Versions Compared

Key

  • This line was added.
  • This line was removed.
  • Formatting was changed.

...

  1. Arviointi 
    1. arvio tavoitteiden toteutumisesta

      Tietopostereiden tavoitteen toteutumista on vaikea arvioida, sillä emme tiedä kuinka monen vierailijan huomion ne herättivät. Niistä pyrittiin tarkoituksella luomaan mahdollisimman yksinkertaisia sekä helppolukuisia. Niiden näkökulma oli ennaltaehkäisevä ja niitä oli sekä ylä- että alakerrassa. Alakerran käytävä oli niin pitkä, että osa saattoi "hukkua" sinne eikä erottunut niin hyvin kuin mitä olisi voinut. Näin jälkeenpäin ajatellen, posterit olisivat voineet olla isompi kokoisia, jolloin ne olisivat kiinnittäneet enemmän huomiota. Myös niiden esilleasettelua ja sijoitusta olisi voinut miettiä uudelleen. Toisaalta, kuten totesimme, on mahdotonta arvioida kuinka suurelle tai vähälle huomiolle ne loppujen lopuksi jäivät.

      Luennoitsijoiden hankkiminen oli odotettua helpompaa, koska Anita oli jo käytännössä ennakkoon lupautunut tulemaan luennoimaan. Kaksi muuta luennoitsijaa (Ira ja Eero) tulivat kuitenkin mielellään myös paikalle parin yhteydenoton jälkeen ja luentojen sisällöt olivat hyviä ja aihetta vastaavia. Luentojen kävijämäärät jäivät hieman alhaisiksi, mikä oli tietenkin sääli luennoitsijoiden kannalta. Kävijämääriin vaikutti varmasti osaltaan, että vanhemmat eivät halunneet jättää lapsiaan yksin esimerkiksi temppuradalle muiden valvovan silmän alle vaan halusivat itse katsoa lapsiensa perään. Ehkäpä lapsiparkin mahdollisuutta olisi voinut mainostaa kuulutuksien kautta vielä enemmän ja riittävän ajoissa ennen luennon alkua, jolloin vanhemmilla olisi ollut aikaa viedä lapset parkkiin. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla luentojen ajoittaminen niin, että temppurata ja muut leikkipaikat sulkeutuisivat aina luennon ajaksi, jolloin koko perhe olisi mennyt yhdessä luennolle. Tulevaisuutta ajatellen voi myös miettiä, ovatko luennot edes välttämättömiä tapahtumassa?

      Näytteilleasettajia oli vaikea saada osaksi siitä syystä, että heillä oli jo koko kevät varattu täyteen. Kysely olisi pitänyt aloittaa jo paljon ennen koko projektin alkua. Myös useat lastentapahtumat, jotka ajoittuivat samaan viikonloppuun, veivät näytteilleasettajia. Luustoliiton piste oli kuitenkin hyvä ja aulatila pysyi selkeänä, kun siellä ei ollut monta eri toimijaa.  Jos näytteilleasettajia olisi ollut enemmän, olisi se ruuhkauttanut turhaan sisäänkäyntiä ja peittänyt infopisteen alleen. Myös narikat ja palautepiste löytyivät kävijöille selkeämmin, kun aula pysyi avoimena.

    2. arvio oman ryhmän toiminnasta

      Alusta asti ryhmässämme oli selkeä työnjako ja jokainen tiesi roolinsa ryhmässä. Tehtävät sovittiin jo ekoilla kerroilla mitä osa-aluetta kukakin ryhmän jäsen lähtee rakentamaan ja näin jokaisen oli helpompi organisoitua omaan tehtäväänsä ja keskittyä pelkästään siihen kuin hyppiä tehtävästä toiseen. Ryhmämme tiedostus ja tehtävänjako toimi kokonaisuudessaan hyvin. Jokainen sai oman vastuualueensa, johon sai itse vaikuttaa, mutta esimerkiksi tietoposterit tehtiin yhdessä. Yhteisten tapaamisten oheella kävimme sähköpostikeskustelua tarvittavista asioista. Yhteiset päätökset olivat melko helppoja ja jokainen teki kompromiseejakompromisseja. Kokonaisuudessaan yhteistyö sujui jouhevasti ja ryhmän kemiat pelasivat hyvin yhteen.

    3. arvio innoprojektin toteutumisesta

      Projekti oli nopeahkolla aikataululla toteutettu. Aivan projektin alkuvaiheessa oli pientä lähtövaikeutta ja projekti tuntui kovin epämääräiseltä ja kaukaiselta. Muutaman tapaamiskerran jälkeen työnjaot alkoivat kuitenkin hahmottua ja päästiin kunnolla hommiin. Loppuvaiheessa osalla oli alkanu jo työharjoittelu, mikä ei ollut hirveän hyvä ratkaisu. Työharjoittelun vuoksi yhteistä aikaa oli vaikeampi löytää kokoryhmän aikaansaamiseksi paikalle, mutta sähköpostikeskusteluiden avulla saatiin helposti sovittua asiat kuntoon ja pidettyä jokainen ryhmän jäsen ajantasalla.
      Innoprojekti on ehkä hieman outo käsite, sillä kysehän on projekteista eikä mistään uusista loistavista innovaatiosta, kuten kurssin nimi antaa ymmärtää. Tärkeintä loppujen lopuksi oli onnistunut tapahtuman järjestäminen ja se, että se houkutteli hyvin kävijöitä paikalle ja palaute on ollut tapahtumaa koskien positiviivista.