Muuttohaukkojen laatikoita ammattikirjallisuudella täyttäessäni se konkretisoitui. Olen lähtemässä tästä ja siirtymässä toisaalle. En kovin kauas organisatorisesti enkä edes fyysisesti. Mutta henkisesti sitäkin kauemmas. Bulevardille, palvelemaan koko Metropoliaa, en vain yhtä sen klusteria tai koulutusohjelmaa.
Miksi lähdet, muutama kysyi. Sain vakituisen työpaikan. Sellaista olen haaveillut jo seitsemän vuotta työnantajaltani. Nyt tapahtui se mitä toivoin, ja olen innoissani uudesta tehtävästä sekä sen antamista mahdollisuuksista päästä kehittämään Metropolian alumnitoimintaa eteenpäin.
Mutta miten oikeasti voit lähteä, joku kysyi. Kesken hankkeen. Kesken kaiken. Noin yllättäen. Työelämässä tilaisuuksia toteuttaa haaveitaan ei kävele joka päivä, viikko eikä edes kuukausi vastaan. Muutokset ovat nopeita. Lähtijän on tehtävä päätös. On riski lähteä, on riski olla lähtemättä. Riskeistä huolimatta aika kulkee eteenpäin ja päätöksiä on pakko tehdä. Aika näyttää, olivatko ratkaisut oikeita.
Mutta entä me, jotka jäämme, kuinka meidän käy, kuulin kysyttävän. Tapahtuu muutos. Ihminen vaihtuu. Tehtävä vaihtuu. Tekemisen tavoitteet käsillä olevassa työssä eivät vaihdu.
Muutos kirpaisee. Ehkä eniten heitä, jotka luulivat. Ajattelivat, että näillä mennään ja tällä porukalla loppuun asti. Ei se tunnu lähtijästäkään hyvältä. Ei oikeasti, kun on ollut hyvä henki ja tehty hyvää työtä.
Lähtijä tuntee itsensä itsekkääksi. Tietää jäävänsä vaille sitä henkeä, joka täällä on vallinnut. Tietää joutuvansa sopeutumaan uuteen ja erilaiseen. Tietää olevansa valmis uuteen. Mutta ei tiennyt, miten lähtö tästä vaikuttaa itseen. Se riipaisee.
Lähtijä joutuu muistuttamaan itseään, että tätä hän on halunnut jo niin kauan. Toivomaansa lähtijälle ei ole voitu tarjota täällä. Täytyy mennä muualle saadakseen tietää, miltä se tuntuu. Työ, joka voi oikeastaan loppua vielä nopeammin kuin määräaikainen työsuhde, mutta joka optimitilanteessa kuitenkin jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Työ, johon voi sitoutua ennalta määräämättömäksi ajaksi. Työ, jossa voi hyödyntää kaikkia täällä oppimiaan taitoja, mutta joiden lisäksi täytyy vielä hankkia uusia.
Kiitos opiskelunaikainen Hämeentie 159, sijaistettu Hämeentie 135, kansainvälinen ja kehittävä Hämeentie 161, yllättävästi sijaistettu Hämeentie 153B ja lopulta päälliköity ja luennoitu Hämeentie 153A.
Kuinka jäänkään teitä -- hienoine ihmisineen, tapahtumineen ja tunnelmineen -- kaipaamaan.