Kuukauden tutkimusvapaa on nyt tällä kertaa ohi ja aamukamman viimeinen piikki nykäisty irti. Jokin etälamaannutin tai galaksinen superälykeskittymä on selvästikin ottanut kännykkäni jo noin kolme viikkoa sitten hallintaansa, sillä akku tyhjenee nykyään ihan muutamassa tunnissa eikä sähköpostiyhteys kännykässä ole toiminut tutkimusvapaan aikana lainkaan. Illat ovatkin sujuneet rauhallisesti, kun puhelinta ei ole ollenkaan aina muistanut kytkeä piuhaan. Minulla on lisäksi nyt oma gmail-sähköpostitili, jonka kautta olen saattanut hoitaa henkilökohtaista kirjeenvaihtoani. Työsähköposteja on voinut lukea harvakseltaan - ja säästeliäästi niitä ylipäätään on minulle lähetetty. Minulla kun on maailman kivoimmat ja huomaavaisimmat työkaverit, jotka ovat halunneet antaa minulle keskittymisrauhaa.
Nyt onkin kiitosten aika. Ensinnäkin esimieheni, rehtori Riitta Konkola, on ollut erittäin selväjärkinen ja viisas, kun antoi minun vaihtaa marraskuuksi maisemaa, vaikka monia johtoryhmän keskeisiä asioita oli edessä ja jokainen päivä voi noissa hommissa tuoda mitä tahansa yllätyksiä. Koulutuspäällikkö Anitta Pankkonen on ottanut sijaisena erinomaisesti vastuun töistäni, vaikka on varmasti joutunut hoitamaan samalla yhtä jos toistakin myös oman varsinaisen koulutusohjelmaryppäänsä ja kovin kuormitetun tonttinsa asioita. Kiitos myös kaikille nille, jotka iloisesti tervehtivät minua Metropoilian pikkujoulussa ja sanoivat, että kyllä minua on kaivattu. Se lämmittää mieltä tosi paljon, vaikka toisaalta paras kiitoshan on se, kun kaikki sujuu. Ei kai sitä kovin ylpeä voisi olla, jos oma yksikkö heti olisi raunioina kun sieltä hetken on poissa.
Virallinen kiitos kuuluu myös Wihurin säätiölle ja suomalais-tanskalaiselle kulttuurirahastolle apurahoista, joiden avulla olen voinut tehdä innostavaa tutkimustyötä. Jokin telepaattinen kiitos varmasti menee taivaaseen myös säveltäjä Erkki Melartinille, joka on suostunut tutkimuskohteekseni. Ilman hänen henkistä suostumustaan en varmaankaan olisi päässyt kaiken sen henkilökohtaisen aineiston pariin, joka nyt - koen vahvasti niin - on myös minun ihmisenä ja tutkijana kasvamisen pääomaani.
Tämän työvapaan merkitys on suuri myös sikäli, että olen selvästi tajunnut käyneeni töissä ihan ylikierroksilla. Turhan pienet asiat ovat nouseet suhteettomaan merkitykseen, kun työpaine ei ole hellittänyt hetkeksikään eikä lomiaankaan ole ehtinyt kunnolla pitää. Vähemmänkin työmäärän pitää jatkossa riittää, joten ehdotan että tästä alkaen alatte kovin kiinnostuneena kysellä minulta mahdollisesta uudesta tutkimusvapaasta, kun haluatte minun ottavan vihjailusta vaarin!
En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka 134 vuotta sitten syntynyt tutkimuskohteeni, säveltäjä Erkki Melartin, eli ja ajatteli kuin kuka tahansa meistä. Tai oikeastaan hän oli todellinen new age -sielu jo 100 vuotta sitten: kasvissyöjä, joogaaja, luonnonsuojelija ja puiden halaaja, lähijunalla töihin Helsingin keskustaan matkustava esikaupunkilainen, intialaisen filosofian ja mystiikan saloihin perehtynyt suuri idealisti ja suuri humanisti. Vaikka esimerkiksi vielä lapsuusvuosinaan hän joutui matkustamaan miltei 100 kilometriä hevospelillä - talvisin tietenkin reellä - päästäkseen kotoaan Käkisalmesta lähimmälle rautatieasemalle, henkisesti hän kasvoi jo opiskeluvuosinaan todelliseksi eurooppalaiseksi. Melartin piti sekä Wieniä että Berliiniä toisena kotikaupunkinaan Helsingin ohella, ja myöhempinä vuosina erityisesti Tanska tuli hänelle vapaiden tuulien tyyssijaksi. Hän puhui sujuvasti suomea, ruotsia ja saksaa, mutta osasi myös italiaa, englantia, ranskaa, esperantoa - ja oletettavasti jonkin verran myös venäjää.
Melartin innostui 1920-luvulla radion mahdollisuuksista ja puhui jo silloin tulevasta "tevisioonista", näköradiosta. Hän tutustui varhain Théréminin keksimään sähköiseen koneeseen, jossa "oikeata kättä nostamalla ja laskemalla soittaja saa aikaan sävelkorkeuden vaihtelut, vasen käsi määrää sävelvoiman". 1920-luvun alussa Melartin tutustui Niels Bohrin oppilaaseen, fyysikko Werner Heisenbergiin, joka 1933 sai Nobelin palkinnon ja joka myöhemmin oli mukana ydinfission keksimiseen liittyvässä tutkimustyössä. 1930-luvulla Melartin jo lensi lentokoneella kongresseihin eri puolille Eurooppaa.
Jatkuva työstressi, tavattoman pitkät työpäivät, unettomuus, taideorganisaation johtamisen haasteet, musiikkikoulutuksen ikuisesti riittämättömät taloudelliset resurssit ja vaikkapa mediajulkisuuden kummallisuudet olivat myös Melartinille mitä tutuimpia asioita.
Luulenpa, että Melartin sopeutuisi kohta alkavalle 2010-luvulle ilman mitään vaikeuksia, jos jokin Aku Ankasta tuttu Pelle Pelottoman aikakone hänet tänne meidän keskuuteemme siirtäisi!
Onkohan ihmisen pääkoppa ja fysiikka rakennettu alunperin ihan vain konkreettisten asioiden konkreettiseen tekemiseen ja kokonaisuuksien hahmottamiseen kertasilmäyksellä? Ainakin minulla irrottautuminen töistä on ollut yllättävän helppoa - heti siitä päivästä alkaen, kun sain hoidettua pois päiväjärjestyksestä kaikki rästiin jääneet asiat: yhteydenotot, sähköpostit, aikataulujen organisoimiset, kirjoitukset sekä muut viivästyneet lupaukseni ja sopimukseni. Ja yhtäkkiä onkin tosi hyvä ja tyytyväinen mieli.
Ei siis mitään angstia siitä, että työvapaan jälkeen on ihan out kaikesta, ei minkäänlaista epäilystä siitä, etteikö töissä kaikki sujuisi mitä mainioimmin. Lisäksi voi ajatella olevansa hyvä tyyppi, kun on pystynyt tarjoamaan työkiertomahdollisuutta kulttuurialan johtamistehtäviin niin muiden koulutusalojen kollegoille kuin omille virallisille sijaisille. Työkiertohan jos mikä on modernin työyhteisön toimintatapa ja kehittäää yhteistä osaamispääomaa. Se on kuin pehmeä lasku - tai jonkun mielestä ehkä pikemminkin pehmeä nousu - uralla uudenlaisiin vastuutehtäviin.
Marraskuu on hieno kuukausi, minulle. Olen nimittäin saanut kuukauden työvapaata ja voin pysähtyä kunnolla tunnistamaan tuntemuksiani, kun totutusta työhön liittyvästä päivärytmistä on murtauduttava johonkin uuteen. Alkaako aamuisin wikinä ja vapina, joudunko mittaamaan oudon olon aiheuttamaa kuumeilua tai päädynkö erittelemään eroahdistuksen äkillisiä oireita ammattiauttajalle?
Viime viikolla sain osuvan muistutuksen siitä, mistä tunnistaa työholistin? Vai soitettiinko muka sinulle varta vasten puhelimella atk-yksiköstä ja kerrottiin, että torstaiyönä on sähköt poikki työpaikalla. Niin ettei kannata tulla sinä yönä töihin?
Jos vastaat kyllä, niin harkitse sinäkin vakavasti työvapaata.