Ilmiö lie monelle tuttu. Kun tekee jotain tiettyä aihepiiriä koskevaa työtä, rupeaa huomaamaan ympärillään muiden puhuvan asioista, jotka liittyvät samaan tematiikkaan. Miksi tätä ilmiötä kutsutaan, kertokaa te viisaammat?
Onko kyseessä vain omien ajatusten suuntautuminen, herkistyminen johonkin tiettyyn aihepiiriin, jonka seurauksena muiden aihepiirien keskustelut prosessoi nopeammin pois työmuististaan. Vai onko kyseessä sittenkin omasta innostuksesta aihepiiriä kohtaan aiheutuva keskustelunavausten aktivoituminen, jossa tulee lähdettyä herkemmin kaivamaan tapaamistaan ihmisistä mielipiteitä itseä kiinnostavasta tematiikasta?
Niin tai näin, kun mediassa esiintyy juttuja samasta tematiikasta, josta itse on juuri parhaillaan kiinnostunut, tuntee ajatussuman tiivistyvän. Tulee mietittyä, miksi juuri minun ajatukseni on pöllitty jonkun suuremman firman taholta johonkin tutkimukseen aiheeksi. Sitten havahtuu, ettei kukaan isossa firmassa voi tietää, mitä olen lähipiirilleni vouhottanut. Hetken joutuu pohtimaan, onko omista ideoistaan niin kovin omistushaluinen, ettei ymmärrä suurempaa kuvaa. Pitäisi käsittää olevansa osa tätä hetkeä tässä paikassa, eli tekemisissä tämänhetkisten yhteiskunnallisten keskustelujen ja trendien kanssa.
Tämän hetken sumassani TOP 3
1. Jaakko Lyytisen kolumni Pudokastalous(HS.fi)
2. Microsoftin teettämä tutkimus, hidas tiedonkulku yrityksissä hidastaa kehitystä. Uutinen HS.fi
3. eilinen keskustelu Metropolian opiskelijan kanssa, joka on perustanut nettiyhteisön talkoohenkeä nostattamaan, 2010-luvun välinein
Pikaterveiset Lontoosta: iso on isoa. Hankalaa, ruuhkaista, meluisaa. Ei tule sinänsä yllätyksenä, että suomalainen tuntee helposti olevansa ihan eri planeetalla. Peruuntuneiden tapaamisten ja organisaatioiden välinpitämättömyyden saa tuntea nahoissaan. Lontoo on toki monikulttuurinen, kiva kaupunki, mutta kontaktin ottaminen ohikiitäviin ihmisiin on taitolaji, jota suomalainen ei opi kotonaan. Taito selviytyä urbaanissa viidakossa omaksutaan kokeilemalla. Pitää olla röyhkeä, jotta pärjää. Siis ihan totta, iso on täynnä mahdollisuuksia, jos tietää mitä haluaa ja mistä sen löytää. Muuten jää jalkoihin, jonon hännille ihmettelemään, menikö se juna jo.
Perienglantilainen kohteliaisuus verhottuna suurkaupungin röyhkeyteen on hämmentävän ristiriitainen kokemus :-D