<!-- /* Font Definitions */ @font-face
/* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal
@page Section1
div.Section1
-->
Ajatuskoe vuodelle 2050 Minkälainen on maailma, jossa minun lapseni ovat aikuisia ? Haluanko ylipäänsä hankkia lapsia tulevaisuuden maailmaan? Joskus pienenä leikimme tulevaisuuden saastuneita ihmisiä, joiden iho on harmaa. Näin dramaattinen muutos on tuskin lyhyellä aikavälillä. Uskon kuitenkin, että vuoteen 2050 mennessä maailma on hyvin erilainen. Jos miettii nykyhetkestä 50 vuotta taaksepäin ymmärtää muutoksen (tai sen mahdollisuuden) nopeuden: teollistuminen ja kaupungistuminen tapahtui erityisesti Suomessa 1950-luvulta eteenpäin rysäyksessä. Vuonna 2050 alue, joka on kai vielä jossain määrin Suomi, on pitkältä muiden kansallisuuksien asuttama ja laajemman hallintoalueen osa. Suomea puhutaan enää vain harvoin kokoontuvissa kulttuuripiireissä, mutta kukaan ei usko, että kieli tulee selviämään hengissä. Ehkä joissain eliittipiireissä aletaan käydä museoissa perjantai-iltaisin kuuntelemassa kuolevia kieliä kuulokkeista samalla viiniä siemaillen. Työelämä on kokenut kriisin. Ihmisten identiteetti ei enää määrity työn mukaan. Positiivisessa skenaariossa vuonna 2050 vapaaehtoistyö ja kolmannen sektorin toiminta "tee hyvää, niin saat sitä itsekin" on yleistynyt ja ihmisille maksetaan kansalaispalkkaa. Koska ihmiset kokevat tekevänsä oikeasti merkityksellisiä asioita, alkoholismi ja masentuneisuus on vähentynyt rajusti, eikä kansanterveyteen uppoa enää samanlaisia summia kuin nyt.
Realistisemmassa versiossa yhteiskunnan kahtiajakautuminen tai laajempi sirpaloituminen on kiihtynyt. Luontoa vaalitaan yhä selkeämmin tietyissä paikoissa ja siinä mielessä sitä yritetään hallita paljon nykyistä enemmän, kuten kaikkea muutakin. Teknologia, robotit erityisesti, on tuotettu pitämään yksinäisille ihmisille seuraa kun yhä harvempi vaivautuu tai ehtii tapaamaan kasvotusten muita lajitovereitaan (sitäpaitsi robottejen kanssa on kivampi seurustella, koska ne eivät väitä vastaan ja niiden kanssa ei tule riitaa). Toisen ääripään ihmiset ovat tiukasti kieltäytyneet tästä tekniikan voittokulusta ja elävät keskenään mahdollisimman perinteisesti ja luonnonmukaisesti omissa uuskylissään.<!-- /* Font Definitions */ @font-face
/* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal
@page Section1
div.Section1
-->
Blade Runner
Replikantit ovat hyviä ja pahoja koneita jotka on ohjelmoitu niin, että ne tuhoutuvat ennen kuin alkavat tuntea emootioita. Koneet eivät itsekään tiedä aina olevansa koneita, sillä ne ovat ihmistäkin inhimillisempiä. Koneihmiset ovat kiellettyjä maan päällä, mutta elokuvassa viisi replikanttia pääsee tunkeutumaan maahan, ja Blade Runner pyydetään eliminoimaan ne, ennen kuin siviilit saavat tietää, että koneiden maahantunkeutuminen on onnistunut.
Koneilla ei ole menneisyyttä, joten niillä luodaan sellainen, jotta ne vaikuttaisivat enemmän ihmisiltä oikeille ihmisille. Blade Runnerissa koneet eivät ole yksiselitteisen pahoja, mutta pahat - tai ajattelemattomat ihmiset tekevät niistä pahoja. Koneen ja ihmisen välinen rakkausjuonne - Blade Runnerin ja yhden replikantin suhde herättää kysymyksen: mikä lopulta on koneen ja ihmisen ero. Myös koneeseen iskee ahneus kun se käsittää elinaikansa rajallisuuden: se tunkeutuu väkivalloin valmistajansa palatsiin ja vaatii lisää aikaa elää( siis tuhota).
Kiinnostavaa elokuvassa on visio siitä, miten perinteinen itämainen kulttuuri ja hyperuusi tulevaisuuden kulttuuri elävät suurkaupungissa rinnakkain.
Metropolis
Yhteiskunnan yhä voimakkaamman kahtiajakautuminen tulevaisuudessa on uskottava ja ajankohtainen uhka. Mutta onko kukaan tällaisessa visiossa - Metropoliksessa - ylä- tai alapuolella elävä onnellinen?
Jo nyt, globaaleilla markkinoilla, modernit teollisuusmaat painottuvat suunnittelijoiksi ja köyhät halvan työvoiman maat fyysisen työn tekijöiksi. Raatajat ovat vain siististi toisella mantereella, jotta meidän ei tarvitse nähdä heitä siinä missä Metropoliksessa köyhät toimivat rikkailta piilossa maan alla. Kuten Metropoliksessa ja maailmassa yleensä, nuorissa on toivo paremmasta ja ideologisesti toimivammasta ja yhteinäisestä yhteiskunnasta - ainakin siihen asti kunnes he kasvavat aikuisiksi.