Tiivistelmä
Internet tarjoaa erilaisia työkaluja, joilla yhteisöjä voidaan rakentaa ja niiden tuottamaa tietoa hallita yhteisesti. Videot, wiki-pohjat ja keskustelufoorumit jäsentävät tuottamaamme tietoa, joka ollessaan kaikille käyttäjille avointa voi tuottaa demokraattisen päätöksentekomallin. Kaikkien yhteisön jäsenten voidessa osallistua päätöksentekoon lisääntyvät myös koettu vastuun ja kuulumisen tunne. Tämä tuottaa vahvempia ja yhteisöllisempiä tapahtumia.
Johdanto
Itseohjautuvat tapahtumat pohjaavat vahvasti yhteisöön. Ilman yhteisöä ja sen osallistuvia jäseniä yksikään itseohjautuva ja vapaa tapahtuma ei olisi mahdollinen. Toisaalta perinteisemmissäkin tapahtumissa tekijäjoukko on usein suuri ja yhteisöllisyyden tunne pyritään luomaan. Minusta on kiinnostavaa tarkastella eri internetin tarjoamia työkaluja yhteisöllisessä tapahtumajärjestämisessä, ja samalla pohtia sisäisiä ja ulkoisia valtarakenteita. Vallastahan tässä on lopulta kyse, siitä kuka päättää ja miten.
Kiinnostuin aiheesta oman opinnäytetyöni kautta. Työssäni käsittelin turvallisuuden kokemusta ja paikan henkeä queer-tapahtumissa, ja samalla tutustuin tarkemmin vaihtoehtoisten tapahtumien järjestämisen pohjalla kyteviin ajatuksiin ja tapoihin. Tutkin työssäni yhteisöä, johon tunnen itsekin kuuluvani. Tässä tekstissä käsittelen yhteisöjä laajemmin ja esittelen Christian Fuchsin ajatuksia osallistumisen tärkeydestä sekä omia johtopäätöksiäni aiheesta.
Itseohjautuvien tapahtumien tarve
Kirjassaan Internet and Society - Social Theory in the Information Age Christian Fuchs pohtii teknologisen determinismin ja filosofian keskinäistä suhdetta modernissa maailmassa, jossa internet vaikuttaa kaikkeen kanssakäymiseen. Hän pohtii eri verkostoja ja erilaisia termejä ja määritelmiä, joiden kautta ymmärtää internetin ja teknologian tutkimusta. Determinismi tarkoittaa filosofiaa, jonka mukaan kaikille asioille on ennaltamäärätty syy, jota ei voi muuttaa. Teknologisella determinismillä tarkoitetaan ajattelua, jossa vain teknologinen kehitys määrittelee yhteiskunnan suunnan (Karvonen 1999, 1).
Fuchsin mukaan osallistuminen tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat teknologian, resurssien, organisaatioiden ja taitojen avulla luoda ja hallita heidän sosiaalisia rakenteitaan täysin itsenäisesti ja kehittää samalla kollektiivisia visioita paremmasta tulevaisuudesta. Päätöksenteko sosiaalisissa rakenteissa tulisi hänen mukaansa olla kaikkien yhteisöjen jäsenten yhdessä tekemiä ehdotuksesta toteutukseen. (Fuchs 2010, 235--238.)
Olen itse erityisen kiinnostunut itseohjautuvuudesta tapahtumatuotannon kontekstissa. Fuchsin mukaan itseohjautuvissa ilmiöissä jatkuva muutos on väistämätöntä ja moniulotteista. Hänen mukaansa kohdatakseen kriittisesti neoliberaalit käsitykset, jotka riisuvat ihmiset heidän toimijuudestaan voidakseen legitimoida eli laillistaa kapitalististen ja kolonialististen rakennelmat, nähdään itseohjautuvuus yhteistyökeskeisenä ruohonjuuritason toimintana. Ihmisillä on kyky ja mahdollisuus muuttaa perustavanlaisesti ja pysyvästi uudistuvia sosiaalisia käytäntöjä.
Jokainen tapahtuma on tekijöidensä ja kävijöidensä näköinen, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Useimmat tapahtumat ovat pienen päättävän ryhmän johtamia ja kuratoimia. Usein tapahtumien todellinen työntekijäjoukko on kuitenkin tätä paljon suurempi ja monet työtä tekevät saattavat osallistua tekemiseen hyvinkin aktiivisesti. Pieni päättävä ryhmä mahdollistaa nopean päätöksenteon, mutta toteuttaa vain tämän pienen ryhmän näkemyksen. Kun halutaan luoda yhteisöstä lähteä, todellisuudessa yhteisöllisiä tapahtumia, on kaikilla sitä tekevillä oltava mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Eikä vain osallistumalla kilpailuun tapahtuman graafisesta ilmeestä.
Miksi osallistuminen vaikuttaa positiivisesti tapahtumien rakenteisiin
Fuchs määrittelee useita syitä, joiden vuoksi osallistuminen on tärkeää. Näitä ovat muun muassa osallistavien rakenteiden demokraattisuus ja effektiivisyys. Osallistuminen on hänen mukaansa konsensuksen eli yksimielisyyden edellytys ja yksi inhimillisen onnellisuuden osatekijöistä. Se lisää kunnioitusta toisia kohtaan. Kun ihmiset osallistuvat sosiaalisten rakenteidensa luomisen ja ylläpidon eri vaiheisiin ovat he myös sitoutuneempia siihen. Osallistuminen on Fuchsin mukaan voimaannuttava prosessi, joka mahdollistaa vastuullisen ja kriittisen toiminnan päätöksentekoprosesseissa. (Fuchs 2010, 238.)
Pidän itse osallistumista tärkeänä elementtinä vahvojen tapahtumien ja päätösten tekemiseen, juuri Fuchsin mainitsemista syistä. Osallistuessaan tapahtuman tekemisen eri osa-alueisiin sitä tekevät sitoutuvat siihen syvemmin ja ottavat enemmän vastuuta tapahtumasta ja toisistaan. Haastatteluissa opinnäytetyötäni varten törmäsin tätä väitettä tukeviin esimerkkitapauksiin. Eri pohjoiseuroopassa toimivat tapahtumajärjestäjät olivat huomanneet, että tilan viihtyisyyteen ja turvallisuuteen vaikutti sitä tekemässä olevien ja sitä ylläpitävien ihmisten sitoutuminen ja suhde siihen. (Räsänen 2012, 23--25.)
Yhdessä esimerkkitapauksessa kerrottiin saksalaisesta tapahtumassa, jossa tapahtumapaikan ylläpitäjät asuivat festivaalialueella. Asuinpaikka ja varsinainen festivaalialue oli erotettu selkeästi nauhoilla. Monet paikan asukkaat osallistuivat tapahtumaan mm. työskentelemällä baarissa ja ovella. Koko tapahtuma toimi vapaaehtoisvoimin ja vallinnut tunnelma oli hyvä ja yhteisöllinen. Myös paikan ylläpitäjät pitivät tehtävänään huolehtia siitä, että kaikki sujui hyvin. (Räsänen 2012, 25.)
Mielestäni tällä hetkellä kiinnostavin itseohjautuva ilmiö on Occupy-liike, jonka synnyssä ja kasvussa internet oli valtavassa roolissa. Occupy-liike, jota nimitetään sen omilla verkkosivuilla #occupy:ksi, syntyi Adbusters -ryhmän kutsuttua koolle “Occupy Wall Street”-tapahtuman. Paikalle saapui tuhansia ihmisiä protestoimaan sosiaalista ja ekonomista epätasa-arvoa ja korporaatioiden valtaa vastaan. Osallistujat pystyttivät telttansa ja jäivät alueelle kahdeksi kuukaudeksi, pysyvään protestiin. Malli levisi muihin maihin ja nyt Occupy-tapahtumia on nähty yli viidessäsadassa kaupungissa.
Liikkeen voima perustuu pitkälti sen itse luomaan, valtavaan verkostoon. Internetin avulla sen sanoma saattoi levitä Wall Streetin ulkopuolelle. Hashtagin, yleisimpien sosiaalisen median kanavien (Facebook, Twitter ym.) ja virallisen verkkosivun lisäksi Occupy-ryhmät ovat luoneet useita eri sisäisiä kanavia, kuten InterOccupyn, joka pitää sisällään kalenterin, uutiskirjeen ja jonka avulla on mahdollista soittaa muille projektin jäsenille. (#occupy -liikkeen verkkosivut.) Näin mahdollisuus luoda ja osallistua tuotti todella vahvan liikkeen, joka levisi ympäri maailman vain muutamien kuukausien aikana.
Video toimivana työkaluna ja yhteisön luojana
Occupy sai voimansa sosiaalisesta mediasta ja ihmisten itsenäisesti luomista verkostoista. Internetin ja sosiaalisen median lisäksi tapahtumien tiedotuksessa ja yhteishengen luomisessa tärkeiksi ovat nousseet erilaiset multimediapalvelut. Erityisesti videot ja niiden ympärille rakentuneet sosiaaliset verkostot ovat näkyvä osa tällaista rakentamista. Esimerkiksi berliiniläinen Gegen -teknotapahtuma julkaisee ennen jokaista klubia promovideon, joka on aina juhlien teeman mukainen.
Videot ovat hyvä työkalu tiedottamiseen, mutta myös yhteisön luomiseen ja sen sisäisten asioiden käsittelyyn. ENCATC 2012-konferenssissa Lontoossa Lluis Bonet Barcelonan yliopistosta piti luennon videoista opetuksen välineenä. Hän käyttää itse videomuotoista opetusta erityisesti kulttuurituotannon opetuksen välineenä ja hänen mukaansa se sopiikin alalle erinomaisesti epäperinteisyytensä ja innovatiivisuutensa vuoksi. Video on edelleen uusi media, johon kuitenkin opiskelijoiden ikäluokat ovat jo tottuneet.
Hän käytti videoita esittelemään ja herättämään keskustelua sekä rohkaisi opiskelijoita tekemään omia videoitaan. Opiskelijoiden tuottamia videoita onkin useita, muodoltaan ne ovat lyhyitä ja aiheet saattoivat olla mitä vain haastatteluista hyvinkin kontroversaaleihin aiheisiin. Videot on julkaistu verkossa ja Bonet pyrkiikin kokoamaan kulttuurituotantoon liittyvistä videoista massiivista videokirjastoa. (culturalbox.org -verkkosivut.)
Opetuksen lisäksi videon mahdollisuudet markkinoinnissa ja tiedotuksessa ovat kiinnostavia. Yksinkertaiset videot, joissa esimerkiksi lehden päätoimittaja kertoo videoblogin hengessä päivän polttavista aiheista saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen ja temmata mukaansa paremmin, kuin pelkkä staattinen kuva. Tällä saadaan uutta kiinnostavuutta ja mediaa mukaan markkinointiin.
Videon teko voi olla hyvinkin yhteisöllinen asia, jolla luodaan yhdessä tapahtuman estetiikka ja kuvakieli. Sen tekeminen voi lisätä tai luoda yhteishenkeä ja tuoda tapahtuman tekijöitä yhteen.
Hankala päätöksenteko Facebookissa
Tapahtumajärjestämisen kannalta vain ulkoinen kommunikointi, eli ulospäin suuntautunut viestintä ja markkinointi ei riitä. Sisäinen viestintä on äärimmäisen tärkeää. Tätä varten on olemassa erilaisia laajalti käytössä olevia verkkoalustoja. Wiki -pohja on toimiva, kun halutaan luoda yhteisiä tekstejä. Wikiksi kutsutaan työkalua, jonka avulla useampi henkilö voi muokata samaa dokumenttia. Se on tarkoitettu työkaluksi yhteisölliseen kirjoittamiseen ja dokumentin eri versioiden hallintaan.
Wiki-pohja on kuitenkin hankala, mikäli kaivataan vapaampaa keskustelua. Aiemmin suosittujen vapaiden verkkofoorumien sijaan nykyään on yleistä käyttää vain Facebookin ryhmiä. Ne ovat kuitenkin hankalia informaation haun kannalta - toistaiseksi ryhmään syötettyä tietoa ei voi organisoida tai esimerkiksi kiinnittää tärkeysjärjestykseen. Facebookin seinälle mahtuu vain hyvin lyhyitä kommentteja, ja se sopiikin pikemminkin nopeatahtiseen keskusteluun kuin harkitsevaan organisoimiseen.
Elementti, jota pidän ongelmallisena näiden verkkoalustojen käytössä on päätöksenteko.
Päätöksenteko saattaa helposti luiskahtaa kokonaan verkon puolelle, usein helpompaa kirjoittaa kommentti Facebookissa kuin sopia tapaaminen. Kuitenkin väärinkäsitysten mahdollisuus on suuri, ja välillä päätöksentekoon käytetty aikaväli saattaa venyä jopa muutamiin kuukausiin yhden kollektiivin jäsenen ollessa estynyt, tai ei vain kiinnostunut, vastaamaan. Verkkokeskustelussa sanotut asiat on myös helpompi jättää huomiotta tai vastaamatta, kuin kasvotusten käydyssä kokouksessa. Toisaalta verkko ja kirjoittaminen antaa enemmän aikaa analysoida aihetta ja harkita sanavalintojaan.
Kirjassaan The Psychology of the Internet Patricia Wallace ottaa esille ongelman sähköisissä keskusteluryhmissä tapahtuvan tiedon jakautumisen kanssa. Hänen mukaansa on tyypillistä, että työryhmän jäsenet eivät jaa tietoa tasaisesti muiden jäsenten kesken, vaan valikoivat ja rajaavat ihmiset jotka tätä tietoa saavat. Tämän tiedon polarisaation levitessä ryhmän jäsenistä tulee haluttamampia jakamaan tietoa, joka saattaisi olla ristiriidassa muun ryhmän yhdenmielisyyden kanssa. Tuloksena on puolueellista keskustelua, jossa ryhmä ei voi käyttää kaikkia faktoja, sillä sen jäsenet eivät ole jakaneet niitä kaikkien kanssa. (Wallace, 81--82.)
Tämä on ongelma, joka on selvästi esillä mietittäessä päätöksentekoa verkossa. Jos keskusteluryhmässä on 50 henkeä mutta kokouksissa käy vain 5 keille kaikille lähetetään kokouspöytäkirjat? Kiinnostavatko ne kaikkia vai vievätkö jatkuvat viestit vain energiaa? Ketkä valikoituvat keskustelemaan päätösten yksityiskohdista yksityisviesteissä käytävään keskusteluun, entä keiden kanssa itse päätyy puimaan päätöksiä, välillä jo ennalta.
Johtopäätökset
Kuten Fuchs ja oma opinnäytetyöni esittivät jo aiemmin, sitoutuvat ihmiset tapahtumiin ja muihin projekteihin syvemmin, kun he saavat vaikuttaa niiden eri osa-alueisiin. Itseohjautuvissa tapahtumissa käytännössä kuka tahansa projektiin osallistuva voi vaikuttaa mihin tahansa sen osa-alueeseen, yleensä yhdessä sovituilla tavoilla ja työryhmissä. Eri sähköiset mediat voivat auttaa tätä, sillä nykymaailmassa järjestäminenkin on usein sirpaloitunutta.
Alustoissa on kuitenkin vielä paljon kehitettävää ja ne ovat usein jo valmiiksi puolueellisia – tyypillisesti projektin aloittaja, tai aloittava ryhmä, käyttää sitä foorumia, joka on juuri hänelle sopiva. Tämä taas vaihtelee maa- ja ihmiskohtaisesti ja saattaa syrjäyttää projektista kiinnostuneita tahoja. Kaikki ihmiset eivät ole Facebookissa tai muissa sosiaalisen median palveluissa. Omien, itsenäisten pohjien luominen voi ratkaista tämän ongelman, mutta ne saattavat olla taas muuten vaikeasti lähestyttäviä. Sähköpostilistat ovat helppokäyttöisiä ja vakiintuneita foorumeita, mutta niitä vaivaa myös informaation jäsentämisen vaikeus.
Videon käyttäminen yhteisön muodostajana ja lujittajana tuntuu loogiselta, ja osin toteutuneeltakin askeleelta. Aiemmin videon käytön ongelmana oli teknisen osaamisen ja tarpeiston tuomat rajoitukset. Mikäli et päässyt käsiksi vaadittavaan teknologiaan, tai osannut käyttää sitä, ei videota oikeastaan voinut tehdä. Nyt älypuhelinten yleistyttyä on video useampien saavutettavissa.
Mielestäni videota voisi käyttää monipuolisesti hyödyksi ei vain internetyhteisöjen luomisessa tai tapahtumien markkinoinnissa, vaan myös oppimisessa. Esimerkiksi kirjalliset luentomuistiinpanot voisivat olla kiinnostavia videomuotoisina, niitä voisi omien pohdintojensa lisäksi syventää leikkaamalla mukaan pohjatietoa ja muita tutkimuksia. Tällainen metodi voisi tuoda korkeakoulutuksen myös vähemmän kirjallisesti lahjakkaiden ulottuville ja tehdä oppimisesta vuorovaikutteisempaa.
Lähteet
Cooke, Shamus. The Occupy Wall Street Movement. Analysis of the Protest Movement . Global Research -verkkosivu. <http://www.globalresearch.ca/the-occupy-wall-street-movement-analysis-of-the-protest-movement/> (Luettu 03.09.2012)
Culturalbox.org-verkkosivut <culturalbox.org> (Luettu 02.10.2012)
Fuchs, Christian 2008. Internet and Society - Social Theory in the Information Age. Taylor & Francis Group, New York.
Karvonen, Erkki 1999. Teknologinen determinismi. Tiedotustutkimus 4/1999 [Verkkodokumentti] <http://www.uta.fi/~tierka/Teknodetermismi.pdf> (Luettu 24.05.2012)
Räsänen, Henna-Marie 2012. Paikan henki ja koettu turvallisuus queer-tapahtumissa. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, kulttuurituotannon koulutusohjelma.
Wallace, Patricia 1999. The Psychology of Internet. Cambridge University Press.