I Vuorovaikutteinen tarinankerronta yleisesti

Historiaa

dramatisoiduilla, suullisesti kerrotuilla tarinoilla pidettiin yhteisöjen oma kulttuuri elossa ja siirrettiin tietoa sukupolvelta toiselle
tarinoiden avulla myös säilytettiin ja siirrettiin eteenpäin tietoa yhteisön saavutuksista
tarinat seurasivat ihmisiä, kun ihmiset vaihtoivat paikkaa
tarinat olivat rakenteeltaan osittain avoimia, joten niitä pystyttiin tulkitsemaan aina uudelleen ja uudelleen kertojan vaihtuessa
Yhteisöjen juurtuessa paikoilleen myös paikalla alkoi olla merkittävä osuus tarinankerronnassa (uskonnolliset rituaalit, joissa yleisö seurasi dramatisoitua tapahtumaa esim. temppelissä)
Kirkon ja valtion erottuessa draama saavutti pikkuhiljaa itsenäisen aseman -> teatterit syntyivät
Ks. Antiikin kreikan teatteri, jossa paikan merkitys korostui (skene)
Aristoteleen teos Runousoppi (Poetics), kirj. 330-320 eaa.
vrt. Aristotelinen dramaturgia* vrt. Aristotelinen dramaturgia

Keskiajalla yleistyivät miraakkelit eli pyhimysten teoista kertovat näytelmät (Miracle plays)
Pian sen jälkeen mysteerinäytelmät eli raamatullisiin aiheisiin perustuvat näytelmät (Mystery plays)
-> Olivat tärkeässä roolissa, kun kansalle opetettiin kristillisiä oppeja
- ks. English Mystery plays Youtubesta
Mysteerinäytelmät olivat jo multimediaesityksiä: niissä käytettiin kuvaa, tekstiä, laulua ja rituaaleja yhdistettynä uskonnollisiin esineisiin ja pyhäinjäännöksiin. Esitys myös sopeutettiin tiettyyn arkkitehtuuriin, kuten kirkkoon. Valaistusta käytettiin tunnelman luomiseen.
pian kirkon kävivät liian ahtaiksi esityksille, joten niitä pidettiin toreilla ja aukioilla. Esityksesti tehtiin episodimaisia ja toiminta hajautettiin eri esityksiin (kuitenkin saman viitekehyksen sisällä)
tiettyä teemaa käsiteltiin siis sarjalla toisiinsa linkitetyillä esityksillä, joihin katsojat voivat valintansa mukaan osallistua haluamassaan järjestyksessä -> ensimmäinen epälineaarisen tarinankerronnan malli on siis tunnistettavissa
Esityksiä myös toistettiin pitkään, joten katsojat saattoivat valintansa mukaan osallistua tiettyyn esitykseen useammankin kerran tai katsoa esityksiä eri järjestyksissä
samaa periaatteetta käytetään mm. messuissa, seminaareissa yms. tapahtumissa nykyisinkin (vrt. esim. Documenta)

ns. elisabetiaaninen teatteri (erityisesti Shakespeare) pyrki jatkuvasti rikkomaan antiikin kreikasta periytynyttä paikkasidonnaisuutta ja klassista kolmen näytöksen mallia: draaman tapahtumat venytettiin pitkille ajajaksoille. Tapahtumapaikkoja oli paljon ja ne vaihtelivat, toisin kuin antiikin draamassa.
Shakespeare käytti myös paljon sivujuonia, jolloin samassa näytelmässä saattoi olla koomisia, melodramaattisia ja eeppisiä elementtejä
Tällainen erilaisten elementtien verkosto ja sekoittaminen sekä niiden met mahdolliset tulkinnat sisältävät ja hypermedia-ohjelmista tuttuja dramaturgisia ominaisuuksia

Teatteri Euroopan ulkopuolella kehittyi 400-luvulta eteenpäin aivan erilaisiin esitysmuotoihin kuin eurooppalainen teatteri
Intian, Kiinan ja Japanin teatteri oli tyyliteltyä ja muodollista
Erityisesti Intian ja Kiinan teatteri yhdistivät esitystaidetta, tanssia, laulua ja musiikkia.
Ne olivat abstrahoituja ja käsitteellisiä, joten niihin pystyi sijoittamaan nopeita siirtymiä ajassa ja paikassa.
Käytännön syistä lavalla olevat esineet eivät niinkään esittäneet, vaan symboloivat jotain
Siten tiettyyn kuviteltyyn aikaan ja paikkaan pystyttiin helposti siirtymään milloin tahansa esityksen aikana
-> yhtymäkohta nykyisiin mediateoksiin, joissa ikoninen kautta voidaan siirtyä teoksen eri osiin

Interactive dramaturgies. New approach in Multimedia Content and Design (ed. Heide Hagebölling)