Ystävät facebookissa ovat hehkuttaneet tänään aamusta yhdestätoista asti, että matka kulkee kohti keskikesän juhlaa -mihin kukakin kiirehtii. Kahden aikaan on jo ensimmäinen kolarisuma Mäntsälässä. Lehdet kirjoittavat juhannusjuhlien esiintyjien viime hetken käänteistä, ja eiköhän jossain lyödä jo vetoa, moniko hukkuu. Joukkohysteriaa. Kiirettä ja sähläystä. Perusmeininki.
Keskikesän juhlien jälkeen menen lentokentälle ja hyppään lentokoneeseen. Niin helppoa se on, lomalle siirtyminen. En halua ajatella sitä etukäteen, koska kolmen viikon päästä loma on kuitenkin ohi.
Sitä ennen haluaisin kuitenkin kertoa, että VOIMAA on tähän asti ollut maailman paras työprojekti. Innostava aihealue, innostavat työvälineet, innostavat ihmiset joiden kanssa tehdä töitä. Yhä on päättämättä, jatkanko mukana loppuun asti. En halua ajatella asiaa lomalla, koska lomalla pitää tehdä mukavia asioita. Luultavasti alitajuntani prosessoi asiaa kuitenkin unissani.
Kaikki aikanaan, otetaanhan iisisti, jooko. Eikä hukuta.
Syksyä varten on tehty jo paljon valmisteluja: amk-työkorin toimia edistetty, sovittu tapaamisia, varattu haastatteluaikoja näkyvyyden edistämiseksi, tiedossa on Aulangolla syksyn avaus koko klusterille, lähes jo saatu esite valmiiksi ja webbisivukin on aivan tuoreena odottamassa siirtämistä Metropolian serverille, av-opiskelijoiden kanssa luotu pohjaa tuleville tuotannoille. Siis, konkreettista työtä tehty tulevaisuuden valmistelemiseksi ja benchmarkkausmatkakin lähes lukkoon lyöty.
Sitten tulee yllättäen kysymys, otanko vakihomman muualta talosta. Jaha. En ole muita töitä hakenut, mutta nyt pitäisi päättää -meille vai teille? On kiusallista molempiin suuntiin, että joutuu miettimään hetken ennen päätöstä... Asioilla kun on puolensa; hyvät ja huonot, plussat ja miinukset. Ollapa kristallipallo, josta nähdä, mikä ratkaisu kannattaa.
Ihan kuin kaikessa muussakin elämässä, tulevaisuuden ennakointi on haaste. Työelämässä, kansantaloudessa ja politiikassa siihen tullaan jatkossa varmasti tuhlaamaan entistä enemmän resursseja, aikaa ja vaivaa. Lassi-pappa (vainaa jo) totesi aina pilke silmäkulmassa, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.
Nassim Nicholas Talebin Musta Joutsen -nimisen kirjan lukeminen on vahvistanut käsitystäni siitä, että ihmiset haluavat nähdä kaikessa syy-seuraussuhteet, ja luoda historiasta jatkumon selittämällä menneet tapahtumat mitä älykkäimmillä tarinoilla. Emme halua uskoa, että jossain voi hypähtää eteemme äärimmäisen epätodennäköinen (useimmiten kielteinen, joskus myönteinen) sattuma, joka vaikuttaa tulevaisuuteen ennalta-arvaamattomalla tavalla. Onko tämä työtarjous nyt omalla kohdallani sellainen? Pitäisikö minun nähdä tulevaan ja ymmärtää syvällisesti ratkaisujeni syy-seuraussuhde jo ennalta? Mene ja tiedä, istu ja pala.
Paula Koivuniemen sanoin: luotan sydämen ääneen, luotan rakkauteen... mihin tämä liittyykään, kerron ehkä joskus myöhemmin, kun ajatus kirkastuu itselleni ensin.
Juhannus on rajapyykki. Suomi sulkeutuu parin viikon päästä.
Nyt pitäisi ehtiä epätoivoisesti tajuta, mitä pitäisi muistaa kysyä esimiehiltä ennen lomia ja mitä pitäisi hyväksyttää kelläkin ennen lomia ja mitä ennen lomia pitäisi tehdä ja kukaan ei vastaa mihinkään meiliin ennen lomia. Huh. Happi loppuu, jos tuolla tavalla jatkaa itsensä psyykkaamista kohti paniikkia.
Onneksi keveät kesäuutiset kertovat, että apinalapset nauravat siinä missä ihmislapsetkin (ei ole itselle tullut koskaan mieleen etteikö niin olisi) ja homopingviinit hautovat toisten hylkäämiä munia.
Kesässä on tuskallisiakin uutisia, kun kadonneita lentomatkustajia ei löydy ja nuoret ajavat täysillä kuolemaansa. Osanotto omaisille.
Minun maailmani juuri nyt: pikkupaniikki töistä, viikonlopuksi luvattu kylmää
Maailma juuri nyt: murheen ja riemun välinen voimainkoitos jatkuu aina vain