Syksyä varten on tehty jo paljon valmisteluja: amk-työkorin toimia edistetty, sovittu tapaamisia, varattu haastatteluaikoja näkyvyyden edistämiseksi, tiedossa on Aulangolla syksyn avaus koko klusterille, lähes jo saatu esite valmiiksi ja webbisivukin on aivan tuoreena odottamassa siirtämistä Metropolian serverille, av-opiskelijoiden kanssa luotu pohjaa tuleville tuotannoille. Siis, konkreettista työtä tehty tulevaisuuden valmistelemiseksi ja benchmarkkausmatkakin lähes lukkoon lyöty.
Sitten tulee yllättäen kysymys, otanko vakihomman muualta talosta. Käytävillä onnitellaan, että olen saanut viran. Jaha. En ole muita töitä hakenut, mutta nyt pitäisi päättää -meille vai teille? On kiusallista molempiin suuntiin, että joutuu miettimään hetken ennen päätöstä... Asioilla kun on puolensa; hyvät ja huonot, plussat ja miinukset. Ollapa kristallipallo, josta nähdä, mikä ratkaisu kannattaa.
Ihan kuin kaikessa muussakin elämässä, tulevaisuuden ennakointi on haaste. Työelämässä, kansantaloudessa ja politiikassa siihen tullaan jatkossa varmasti tuhlaamaan entistä enemmän resursseja, aikaa ja vaivaa. Lassi-pappa (vainaa jo) totesi aina pilke silmäkulmassa, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.
Nassim Nicholas Talebin Musta Joutsen -nimisen kirjan lukeminen on vahvistanut käsitystäni siitä, että ihmiset haluavat nähdä kaikessa syy-seuraussuhteet, ja luoda historiasta jatkumon selittämällä menneet tapahtumat mitä älykkäimmillä tarinoilla. Emme halua uskoa, että jossain voi hypähtää eteemme äärimmäisen epätodennäköinen (useimmiten kielteinen, joskus myönteinen) sattuma, joka vaikuttaa tulevaisuuteen ennalta-arvaamattomalla tavalla. Onko tämä työtarjous nyt omalla kohdallani sellainen? Pitäisikö minun nähdä tulevaan ja ymmärtää syvällisesti ratkaisujeni syy-seuraussuhde jo ennalta? Mene ja tiedä, istu ja pala.
Paula Koivuniemen sanoin: luotan sydämen ääneen, luotan rakkauteen... mihin tämä liittyykään, kerron ehkä joskus myöhemmin, kun ajatus kirkastuu itselleni ensin.