Seuraava, vuotta 2009 koskeva, VOIMAA-projektin väliraportti jätetään Etelä-suomen lääninhallitukseen vuoden vaihteessa. Jokainen työkori raportoi omasta toiminnastaan ja näkökulmastaan n. 5 liuskan verran. Korivastaavan kannattaa aloittaa raportin kokoaminen jo hyvissä ajoin vuoden kuluessa. Projektipäällikkö Matti Rantala koostaa lopullisen väliraportin EURA-järjestelmään.
Väliraportissa kysytyt asiat
Projektin perustiedot
- Raportointikausi, projektin perustiedot, projektin toteuttajan tiedot, lomakkeen täyttäjän tiedot (valmiina)
- Projektin lähtökohta, kohderyhmä ja tavoitteet
Projektin toteutuksen ja yhteistyön onnistuneisuus
Osallistujien ja yritysten/organisaatioiden valinta. Projektin toteutus ja eri tahojen yhteistyö projektissa. Työn- ja vastuunjako yhteistyökumppaneiden kesken.
Lopullisen rahoituspäätöksen viivästyessä projektin osatoteuttajien vastuunjakoa ehdittiin hioa keskustelemalla. Metropolia Ammattikorkeakoululla on vastuullaan projektin hallinnointi ja johtaminen ja vetovastuu projektin viestinnästä ja arvioinnista. Lisäksi Metropolia koordinoi työyhteisössä tapahtuvan koulutuksen ja ammattikorkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen kehittämistyötä. Hämeen ammattikorkeakoulun Ammatillisella opettajakorkeakoulu toimii pedagogisena asiantuntijana niin työyhteisöissä tapahtuvan koulutuksen kuin ammattikorkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen kehittämisessä. Sekä Metropoliassa että HAMKissa on syksyllä 2009 käynnistetty amk-valmentavaa koulutusta suunnitteleva kehittämistyö. Fakiirimedia Oy vastaa selvityksestä metropolialueen työnantajien halukkuudesta ja valmiudesta valmentaa maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä asiantuntija-, esimies- ja johtotehtäviin.
Julkisuus ja tiedottaminen - projektin mahdollinen internet-osoite
Ongelmat projektin toteutuksessa (esim. lähtökohdan tai kohderyhmän valinnan suhteen). Toimenpiteet projektin etenemisen parantamiseksi.
Projektin hallinnon asiakirjat on julkaistu projektin wikityötilassa.
Ongelmat ja suositukset
Ongelmat projektin toteutuksessa (esim. lähtökohdan tai kohderyhmän valinnan suhteen). Toimenpiteet projektin etenemisen parantamiseksi.
- Verkossa tapahtuvan toiminnan ja yhteistyön sekä ESR-hankkeeseen liittyvän paperityön yhteensovittaminen haastavaa. Sama työ pitää usein tehdä useampaan kertaan. Wikin kaikkia mahdollisuuksia ei nykyisillä reunaehdoilla pystytä täysin hyödyntämään.
- Wikissä olevan arkiston käytettävyys haaste myös, kun tietoa kertyy paljon, millaisella infoarkkitehtuurilla helpotetaan olennaisen löytymistä...
Projektin toiminta ja tavoitteiden saavuttaminen
Kuvaus projektin toiminnasta ja arvio siitä, miten projektin tavoitteet tullaan saavuttamaan.
Tavoite: dokumentoitu kokemus sosiaalisen median keinojen käyttämisestä projektin johtamisessa, tiedottamisessa ja valtavirtaistamisessa
Projektin innovatiivisuus
Uudet menetelmät ja sisällöt projektin toimeenpanossa, uudet yhteistyörakenteet jne. Mitä uutta on kehitetty, esim. tuotteet, toimintatavat, palvelut?
Projektin tasa-arvovaikutukset
Tiedon avoimuus antaa edellytykset tasa-arvoiselle osallistumiselle.
- aktiivisuuskuilu vaanii kuitenkin
- käyttäjätunnukset lähtökohtaisesti ainoastaan Metropolian henkilöstöllä, muille tunnukset anottava aina erikseen projektipäällikön toimesta
Hyvät käytännöt
Mitä hyviä käytäntöjä projektissa on mahdollisesti kehitetty? Miten hyviä käytäntöjä on levitetty tai aiottu levittää?
- Wikityöskentely
- 'Reaaliaikainen' muistioiden kirjoittaminen ja tarkastaminen > keskustelun herääminen
- Käytäntöä levitetty muihin Metropolian hallinnoimiin ESR-hankkeisiin esittelemällä toimintatapaa sekä tarjoamalla neuvonta-apua wikin käyttöönotossa
- Taloushallinto ja sosiaalinen media (EditGrid jne.)
- Reaaliaikainen matkaraportointi
- Keskitetty ja saavutettava arkisto wikissä
Toiminnan jatkuvuus
Mitä pysyvää on saatu aikaan ja kuka vastaa uudesta tai pysyvästä toiminnasta projektin päättymisen jälkeen?
Mitä voidaan siirtää tai saattaa muiden toimijoiden, esim. pk-yritysten, oppilaitosten tai viranomaisten käyttöön?
Suunnitelmat tulosten hyödyntämiseksi, onko jo hyödynnetty?