Helmikuussa 2008 Tallinnan yliopistolla järjestetyssä työpajassa kokeilimme erilaisia nettivideon käyttöideoita pienen opettajista, opiskelijoista ja tutkijoista koostuvan ryhmän kanssa. Alustava ajatus oli simuloiden kokeilla, kuinka videotuotantoa voitaisiin käyttää ryhmäytymisen apuvälineenä silloin kun koko ryhmä ei ole fyysisesti samassa paikassa.
Omaan kokeilu ryhmääni osallistui kolme ihmistä Tallinnassa ja kaksi etänä Suomesta. Käytimme testiproduktion suunnitteluun samanaikaisesti Skypeä ja Tallinnan yliopiston wikiä ja editointiin Kalturan videoeditoiria. Keskusteltuamme, mikä olisi kiinnostava kokeilu, päädyimme simuloimaan ryhmäytymisen aloittavaa tutustumisprosessia (oman ryhmämme jäsenet olivat toisilleen entuudestaan jossain määrin tuttuja, joten kokemus ei ollut tässä mielessä autenttinen). Toiminta-ajatuksenamme oli, että jokainen käsikirjoittaisi itsestään pienen "uutisen", jotka sitten leikattaisiin Kalturalla yhteen kokonaiseksi "uutislähetykseksi". Ajatuksenamme oli, että koko tuotannon käsikirjoitus tehtäisiin wikiin ja ihmiset voisivat samalla keskustella ja kehitellä kokonaisuutta Skypen avulla.
Kun käsikirjoitus oli valmis, eri "uutiset" kuvattiin kännykkäkameroilla tai web-kameroilla ja koko materiaali siirrettiin Kalturaan. Itse editointi Kalturassa jäi suhteellisen pienimuotoiseksi; eri palat liitettiin toisiinsa ja "uutistoimittajan" välipuheet liitettiin mukaan.
Kokemus lisäsi ymmärrystä monipaikkaisen tuotannon haasteista. Tuotannon käsikirjoitus onnistui suhteellisen hyvin hajautetulla ryhmällä, vaikka pyrimmekin toimimaan reaaliaikaisesti. Skype oli tämän toimintatavan mahdollistaja, sillä muuten wikien editointeja tai ihmisten yhteistoimintaa käsikirjoituksen eri osissa ei olisi voitu mitenkään hallita. Tässä onkin yksi reaaliaikaisen etätoiminnan haasteista: kuinka saada mahdollisimman helposti kaikki osapuolet ymmärtämään, mitä muut juuri sillä hetkellä tekevät?
Itse videotuotanto oli yllättävän työläs sen yksinkertaisuuteen nähden. Osa tästä selittyy sillä, että tuotantolaitteisto oli satunnaista, emmekä voineet siten tietää, kuinka eri välineet ja formaatit pelaavat yhteen. Tarkemmin suunnitellussa prosessissa nämä haasteet voitaisiin minimoida. Tämän lisäksi lataaminen online-editoriin otti aikansa eikä itse editoinnin tekeminen reaaliaikaisesti onnistunut, koska tuotantoa saattoi editoida ainoastaan yksi henkilö kerrallaan. Olimme siis jälleen Skypen ja sitä myöten reaaliaikaisuuden varassa. Tällainen vaihe, jossa yksi tekee ja muut odottavat on etätoimivalle ryhmälle helposti hajottava, koska muiden kuin editoijan mielenkiinto irtoaa prosessista. Erityisesti ryhmäytymisnäkökulmasta tämä ei ole hyvä asia, jos ihmisten huomio ei kohdistu enää ryhmän toimintaan.
Lopputulos: ryhmäprosessin käsikirjoitusosa toimi paremmin reaaliaikaisena etäryhmäytymisenä kuin itse videotuotanto. Syyt thän löytyvät prosessin osien luonteista ja toisaalta välineiden toiminnallisuuksista. Kehittely- ja käsikirjoitusosassa kaikilla ryhmäläisillä oli selvästi mahdollisuus tulla kuulluiksi ja motivaatio osallistua oli hyvä. Tuotanto taas oli enemmän prosessin loppuunsaattamista eikä siihen osallistuminen ollut mutkatonta. Jos ajatellaan, että toisilleen täysin ventovieraat ihmiset tekisivät tällaisen tutustumistuotannon, on varmaa, että se auttaisi heitä tutustumaan ja ymmärtämään toisiaan. Erityisesti alkuvaiheessa tuotannon ideoinnissa ihmiset pääsevät vaivihkaa esittäytymään toiminnan ja keskustelun kautta. Toisaalta myös lopputulokset eli "uutiset" auttavat luomaan ihmisistä kokonaiskuvaa. Videot paljastavat, miltä kukakin näyttää, miten muut puhuvat ja minkälaisen asian he ovat valinneet "uutiseksi" itsestään.