Minut esiteltiin erään opiskelijamme puolisolle. Hän ei puhunut suomea, mutta juttuhan luisti mukavasti englanniksikin. Selvisi, että hän oli lähtömaassaan suorittanut korkeakoulututkinnot ja tehnyt alansa töitä. Nyt hän oli mennyt naimisiin ja perustanut perheen Suomeen, koska puoliso oli kotoutunut hyvin tänne. Perheen elämä oli mukavaa. Mutta töitä ei ollut. Oman alan yrityksiin ei päässyt edes haastatteluun. Suomen kielen taito olisi työllistymisessä tärkeää, muttei joka alalla välttämätöntä.
Todelliseksi syyksi siihen, ettei haastatteluihin kutsuta pätevyydestä ja kokemuksesta huolimatta, epäiltiin olevan nimi: Mohamed. Koska lainsäädäntö kieltää syrjinnän uskonnon, rodun, kansallisuuden ja muutaman muun yksilöitä määrittävän ominaisuuden perusteella, yksikään työnantaja ei voi ilmoittaa tätä suoraan. Syrjintää kuitenkin tapahtuu kaiken aikaa. Ulkomaisen korkeakoulututkintonsa pätevyyden Suomessa tarkistamisesta ja hyväksymisestä huolimatta koulutetut työntekijät eivät kelpaa edes työhaastatteluun.
Mohamed kertoi jopa luopuneensa parrastaan näyttääkseen "vähemmän terroristilta". Työtilanteeseen se ei kuitenkaan auttanut, joten hän oli pakotettu hakeutumaan ulkomaille töihin. Siellä töitä sai saman tien. Puoliso jää toistaiseksi Suomeen. He haluaisivat elää täällä luonnollisestikin kokonaisena perheenä. He arvostavat muun muassa Suomen rauhallisuutta ja turvallisuutta.
Työnantajien ennakkoluulo ja pelko kuitenkin estävät toiveiden toteutumisen. Nyt perhe pelkää, että tilanteen jatkuessa on pakko muuttaa pysyvästi pois Suomesta.
Miten sinä ratkaisisit tilanteen?
Kioto, Cancun. Ilmasto muuttuu, sovittiin paperilla mitä tahansa. Mihin suuntaan ja millä vakavuudella, sen näyttää aika. Ei sopimustenmukainen vuosipäästökiintiö siinä auta, jos suuri osa valtioista kuitenkin pyrkii joustamaan sovituista kiintiöistä omaa etua tavoitellessaan. Luonto kärsii ja menee epäkuntoon. Mistä tilataan huolto?
Samanlaista on ihmisen elämässä. Asiat elävät ja muuttuvat, olipa alkuperäinen suunnitelma mikä tahansa. Yksilö voi ohjastaa elämäänsä toivomaansa suuntaan, mutta kohtuuden rajoissa. Voi elää todella terveellisesti ja silti jäädä auton alle ja kuolla nuorena. Voi luulla tekevänsä kaiken oikein, ja ehkä juuri siksi sairastua uupumukseen. Voi saada täydellisen puolison myötä liudan lapsipuolia.
Valinnat, joita pystymme tekemään, ovat rajalliset: emme näe kovinkaan pitkälle tulevaisuuteen. Siksi joudumme sopeutumaan muutoksiin nopeasti.
Työelämässä, jossa suuri osa ihmisistä viettää heti nukkumisen jälkeen suurimman osan koko elämästään, tulee yllätyksiä: ylennyksiä, uranvaihdoksia, lomautuksia, irtisanomisia. Yhteiskunnan tarjoamat yllätykset ovat globaaleja pankkikriisejä, yritysten talousvaikeuksia, Kreikan ja Irlannin lainoja. Politiikassa ilmenee pimityksiä ja väärinkäytöksiä. Kansa kiroaa kistyviä kunnallisveroprosentteja ja heikentyviä julkisia palveluja. Sinällään yksinkertaista valtasuhteiden vaihtelua. Ihminen ei yksin usko voivansa vaikuttaa isoihin asioihin.
Mitä lähemmäksi yksilön ihoa hankaluudet tulevat, sitä kiivaammin niihin reagoidaan tunteella. Yksilö tuohtuu, kun hänen verorahojaan haaskataan kaikkeen muuhun kuin siihen, mitä varten hän olisi valmis verojaan maksamaan. Miksi teitä ei suolata ja miksi bussikuskit pysähtyvät lumipenkan kohdalle. Marraskuun pakkaset saavat väkisinkin miettimään keskilämpötiloja. Vallitseva sää saa lämmityskulut nousemaan ja päästökiintiöt täyttyvät kiivaammin kuin tilastojen pohjalta on voitu ennalta arvioida.
Onko lopulta merkitystä kokouksilla ja sopimuksilla, tilastotiedolla, ennakoinnilla ja tunnekuohuilla, jos yksilö ei ole valmis käyttämään ominaisuuksistaan tärkeintä: sopeutumiskykyä.
Älä siis rutise sitä pakkasta, pane se pipo päähän.
Jokin aika sitten julkaistiin Juhana Kokkosen ja Sonja Merisalon toimittama Metropolis-mikrokirja, ja lisää samanlaisia, mikroartikkeleista koostuvia teoksia on luvassa lähiaikoina. Työstämme VOIMAAn puitteissa mikrokirjaa wikin käyttämisestä hanketyökaluna (sivutaan siellä muutakin sosiaalista mediaa). Mikroartikkelin työstäminen on himpun verran hankalampaa kuin mihin on tottunut muita artikkeleja kirjoittaessaan. Ensinnäkin ajatuksena on, että tuotetun tekstin mitta on maksimissaan noin kaksi liuskaa. Toinen seikka on, että monet artikkeleista, joita VOIMAAssa parhaillaan syntyy, ovat jaettu kahden tai useamman kirjoittajan välillä. On siis löydettävä sopivassa suhteessa referointitaitoja, yhteistä mieltämistä ja tekstinikkarointia lukijaystävällisen artikkelin synnyttämiseksi.
Mikroartikkeleja löytyy muun muassa täältä .