Prefixin idean esitteli Metropolialle silloisen Generator Postin (nykyisen Fake Graphicsin) edustajat alkuvuodesta 2011. Post-talona he olivat nähneet huolellisen ennakkosuunnittelun puutteet tuotannon loppupäässä eli jälkityövaiheessa. Kaikkia ongelmia ei voi ennakoida, mutta monen asian kallis ja aikaa vievä korjailu olisi ollut vältettävissä, jos siihen olisi kiinnitetty huomiota jo ennen kuvauksia. Fix it in the post -ajattelu haluttiin kääntää toisinpäin - josta projektin nimi "Prefix".
Alkuperäisessä kokoonpanossa ja virallisesti elokuussa 2011 alkaneessa projektissa olivat Metropolian ja Geniksen lisäksi mukana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu (nykyinen Lapin amk), Satu ry, Helsinki-filmi, Kinotar ja First floor productions. Tällä ryhmällä mentiin ensimmäinen 1,5 vuotta; kerättiin ammattilaisten kokemuksia ennakkosuunnittelusta ja pohdittiin sopivia toimenpiteitä ongelmakohtien parantamiseksi. Muutostoiveet pystyi kiteyttämään kolmeen kohtaan:
1) Lisärahoitusta esituotantoon
2) Tiedonjakamisen (/informaatiokulun) parantaminen
3) Koulutuksen tarve VFX-suunnitteluun
Ensimmäisellä tarkoitettiin mm. tuotantotukipäätösten aikaistamista: koettiin että päätökset tulevat joskus niin myöhään, että vihreän valon ja ensimmäisen kuvauspäivän väliin jäi liian vähän valmisteluaikaa. Omalla riskillä ei uskallettu tehdä kuin välttämättömimmät toimet, joten myös HODien (head of department) palkkaaminen venyi pitkälle, eikä heille jäänyt myöskään riittävästi aikaa suunnitella omaa osuuttaan huolellisesti.
Toinen kohta liittyi yleisesti tiedonkulkuun: vaikka rahoituksen suhteen kaikki olisi kunnossa, ei tieto aina välttämättä kulkenut HODeille asti. Tällöin suunnittelu- ja valmistelutyö eteni arvailujen varassa, eikä ollut välttämättä kustannustehokkain tapa toimia. Pahimmillaan työryhmän turvallisuus saattoi vaarantua, jos lavastajan piti tehdä työnsä niin lyhyellä aikataululla, ettei kaikkiin turvallisuusseikkoihin ehtinyt kiinnittää huomiota. Myös koko kuvaustiimin odottelu tulee kalliiksi, kun kuvauspaikalla tehdään viimeisiä viilauksia vain siksi, että tietoa suunnitelmista ei ole annettu ajoissa.
VFX-suunnittelu tuntui olevan iso kysymysmerkki monellekin ammattiryhmälle. Tämä ei ole yllättävää, sillä Suomessa ei ole pitkiä perinteitä efektirikkaiden kuvien tekemisessä ja ala kehittyy muutenkin kovaa vauhtia. Tuottajapuolella työskenteleville aiheutti päänvaivaa VFX-budjetin laskeminen, ja post-taloille, joiden alaisuudessa VFX-suunnittelijat työskentelivät, aiheutui harmia ympäripyöreistä tarjouspyynnöistä. Toiveiden ja tarjousten vertailu oli vaikeaa, sillä "jos pyydettiin hintaa autolle, yksi post-talo saattoi antaa hinnan Ladalle, toinen Mersulle". VFX-suunnittelijan mukaan ottamista ennen kuvauksia epäröitiin, sillä ei haluttu vielä sitoutua teettämään jälkityöt samassa talossa.