Nyt tuntuu siltä, että päivä alkaa hämärtää jo alkuillasta ja ettei päivää kulu ilman pientä tai suurta vesisadetta. Kumisaappaat, villasukat ja sadetakki kokoontaitettavan ja työlaukkuun mahtuvan sateenvarjon ohella ovat "a girl's best friend", eivät suinkaan timantit. Kirkasvalolamppu on monen koeteltu keino varmistaa selviäminen pimeän vuodenajan koettelemuksesta - ja niin se on minunkin.
Olen kuitenkin huomannut, että päivää kirkastaa myös ihmeellisellä tavalla tutun työtoverin tervehdys. Miten mukavaa onkaan, kun huomaa tuntevansa lähes jokaisen Metropolian käytävillä. Miten sitä aina ilahtuukin, kun joku heilauttaa autostaan kättä parkkipaikalla, toinen moikkaa jo kaukaa pihalla ja kolmas pysähtyy vaihtamaan muutaman sanan. Joku saattaa lempeästi sanoa morjens ihan korvan vieressä, jos olen meinannut touhuissani mennä huomaamatta ohi. Sellainen jos mikä luo yhteenkuuluvaisuutta ja yhteisöllisyyden fiilistä!
Erityisen kivaa on, kun jostain yhteydestä tuttuja opiskelijoita näkee ja heiltä voi kysyä kuulumisia. Kun minulla ei ole ollut ammattikorkeakoulussa koskaan suoraan opetukseen liittyviä tehtäviä, eivät opiskelijakontaktit ole ihan itsestään selvä asia. Sitä mukavampaa on, kun on sittenkin aika usein syntynyt yhteisiä projekteja tai muita yhteyksiä. Eikä ollenkaan ole hullumpaa, kun saa opiskella vaikkapa kiinaa samassa ryhmässä opiskelijoiden kanssa. Kyllä se panee nöyräksi ja antaa tärkeää perspektiiviä oppimiseen. 
Berliini on tällä hetkellä otsikoissa. "Rauhaa Berliinistä Balkanille" hehkutti maan suurin päivälehti Nobelin rauhanpalkintoa eilen. "Hoidetaan kämppä Berliinistä" kannusti sama lehti tänään kulttuurisivuillaan ja kertoi miten suomalaiset ovat taas taide ja taiteilijat edellä sankoin joukoin rantautuneet Saksan pääkaupungin suvaitsevaiseen ilmapiiriin.
Myös Metropolia on vahvassa Berliini-imussa. Olemme jo kaksi vuotta sitten päättäneet HTW Berlin -yliopiston kanssa, että haluamme kehittyä yhteistyössä toistemme kanssa ja tehdä molempien pääkaupunkien metropolielämästä maailman parasta. Yhteistyötä on ollut toki ennenkin, mutta nyt mahdollisuuksia on avautunut ihan uusista näkökulmista.
Viimeksi muutama päivä sitten metropolialaiset ja haateeveeläiset kokoontuivat tunnistamaan parhaita käytäntöjään ja yhteisiä tulevaisuuden polkuja aina vain paremman laadun takaamiseksi opiskelijoille. Iltaohjelmaan kuului tutustuminen tähän Hesarin "kämppään Berliinissä" eli Marburgstrasse 3:n House of Art and Creative Businessiin. Sellainen sivutoimipaikka tai Berliinin-kampus pitäisi saada kyllä Metropoliaankin.
Mutta kelpaisi kyllä myös kuvassa oleva HTW:n Wilhelminenhofin valtavan tilava, historialliseen AEG:n tehdasmiljööseen rakennettu kampus, vai mitä?
Työelämän laadusta ja hyvästä johtamisesta puhutaan tällä hetkellä paljon. Olipa kyse kansantalouden verokertymästä, eläkeiän nostamisesta tai sairauspoissaolojen vähentämisestä, ratkaisuksi tarjotaan poikkeuksetta työpaikan innostavaa henkeä ja täyden kympin pomoja.
Meillä on siitä erikoinen maa, että tällaisista yhden asian aatteista saattaa syntyä jotain ihan erinomaista ja innovatiivista. Suomi tietoyhteiskunnaksi oli 90-luvulla todella onnistunut tavoite. Sisältö-Suomi oli 2000-luvun alun boomi, jossa luovat kulttuurisisällöt nostettiin kilpailukyvyn veturiksi. Aika ei ollut silloin kypsä, koska digitaalinen viestintä ei ollut tarpeeksi kehittynyttä kulttuurisisältöjen välittämiseen. Mutta nyt oikeastaan kaikki se on toteutunut, josta silloin esitettiin huikeita, tieteiselokuvalta vaikuttavia visioita. Niinpä uskon, että työelämän kehittämisessä me kaikki voimme olla yhdessä tekemässä jotain sellaista, mikä ei missään muualla olisi mahdollista. Yhden aatteen maa voi nimittäin valjastaa kansalaisensa myös johonkin todella tärkeään, joka puhuttelee kaikkia.
Minulle työelämän laatu on tänä syksynä merkinnyt jotain aivan erityistä. 13 vuoden putki kulttuurialan johtajana on nyt vaihtunut tilapäisesti asiantuntijatehtäviin rehtorin yksikössä. Muutos tuli omasta toiveestani: näkökulman vaihtaminen välillä on ihan välttämätöntä, jos haluaa ettei parasta ennen -päiväys johtajana mene yhtäkkiä ohi. Tällainen mahdollisuus irtiottoon kertoo puolestaan siitä, miten Metropolian tavoitetta olla paras työpaikka korkeakoulusektorilla eletään todeksi monenlaisessa päätöksenteossa. Kun minun tilannettani kuultiin ja toivettani arvostettiin, on ihan varma että itse taas johtajantyöhöni palattuani osaan tunnistaa muiden tarpeita paremmin. Hyvän johtamisen juju on siis ihan siinäkin, että se välittyy ja moninkertaistuu mallioppimisen avulla.
Parasta ennen -päivämäärä on muuten tosi hyvä keksintö. Kyllä sen näkeminen aina valpastuttaa ihmisen toimimaan, eikö?