Me ammattikorkeakoulussa voimme sanoa olevamme todellisia muutoksen ammattilaisia. Osa uudistuksista ei ehkä ole tuonut vuosienkaan mittaan meille lisäarvoa tai apua arkipäivän työhön. Osa pyhästi vastustamistamme asioista on sittenkin koitunut meille perimmäiseksi hyväksi ja todelliseksi kilpailuvaltiksi. Olemme välillä vaipuneet epätoivoon ja välillä iloinneet, mutta kaiken jälkeen voimme sanoa: "Muutoksesta me tiedämme paljon." Osaammekohan antaa tarpeeksi arvoa itsellemme ja oppimiskyvyllemme?
Uudistumiskykymme hyvä osoitus on, että Sibelius-Akatemia haluaa seurata Metropolian musiikin jalanjäljissä. Me teemme jo täyttä häkää, mutta rehtori Gustav Djupsjöbacka kirjoitti alkusyksystä Suomen Kuvalehdessä vasta oppilaitoksensa tulevista suunnitelmista: "Erilaisten yleisöryhmien kohtaaminen ja taiteen välittämisen taidot kuuluvat yhä suuremmassa määrin tulevaisuuden muusikon taitoihin".
Me olemme Metropoliassa edelläkävijöitä musiikkikoulutuksen uudistamisessa. Meillä Ruoholahdessa musiikkipedagogiikassa jo toimitaan laaja-alaisesti, ja yleisötyöpedagogiikka on Suomen huippua. Musiikkiopistotkin haluavat töihin mieluiten ammattikorkeakouluista valmistuneita, koska he ovat niin monipuolisia (lue lisää Ulla Pohjannoron ESR-hankkeen raportista 2009 ja kysy musiikkioppilaitosten liitosta vahvistusta tiedolle).
Hieman säälinsekaisin tuntein ajattelen Sibelius-Akatemiaa, jonka harmaat pantterit (pääosin eläkkeellä olevat ikämiehet) ovat nyt syvästi huolissaan itse aiheuttamistaan ongelmista ("Sibelius-Akatemian muutokset ahdistavat ", HS 14.10.). Eivät nämä herrat voimiensa päivinä juuri arvostaneet koulujen musiikinopettajia ja sellaisiksi kouluttautuvia, mutta nyt ihmettelevät mihin lasten klassisen musiikin opetus on joutunut. Onneksi voimme vastata heille: hyviin käsiin ammattikorkeakouluihin. Laaja-alainen musiikkikasvatus kun tuo uusia klassisen musiikin harrastajia ja varmistaa instrumenttipedagogeille työsarkaa lasten parissa.
Rehtori Djupsjöbackan kunniaksi täytyy sanoa, että hän kyllä ymmärtää muutoksen välttämättömyyden. Hän kertoo samaisessa HS:n jutussa, kuinka Juilliardistakaan valmistuneet kapea-alaiset solistit eivät nykypäivänä työllisty, "koska valmiuksia työelämään ei opiskelussa tullut." Työelämä-, ei taidelähtöisyys, on juuri ammattikorkeakoulujen asia, joten aikookohan Sibelius-Akatemia muuttua ammattikorkeakouluksi - tai yhdistyä Metropoliaan? Tervetuloa sitten vain jatkuvaan muutokseen!
Kaikki ovat varmaankin samaa mieltä, että ihmisten välinen aito keskusteluyhteys on työn ilon yksi keskeisin asia. Ei ole yhdentekevää, millaista puhetta tuotamme työyhteisössämme, millaiseen vuorovaikutukseen heittäydymme ja miten olemme kiinnostuneita muistakin, kuin omista näkemyksistämme. Itse puhumalla kertaamme vain jo osaamaamme, mutta muita kuuntelemalla opimme lisää.
On helppo puhua vuorovaikutuksen tärkeydestä, mutta entä miten johdonmukaisesti toimimme hyvien oppien suunnassa? Ilahduin lukiessani Pauli Juutin (2005) kirjasta aforismin tai moton, jossa minusta ihmistä ymmärtävällä tavalla sanottiin jotain kovin totta:
"Tulkitsen aina väärin toisen puheen, kuten hänkin minun puheeni. Juuri tähän perustuu vuorovaikutuksen aina avoin, elähdyttävä ja virkistävä luovuus."
Onneksi töissä voidaan myös sallia virkistävää luovuutta, sanoilla hassuttelua ja ideoiden panemista paremmaksi. Ainakin kulttuurialalla nauretaankin yhdessä tosi usein. Tästäkään kuvasta ei arvaa, että töitä tehdään tosissaan! 