Osallistuin keskiviikkona suunnittelupalaveriin, jossa käsiteltiin Metropolian webbisivuille maahanmuuttajille suunnattavaa osiota. Sen sisältöä lähdetään tuottamaan viestintäyksikön avustuksella VOIMAA-tiedottajan ja HERA Competence -hankkeen Kati Isoahon yhteistyöllä. Osion pääasiallinen tietosisältö ja merkitys tulee olemaan maahanmuuttajille suunnattavien valmistavien/valmentavien opintojaksoista tiedottamisessa. Valmista pakettia on nähtävillä syyslukukaudella 2010.
Metropoliassa maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita on toki jo, etenkin englanninkielisissä koulutusohjelmissa. Valmentavien/valmistavien opintojen osalta sosiaalialalla on jo kokemusta pienemmän opintokokonaisuuden läpi viemisestä.
VOIMAA-hankkeessa on suunniteltu ja toteutetaan lukuvuonna 2010-2011 kulttuurin ja luovan alan valmentavat/valmistavat kokonaisuudet päivä- ja iltatoteutuksena, laajuudeltaan kolmenkymmenen opintopisteen verran. Opetussuunnittelutyö on tehty syyslukukauden 2009 aikana kulttuurin ja luovan alan lehtorien sekä opiskelijajäsenen muodostamassa tiimissä.
Muilla koulutusaloilla on myös suunnitelmia valmistavien/valmentavien opintojen käynnistämisestä lähiaikoina.
Tässä työvaiheessa tiedottajan haasteena on kehittää maahanmuuttajille suunnattavaa viestintää. Ammattikielellä kyse lie kehitetään viestinnällisiä konsepteja, käytännössä tarvitaan tiedotusta ja markkinointia, jotka toteutetaan selvällä suomen kielellä. Jostain syystä ammattikorkeakoulujargon on sitkeästi tarttuvaa ja siitä on sangen hankala päästä eroon. Yhtä lailla ajoittain törmää kriittisiin näkemyksiin "maahanmuuttaja" -termin käyttämisestä. Mutta mitä muutakaan käyttäisimme? Uussuomalainen kuulostaa omaan korvaan teennäiseltä.
Onneksi viisaammilta voi oppia, ettei tämä pohdinta koskaan tule päättymään. Kyse on laajemminkin ihmisten tavasta kohdata toisensa kommunikaatiotilanteissa.
Metropolian suomen kielen ja viestinnän yliopettajan Pasi Lankisen KeVer-julkaisu Vuorotellen yhteiseksi tehden – Kielikäsitykset ja sanojen merkitys toimivan yhdessä tekemisen perustana avaa näkemyksiä laajemmalle.
"Jotta yhteisymmärrys ja yhteistyö olisivat mahdollisia, on käytettävä sanoja, joiden avulla maailmaa voidaan nimetä yhteisymmärryksessä uudelleen eikä niin, että osapuolet tuovat vuorovaikutustilanteeseen oman valmiin nimeämisapparaattinsa tai käsitejärjestelmänsä ja sitten toimivat sen ehdoilla muuttaakseen muut ajatustensa kaltaisiksi. Aitojen sanojen lausuminen on Freiren mukaan toiminnan ydin, maailman valloittamista ja muuttamista. Esimerkiksi liiallinen abstrahointi hukkaa kosketuksen
toimintaan ja reaalitodellisuuteen – eikä yhteistoiminnalla siten ole edellytyksiä
toteutua käytännössä. Freiren mukaan kieli, joka on menettänyt kosketuksen konkreettiseen toimintaan, on luonteeltaan sanahelinää. Voisi kuvitella, että sanahelinä aiheuttaa parhaimmillaankin vain uutta sanahelinää, kun merkitykseltään haalistuneitten sanojen käyttökelpoisuutta aletaan todistella toisten
yhtä haalistuneiden sanojen avulla. Sanoilla pitää olla Freiren mukaan myös maailmaa reflektoiva ulottuvuus, muuten sanankäyttö muuttuu aktivismiksi, esimerkiksi iskulauseiden latelemiseksi."
Kun omia kiireitä riittää, tulee harvakseltaan seurattua, mitä naapuri saati sukulainen puuhaa. Sisareni opiskelee Bloomsburg University of Pennsylvaniassa tutkintoa Master's Degree of Instructional Technology. Erillisopintoina mahdollistuu myös eLearning Developer Certificaten hankkiminen.
Sisaren juuri valmistunut projektityö The "Triple A" of Instructional Desing vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pieninä tyttöinä emme varmaankaan haaveilleet, että isoina teemme työtä tietotekniikan parissa näin intensiivisesti.
Emmekä voi tietää, mistä vielä eläkkeelle jäämme, jos koskaan eläkkeelle pääsemme. Ammatinvalintaansa voi joutua miettimään uusiksi elämänsä aikana, jos oman alan näkymät kuihtuvat. Helpompaa kai on, jos urasuunnitelmat menevät uusiksi siksi, että itseä kiinnostava aihealue valtaa mielen ja vie mennessään. Kuten nyt itselle on tainnut wikin ja hanketyön myötä käydä 
Kulttuurituotannon YAMK-tutkinnosta on vielä monta osiota suorittamatta. Se suurin osa, puolet tutkinnosta, opinnäytetyö, on kuitenkin puserrettu kasaan. Ensi viikolla sitten esitellään, arvioidaan ja opponoidaan.
Jostain syystä vilkas mieli ei koskaan lakkaa janoamasta uusia oppimiskokemuksia. Kun jokainen uusi oppimiskokemus avaa näköaloja ja herättää halun kulkea syvemmälle kohti uusia tietolähteitä ja kasvattaa omaa asiantuntijuuttaan jälleen uudella alalla, ehkä kyse onkin riippuvuudesta? Pakkomielteisestä tarpeesta pysyä ajan tasalla uusimmista ilmiöistä, mieluiten ehkä vielä hieman etupainotteisesti? Mikä toimii vieroitusmenetelmänä opiskeluinnon laannuttamiseksi?
Ehkä realiteettien kohtaaminen auttaa jonkin verran. Aika on rajallista, siksi ei voi rajattomasti käyttää aikaansa pelkästään opiskeluun. Vaikka meidän pitääkin kehittää työelämässäkin jatkuvasti osaamistamme, päivittää tietojamme ja taitojamme, emme silti voi olettaa, että jokin ulkoa päin säädelty, formaali opiskelu olisi ainoa tapa saavuttaa tarvittava tietopäivitys.
Elämänkokemuksellakin lie on merkitystä ihmisen osaamisen kehittymiselle. En ole opintojeni vuoksi tavannut ystäviäni juurikaan puoleen vuoteen. Vapaa-aika töiden jälkeen on kulunut kirjojen, verkkotekstien ja ajatusten muodostamisen parissa.
Onkin aika tarttua kännykään ja lähteä varovasti kyselemään muiden ihmisten kuulumisia. Ehkäpä ajatustenvaihtoa ystävien kanssa keskustellen voisi verrytellä vapaa-ajallaan pikkuhiljaa. Ettei nyrjäytä aivojensa sosiaalisten taitojen lohkoa 