Olen jo jonkin vuoden ajan miettinyt, että työt ja työsuhteet ovat sekä suhteellisia että suhteettomia. Omat työsuhteeni kun ovat tähän asti olleet määräaikaisia, suhteellisen eläväisiä sisältöjensä osalta ja joskus jopa suhteettomia vaatimuksiinsa nähden. Aina pitäisi pystyä ylittämään itsensä, rimansa tai ainakin asetetut tavoitteet.
Työelämässä jylläävät paitsi työt eli asiat, myös ihmiset.Ihmisten välisistä suhteista ei voida organisaatioissa olla välittämättä, eihän työnteosta mitään tule ilman hyviä suhteita ja sujuvaa kommunikaatiota. Monesti työssään joutuu kontaktoimaan oman organisaation ulkopuolelle. Siihen auttaa hyvä suhdetoiminta, joka kehittyy parhaimmillaan hedelmälliseksi yhteistyöksi. Joskus nämä vaatimukset tuntuvat suhteettomilta. Etenkin, jos pitäisi painia jonkin suhteellisen haastavan asian kanssa ihan siinä perustyössään. Suhteellisen moni rutinoituu niin, että ylimääräinen vaivannäkö tuntuu suhteettoman raskaalta.
Meillä kaikilla on paremmat ja huonommat päivämme, kyse kai onkin lopulta siitä, missä suhteessa niitä osuu esimerkiksi viikon eri päiville. Jos huonot päivät tuntuvat vievän suhteettoman paljon tilaa viikosta, on ehkä aika tarkastella kriittisesti, kuinka suhtaudumme asiaan. Eikä se lie haittaisi, vaikka mietintämyssyssä muhisi ajatus, kuinka meihin toimintamme myötä suhtaudutaan.
Suht kivaa tulevaa vuotta toivoen.