pientä tai suurta vesisadetta. Jos aamulla paistoi aurinko, niin jo iltapäivästä sen verran ripotteli, ettei viitsinyt mennä kastelemaan housunlahkeitaan ja viikatteen kanssa niittämään pikku plänttiä, jota olen yrittänyt pitää luonnonkukkaketona yli 20 vuotta. Eikä mustikkametsäkään niin houkutteleva ole, jos maasto on märkä ja hyttysiä mustanaan.
...
Mutta ihmisen aivot on ihmeellinen vekotin. Minun kohdallani ajattelun hammasrattaat olivat raksuttaneet taas muutaman päivän ja osuneet asentoon, jonka seurauksena tuli oivallus. Hetkinen, eihän minulla ole ollut koskaan kellertävää vaahtomuovipatjaa! Hetkinen, miksi sängyssä nyt oli sellainen? Hetkinen, mitäs siellä ilmoitustaulun lapussa olikaan lukenut? Apua, sen hän senhän täytyy olla meidän petauspatjan päällisemme, jonka olin kesäkuussa pesun jälkeen vienyt parvekkeelle, kun siellä se kuivuisi ihan hetkessä ja sen saisi saman tein takaisin paikalleen.
...