Minulla on kaksi sisarta ja isoveli. Olemme oikein perihämäläistä sukua ja rakastamme tietysti Nopolan tyttöjen Eila ja Rampe -tarinoita. Toisaalta tiedämme, ettei meidän ammoisilla asuinsijoillamme äitiä sanottu sillanpääläisittäin äiteeksi, vaan kyllä se aina on ollut Luopioisissa äite. Hämäläisten hitaus sen sijaan saattaa olla enemmänkin legendaa, koska ainakin sisarusteni marjaämpärit täyttyvät sellaista vauhtia ettei kai kukaan pistä paremmaksi. Minä olen ollut lapsesta saakka kaikkein hitain ja kyllä sitä aina ilkuttiinkin. "Tuire jää viimeiseksi soppajonossa" oli meidän perheen yleinen vitsi, vaikkei sitä moni nykyään ehkä usko.
Vaan onpa minullakin marjastuksessa salainen ase: ahomansikat. Kun on vähän hidas, niin ehtii kai sitten katsoa tarkemmin kaikki uudet hakkuuaukeat ja tunnistaa juuri ne notkelmat, joissa ensimmäisen sadon suurimmat marjat kypsyvät. Ja mikä parasta, metsämansikoiden kanssa viitseliäisyys on tärkeämpää kuin nopsat sormet: mikään muu marja ei osaa piiloutua niin hyvin nuokkuvarren suojassa eikä mustikka samaan tapaan vaadi sitä, että tarvitsee katsoa, paitsi eteensä, myös niin taakseen kuin sivulleen punaisen vilahduksen tavoittaakseen.
Ajattelen usein, että Metropolian kulttuuriala on oikein varsinainen mansikkapaikka. Kun sen opiskelijoiden ja koko henkilökunnan suuntaan katsoo, tietää jo kokemuksesta että sieltä jos mistä löytyy. Kun menee lähemmäksi, on ihan innoissaan kaikesta mitä silmien eteen levittäytyy. Suurin ilo ja kiitollisuus syntyy kuitenkin kaikesta siitä yllättävästä, mikä aluksi on kätkössä mutta mikä jonain luovana hetkenä piirtyy esiin. Kuten erään alumnin perustamasta runokahvilasta, elokuvan, radion ja tv:n opiskelijoiden monipuolisesta osaamisesta ja hyvästä sijoittumisesta työelämään, yhden opettajan ei-tehdä-siitä-nyt-numeroa -tyyliin tekemästä Chopin-harvinaisuuksien levytyksestä ja toisen Helsingin kaunein ääni -installaatiosta Musiikkitalossa. Kurkista sinäkin: vehreys on ihanaa, mutta parasta on jos sen keskellä pilkahtaa punaista! 
Ammattikorkeakouluilla on jo ensi vuodesta alkaen odotettavissa melkoisia muutoksia. Jokaisen korkeakoulun on mietittävä juuri oma profiilinsa ja painioalansa ja tehtävä myös ehdotus koulutusvastuistaan. Kaikki ammattikorkeakoulut joutuvat myös hakemaan uudelleen toimilupaansa, mikä antaa opetusministeriölle voimakkaan mahdollisuuden ohjata koulutuspolitiikkaa hallitusohjelman mukaisesti.
Myös rahoituksemme pohjana olevat tavoitteet ja mitattavat tulokset muuttuvat aiemmasta. Siksi Metropolian johto aloitti syyslukukauden työt pitämällä kaksipäiväisen strategiaseminaarin Kirkkonummella. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten lisäksi Kirkkonummihan on yksi ammattikorkeakoulumme ylläpitäjistä, joten seminaaripaikan valinnut osoitti minusta erinomaista pelisilmää.
Rentouttavan kesäloman tai ehkäpä kollegojen jälleennäkemisen riemun johdosta jokainen pystyi antamaan tilaisuudessa parastaan. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin rehtorimme yksiselitteinen kannanotto ja muistutus siitä, että Metropoliaa ohjaavat sen omat arvot ja ehdottoman eettinen toiminta. Me emme tee töitä vain saavuttaaksemme tulosmittarin tavoitteita emmekä lähde manipuloimaan toimintatapoja, jotta Metropolia päihittäisi vertailussa kilpailijansa. Suomen suurimpana ammattikorkeakouluna meidän tulee olla esimerkkinä muille: pika-arpojen haaliminen ei ole meidän tiemme.
En tietääkseni ole koskaan yrittänyt saada nopeita voittoja. Mutta jouduin kotiin palatessani miettimään, olinko tehnyt jotain väärää kirkkonummelaisille. Sikäläinen punkki oli nimittäin illalla päättänyt purra minua. Olikohan sillä jokin viesti, kova pelisilmä vai halusiko se vain ilmaisen kyydin stadiin?
