Onko teidän työpaikalla sama juttu kuin meillä? Meillä on nimittäin aina ollut maailman kivoimmat vahtimestarit ja siivoojat. Itkimme, kun pitkäaikaiset Palmian loistotädit joutuivat meidät vuosi sitten jättämään ja istuimme porukalla kakkukahveilla heidän viimeisenä työpäivänään. Haikeuden keskellä meillä oli silti hieno hetki, ja muistelimme kaikkia yhteisiä aikoja ja sattumuksia molemminpuolisen kunnioituksen ja ystävyyden hengessä.
Riittävä arvostus ja tuki toisilta on työnilon yksi tärkeimmistä tekijöistä. Jos joku uskoo meihin ja arvostaa meitä, tämä vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ja millainen on työkykymme. Rohkaisevia viestejä toisilta on mukava saada aina, mutta erityisesti niitä tarvitaan silloin kun on ihan down eikä löydä ongelmiinsa ratkaisua. Työelämässä ongelmilla on taipumus ratketa - ja usein sentään parhain päin. Mutta meillä on myös taipumus ajatella suurella lämmöllä niitä ihmisiä, jotka ovat olleet meille positiivisia peilejä silloinkin, kun itse näemme itsemme peikon kaltaisina. Viikon vihje siis: lämpöenergiaa on helppo alkaa haalia talven varalle - ei muuta kuin toisia rohkaisemaan.
Nykyään meillä on Hämeentiellä vain yksi siivooja, mutta kutsun häntä mielessäni telkkarisarjaa mukaillen _Ihanaksi Elenaksi. _Kas kun sattumalta taaskin meille tuli taloon maailman paras ihminen juuri siinä omassa työssään!