Kun kolmen vuoden tutkimus- ja kehittämishankkeesta on enää yksi vuosi jäljellä, on helpompaa ymmärtää ja nähdä kokonaisuuksia. Projektiluontoinen työ on sarja erilaisia vaiheittaisia työnteon ja menestyksen hetkiä, joista rakentuu se kokonaisuus, jota vuoden kuluttua saatellaan haudan lepoon. Mitä on saatu rakennettua, kehitettyä, luotua, tutkittua, kokonaisuuden kriittinen tarkastelu suoritettaneen ensi vuoden puolella.
Päällimmäisenä jylläävät ajatukset, miten aika riittää kaikkeen, mitä pitäisi vielä tehdä ja saada aikaiseksi, mutta samalla takaraivossa muhii jo ajatus siitä, miten tehdään loppuyhteenvetoa. Missä onnistuttiin, missä ei. Mikä toimi, mikä ei. Miten onnistumiset ja toimivat palaset saadaan kuvattua, mallinnettua, tuotettua konkreettiseksi jaettavaksi jäämistöksi niille, jotka ovat oikeutettua tämän projektin perintöön: tietoon, toimintatapaehdotuksiin, dataan, dokumentaatioon. Hirvittävintä vastuuta tuntee kantavansa, kun ajattelee, miten saada levitettyä projektin jäämistö mahdollisimman laajalle kohderyhmiin kuuluvien parissa?
Ajatustyössä voi nähdä luonnon kiertokulun. Myös tällaisen projektin älyllisen omaisuuden, esimerkiksi sen myötä tuotetun, tällä hetkellä uudeksi ymmärtämme tiedon, on aika rappeutua uusien tietokerrostumien kertyessä vanhan datan päälle. Maatuminen aivopoimuissa mahdollistaa kuitenkin ajatusten itää uuteen kukoistukseen, vanhan tiedon toimiessa uusien ajatusten kylvämisen kasvualustana.
Kuten biologisissakin prosesseissa, kasvualusta tarvitsee paitsi ravinteita, esimerkiksi kompostista, myös auringonvalon lailla kumpuavaa herättelevää energiaa, ja tuon tarvittavan herätyksen aivoaalloillemme saamme esimerkiksi törmäyttämällä kokemuksia ja näkemyksiä eri ihmisten kanssa.
Vain harva kykenee tuottamaan yksinään uusia, nerokkaita ajatuksenversoja. Ja vaikka siinä onnistuisikin, helposti käy niin, että oma ajatusten elinvoima ei riitä koulimaan iduista menestyviä, kasvavia ajatuksentaimia. Kukaan ei yksinään pysty maata viljelemään loputtomia määriä, eikä tuottamaan loputtomasti laadukasta satoa, puhumattakaan yrityksistä hallita useampien lajikkeiden kasvatusta kerrallaan. Tarvitaan ravinteita, energiaa, mutta myös virkistävää sadetta: yhteisen oivaltamisen hetkiä, jotka vievät kasvua eteenpäin.
Näin ennätyskuuman kesän toimistolla työn parissa viettäneenä voi vain todeta, että onneksi työtoveri on ollut läsnä. Työn lomassa käytyjen keskustelujen tuotoksena on löydetty monenlaisia aatoksentaimia, joita päästään ehkä kasvattamaan. Jos ei, on hauska kuitenkin huomata, että samantyylisten ajatuslajikkeiden kasvattamisesta olisi kysyntää muuallakin kuin omissa poimuissa.
Elonkorjuuta odotellessa,
M.
Heinäkuu,
minä pidän siitä. Se on lapsena traaginen ja vanhemmiten loistava kuukausi viettää syntymäpäiviä: kaikki ovat muualla. Vain lähimmät ystävät viitsivät saapua paikalle, elleivät ole muualla. Koululaisena se harmitti. Aikuisena se on hyvä syy unohtaa koko kemut.
Kaikki ovat lomalla parhaillaankin, paitsi ne, joilla on syytä olla töissä.
Itse olen töissä, koska yritän saada ihmisille tietoa elokuussa päättyvän maahanmuuttajille tarjottavan amk-opintoihin valmentavan koulutuksen erillishaun olemassaolosta. On ymmärrettävää, että saan sähköpostivastauksina lomallaoloviestejä. Viesti ei mene perille sähköisesti.
Heinäkuussa talossamme suoritetaan isot ohjelmistopäivitykset, jolloin tietokoneet ja sähköpostit ovat hetkellisesti käyttökelvottomat. Kiinteistöissä myös suursiivotaan. Näitä urakoita tekevät tietysti toivovat, että Metropolia olisi yhtenä rintamana lomalla yhtäaikaa. Se on ymmärrettävä toivomus. Silloin saisi tehdä rauhassa.
Kunpa urakat voitaisiinkin tehdä kerralla alusta loppuun niin, että käyttäjän palatessa lomalta ei olisi enää mitään säädettävää: päivitykset olisivat kunnossa ja tulostinyhteydet toimisivat, sähköpostijärjestelmä pelaisi ja osoitekirja olisi tallessa. On myös mahdollista, että näin ei tapadu. Ainakin omat kokemukseni tähän asti osoittavat, että päivitysten jälkeen hienosäädetään vielä jokunen asia. Se syö aikaa, ehkä muutaman tunnin, muutaman minuutin, joka tapauksessa se keskeyttää työt.
Ajanhaaskaus on tuhrauttavaa. Turhautuminen osoittaa, miten riippuvaisia olemme sähköisistä yhteyksistä, joita käytämme, vaikka tiedämme, että sähköpostin vastaanottaja on lomalla elokuun alkuun saakka. Lähetän viestini silti jo nyt. Koska sähköpostijärjestelmä vaihtuu pian, enkä tiedä, miten pitkään sitä säädetään vaihdoksen jälkeen. Toivon, että kaikki sujuu hyvin.
Pelko yhteyksien katkaisemisesta on hassu ilmiö. Jos minulta viedään tietoliikenneyhteydet, minua ei enää ole. Olen hyödytön, en pysty toimimaan. Niinkö?
Onneksi on heinäkuu. Heinäkuussa ei voi muuta kuin mennä sinne, missä ihmisetkin liikkuvat. Täytyy jalkautua jakamaan flyereitä tapahtumiin. Siitäkin tosin saattaa joku suuttua, kuten tänään luin ilmaisjakelulehdestä, joka kertoi Espoossa piraattipuolueen esitteiden jakajien tulleen häädetyiksi rannalta. Poliisi kävi häätämässä. Lehdessä lakimies kertoo, että nyt ilmaisunvapautta kyllä pyrittiin rajoittamaan laittomasti. Lehtisiä saa jakaa julkisilla paikoilla. Hyvä uutinen minulle. Ei muuta kuin repullinen flyereitä selkään, ja nenä kohti lomalaisia.
PS: Kun flyerit loppuvat, ollaan taas tietotekniikan armoilla: niitä täytyy tulostaa lisää.
Olen tämän vuoden aikana saanut matkustaa työn puolesta enemmän kuin toimiessani kansainvälisten asioiden koordinaattorina. Kaukana kotoa on aina helpompi tarkastella objektiivisemmin omaa kulttuuria. Kun on vieraan ympäristön keskellä, tulee luontevasti kaivettua esiin kontrasteja niin nyansseista kuin megatrendien virtauksista.
Aina näillä matkoilla ollessani mietin, missä muut suomalaiset ovat. Joskus heitä on tavannut samoissa konferensseissa, useimmiten kuitenkaan ei. Yleistäminen on aina pahasta, mutta jos ja kun tarkastellaan ammattikorkeakoulusektoria, on kysymys jo relevantimpi: missä esimerkiksi Metropolia näkyy ja liikkuu, verkostoituu ja vaikuttaa?
Vaikuttaa siltä, että maailmalla suomalaisten tyyli tehdä asioita perustuu luterilaiseen työmoraaliin ja -etiikkaan, mutta mitäpä jos tämä ahkeruus, täsmällisyys ja rehellisyys eivät hakkaakaan muiden kulttuurien toimintapoja. Miten kulttuurinen ymmärtämyksemme lisääntyy, jos emme poistu kotoa. Meidän täytyy tavata ihmisiä, kasvotusten, paikan päällä. livenä. Meidän täytyy uskaltautua, pyrkiä ja päästä nousemaan ihmisten eteen ja puhua, omasta osaamisestamme, tutkimustuloksistamme, kokemuksistamme. Tulla näkyviksi. Saada vastakaikua ja väitellä. Verkostoitua, löytää ne oikeat tyypit, jotka haluavat kanssamme toimia. Osallistuminen on tie vaikuttamiseen.
Enkä ota vastaan nyt yhtään vastalausetta siitä, että meillä ei ole esimerkiksi Metropoliassa varaa matkustella. Kyllä olisi, jos asia rationalisoitaisiin. Koska työskentelen EU-projektissa, olen oikeutettu ja velvoitettu suorittamaan hintavertailuja. Meillähän on organisaatiotasolla kilpailutettu matkatoimisto. Sen hinnat ovat sikamaiset verrattuna netistä ostettaviin matkoihin, lentoihin, majoituksiin verrattuna. Toki matkatoimisto palvelee, ja veloittaa palveluistaan. Joskus se voi olla kätevää. Koskaan se ei ole edullista.Matkatoimistolla on sopimushotellit ja sopimushinnat. Hotellit ovat ns. korkean profiilin paikkoja, eli kalliita. Yleensä toki mukavuus ja toimivuus on niissä taattu. Ne eivät aina edes sijaitse järkevissä paikoissa esimerkiksi konferenssin tapahtumapaikkaan nähden. Matkustajallakin voi olla asenneongelma: kun on tottunut matkustamaan matkatoimiston kautta varatuilla matkoilla, on tottunut tiettyyn tasoon. Kun matkustaa edullisemmin, ei ehkä pääsekään tuttuun ketjuhotelliin. Mitä me yhteisönä arvostamme enemmän: sitä, että harvemmat pääsevät matkustamaan kalliimmalla, vai sitä että useammat pääsisivät matkustamaan, kun kaikki joustaisivat standardeistaan. Jos useampi pääsisi matkustamaan, ei esimerkiksi verkostoitumis- ja kansainvälisyysosaaminen jäisi niin harvan harteille kerryttämään kunkin henkilökohtaista osaamista, vaan koko organisaatio saattaisi saada jonkin piristysruiskeen ja uutta näkökulmaa toimintaan.
Myös siitä ajatuksesta voisi joskus joustaa, että tietyt tehtävät oikeuttavat matkoihin ja tietyt tehtävät eivät. Höpsis. Erasmus-ohjelmien kautta on esimerkiksi henkilöstövaihto mahdollista kenelle tahansa. Onko esimiehesi tietoinen siitä? Käytetäänkö tätä mahdollisuutta riittävästi? Tuskin.
Varmasti organisaatiollamme on syynsä pitää nykyiset toimintatapansa, keskitetyt palvelut ja niin edelleen. Helpottaa kokonaisuuden hallintaa, valvontaa, ehkä vähentää byrokratiaa kun on yhtenäinen käytäntö, ja näin pois päin. Olen varma, että kilpailutus on pakollista monin eri perustein ja systeemin muuttaminen ei onnistu tuosta vain. Harmillista on, että jousto matkajärjestelyjen hoitamisessa voisi johtaa koko organisaation taloudellisiin säästöihin tai jopa muunlaisiin hyötyihin, kuten henkilöstön osaamisen kehittymiseen, mutta näistä vaihtoehtoisista toimintatavoista ei luultavimmin kukaan edes halua keskustella.
Jos ette halua uskoa, että me maksamme ylihintaa, tehkääpä ensi kerralla matkaa varatessanne ihan helppo hintavertailu. Pyytäkää sopimustoimistoltamme lennot ja majoitukset, kuten matkustusohjeiden mukaan kuuluukin tehdä. Sitten katsokaa vaikkapa hotellivertailut.com -sivulta, paljonko samassa kaupungissa samaan aikaan maksaa yöpyminen yhtä korkeiden "tähtien" tasoisessa hotellissa. Voitte hämmästyä. Olipa työelämässä kyse mistä tahansa pieneltä tuntuvasta jutusta, se kertautuu, kun toimijoita on useita.
Minkä tahansa asian tiedostaminen on avain muutokselle: asioita voi tehdä niin monilla eri tavoilla, eikä se yksi, totuttu tyyli ole aina se paras.