Helsingissä on muotoilupääkaupunkivuonna tuntunut siltä, että kaikki on designia. Jos koululuokka kutoo puiston puihin villalangasta tageja, niin kyse on designista. Jos lähiön ostarilla tuunataan yhdessä polupyöriä, niin sitä pidetään design-tapahtumana. Designia käytetään etuliitteenä missä vain yhdyssanassa: on deignikkunaa ja designvisaa. WDC Helsinki 2012 -organisaatio kertoo Internet-sivuillaan jopa, että "design pyörittää maailmaa, jossa me kaikki elämme".
Kirjoitin lokakuussa Tiedepolitiikka-lehteen hieman kriittissävyisen jutun design-käsitteen laajentumisesta ja palvelumuotoilusta. Minusta kun on tuntunut kummalliselta, että tapahtumatuottamisesta ja siis kulttuurituottajien ammatista on yhtäkkiä tullut palvelumuotoilua ja soveltavan teatterin menetelmistä design-pelejä. Tähän designin käsitteen venymiseen on nyt myös Hesari kiinnittänyt huomiota esimerkiksi viime lauantaina ja tänään.
Sinänsä ei liene hassumpaa, että käytetään ihmisiä innostavia käsitteitä ja järjestetään tapahtumia, joissa kaupunkilaiset kokevat olevansa pääosassa. Jos suunnittelu-sanan sijaan on voimaannuttavampaa käyttää muotoilun käsitettä, niin liekö suurta ongelmaa? Tärkeätä kai olisi se, että tulos on nautittavaa ja esteettisesti kestävää. Se taas voi olla makuasia. Vai mitä sanotte tästä Singaporen taidesillasta?
