Olen viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota ihmistenväliseen viestintään. Mitä enemmän viestijöitä on, sitä enemmän soppa menee sekaisin. Lähes poikkeuksetta. Mutta miksi? Osaammeko ottaa jokapäiväisessä viestinnässämme huomioon antamiemme viestien saajat, jotka todennäköisesti kaikki edustavat aivan erilaisia lähtökohtia, taustoja, ammattikuntia ja persoonia?
Jotta viestintä ei olisi liian helppoa, mukaan mahtuu aina sopankeittäjiä, jotka haluavat hämmentää soppaa syömäkelvottomaksi. Nämä myrkynkeittäjät toimivat esteenä varsinkin yhteistoiminnallisuutta vaativien projektien viestinnässä ja onnistumisessa. Olen huomannut varsinkin tekstuaalisen viestinnän aiheuttavan monesti ongelmatilanteita. Eleillä, keskustelulla, äänenpainoilla ja tilanteella on suuri osansa onnistuneessa viestinnässä.
Varsinkin nykypäivänä yhteinen rakentaminen tapahtuu usein kiireisten palavereiden ohella verkossa. Mitä siis tapahtuu, jos projektityössä yhteistoiminnallista toimintatapaa toteuttavat henkilöt eivät koskaan tapaa toisiaan? Viestintä on pelkästään verkossa?
Joulu tekee tuloaan ja näinä päivinä haluamme tuoda esille hyvää tahtoa ja kunnioitusta kanssatoimijoitamme kohtaan. Lähettelemme joulukortteja, paketoimme lahjoja. Olemme päällisin puolin hienosti hyväntahtoisia. Haluamme olla yhdessä rakkaidemme kanssa ja kenties osoitamme sen keskustelemalla menneen vuoden asioista ja olemalla kiinnostuneita läheisistämme. Joulun aikaan valitsemme yhdessä kollektiivisesti olla toisillemme armollisia. Tämä on yhteistoiminnallisuutta parhaimmillaan. Voisimmeko ripotella tätä Joulun aikaansaamaa viestintää pieniksi murusiksi koko tulevalle vuodelle? Sillä halusimme tai emme, viestimme jatkuvasti pelkällä olemassaolollamme. Ja voimme halutessamme tehdä siitä kanssakulkijoillemme ja kollegoillemme positiivisen ja eteenpäinvievän kokemuksen.