Note to self: kolmen, kahden työn hoitaminen yhtäaikaisesti ei ole kovin järjellistä. Joskus se on kuitenkin pakollista. Se vaatii tehokasta työajan käyttöä sekä kykyä puristaa itsestään viimeisetkin mehut. Se ei ole suositeltavaa eikä kovin mukavaakaan. Se altistaa stressille ja alentaa vastustuskykyä, mikä johtaa sairastumisiin.
En usko olevani ainoa, jolla on siirtymävaiheita työelämässään. En ole ainoa, joka joutuu repeytymään useampaan rooliin saman päivänkin aikana.
Tein viimeksi vuonna 2011 kolmea työtä lähes yhtäaikaisesti samalle työnantajalle. Vai oliko niitä peräti neljä, jos sivutoiminen tuntiopettajan keikka lasketaan mukaan. Sovittelemista riitti kalenterimerkintöjen kanssa. Nyt olen toiminut itseni sijaisena viimeiset kaksi viikkoa. Ilman erillistä korvausta, itse asiassa. Toisaalta tilanne voidaan tulkita niinkin, ettei hankkeella ole kahteen viikkoon ollut vastuullista projektipäällikköä. Silti asiat ovat rullanneet eteenpäin. Näkymätöntä työtä, sitä varmasti on muuallakin.
Ylihuomenna pitäisi vapauden koittaman ja uuden Vyyhti-projektipäällikön aloittaman. Mutta silti edellisen työn päättäminen ei lopu osaltani siihen. Täytyyhän uusi päällikkö perehdyttää toimeensa. Luotan hänen kykyynsä omaksua uusia asioita nopeasti. Niinhän meidän kaikkien on toimittava. Itse perehdytän parhaillani itseäni uuteen tehtävääni alumnikoordinaattorina. Toistaiseksi suurempia yllätyksiä ei ole ilmennyt, mutta joka päivä oppii jotain uutta.
Jäljelle jää kaksoispesti: koordinaattori Metropolialle, toiminnanjohtaja Metropolia alumnit ry:lle. Duaalimalli on mielenkiintoinen. Ehkä tulevina vuosina siitä siirrytään erilaiseen ratkaisuun. Toistaiseksi täytyy vain jatkaa taiteilua useamman kuin yhden hatun kanssa.