Jussi Linkola on valmistunut vuonna 2012 mediatuotannon YAMK -tutkintoon Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Minkälainen on tavallinen digiviestijän päivä korkeakoulutuksen kehittämisen kentällä?
Maaliskuun alussa Linkola esittelee Sulautuva opetus ja oppiminen 2013 -seminaarissa Sähköisten jumppakerhojen konseptia. Kävijöitä tapahtumassa oli kaikkiaan noin 180, innokasta ja aktiivista SULOP-teemoista kiinnostunutta osallistujaa korkeakouluista ympäri Suomen.
Oman luentonsa otsikkona Linkolalla on Sähköiset jumppakerhot - SOME-taitoja luoville mikroyrittäjille. Salissa on kymmenkunta kuulijaa. Aikaa esitellä oma työ on kaksikymmentäviisi minuuttia.
Linkola kertoo puheenvuorossaan sähköisten välineiden koulutuskonseptista, joka on syntynyt Vyyhti-projektissa. Konseptin tavoitteena on perehdyttää luovan alan mikroyrittäjiä ja yrittäjämäisesti toimivia kaupunginosa-aktiiveja sosiaalisen median välineiden hyödyntämiseen omassa yritys-, yhdistys- tai vapaaehtoistoiminnassa.
Niukin resurssi yrittäjillä on aina oma aika. Siksi kouluttautuminen on haasteellista.
“Lyhyet perehdytykset johtavat usein siihen, että osallistuttuaan yhteen kurssipäivään ihmiselle ei kuitenkaan synny rutiinia välineiden säännölliseen hyödyntämiseen, ja näin lopulta mitään jää mieleen. Oppimista ei syvällisesti tapahdu”, Linkola kertoo.
Oppimiseen motivoiminen haasteena
Sähköiset jumppakerhot perustuvat sosiaalisen median systemaattiseen harjoittamiseen. Analogiassa hyödynnetään fyysisen harjoittelun terminologiaa kestävyysharjoittelusta intervalleihin. Konseptin tavoitteena on tarjota nopea, tehokas ja joustava, sekä käytännöllinen ja osallistujan omassa arjessa hyödynnettävissä oleva tapa oppia SOME-prosessien tuntemista. Tärkeintä on, että osallistujan itsensä antamalle aikapanokselle koulutukseen osallistumisessa syntyy konkreettinen hyödyn tunne. Tarvitaan fiilistä, että tähän kannatti osallistua. Tässä oli järkeä juuri minun kannaltani.
Lyhyet välineperehdykset johtavat harvoin pysyviin muutoksiin, koska välineen omaksumiselle on useita haasteita. Aluksi väline saatetaan kokea epämiellyttävänä ja hyödyt sen käytön aloittamiseen ovat nähtävissä vasta myöhemmin. Sähköiset jumppakerhot pyrkivät hakemaan käytännön hyötyjä uusien välineiden käyttöön henkilökohtaisesti.
Motivointi on oppimisessa avainasemassa. Kokeilemiseen innostumisen kynnystä on laskettu leikillisellä otteella ja humoristisella analogialla. Hankalan asian käsittelyä helpottaa myös se, että oppimistilanteen vetäjä on helposti lähestyttävä ohjaaja, ei kaikkitietävä pönöttäjä.
Jokaisella jumppakerralla tutustutaan eri välineeseen kolmen tunnin ajan. Aloitussessio on kuusituntinen ja se perehdyttää Facebookiin, jossa puolestaan toimii Sähköisten jumppakerhojen ryhmä, jossa opettaja on tavoitettavissa personal trainerina.
Osallistujat ovat käyttäneet halutessaan jumppakerhoaikansa käytännön työskentelyyn. Osa heistä on luonut suoraan omalle yritykselleen esimerkiksi blogipohjan tai FB-sivun. Näin välineen opettelemisen hyöty on konkretisoitunut välittömästi.
Pilottiryhmä jumppasi jo keväällä 2012. Tällöin kokeiltiin mallia, jossa koulutusistuntoja oli kuuden viikon ajan, kerran viikossa. Tämä ei tuntunut palvelevan tarkoitustaan; muistijäljet hävisivät nopeasti. Syksyllä 2012 tiivistettiin ohjelmaa neljään viikkoon, jolloin ryhti parani. Keväällä 2013 vuorossa oli kolmen viikon kunto-ohjelma. Siitä saatavat tulokset ovat mitattavissa vasta hieman myöhemmin.
Luennon kuuntelijat eri puolilta Suomea ammattikorkeakouluista ja yliopistoista, kyselevät esityksen jälkeen tuloksista ja jatkosta.
“Eikö tämä malli olisi sovellettavissa muuhunkin opetukseen?” “Aiotaanko Metropoliassa opettaa tällä metodilla myös omia opiskelijoita ja henkilöstöä?”
Vaikka yksittäisten kehittämisprojektien tulosten vakiinnuttaminen on aina haasteellista, tässä on malli, joka on moneen suuntaan soveltamiskelpoinen. Kuten Linkola toteaa, mallin levittäminen vaatisi luonnollisesti myös useampien jumppaohjaajien kouluttamista. Pelkällä luennoinnilla ei kouluttaja saa välttämättä motivoitua osallistujia. Täytyy kyetä fasilitoimaan oppimistilannetta jokaisen osallistujan lähtökohdista käsin.
Some-välineiden tulevaisuus?
Linkola on kouluttanut erilaisia ryhmiä sähköisiin välineisiin usean vuoden ajan. Minkä tahansa sähköisen välineen, myös sosiaalisen median välineiden opettamisessa Linkolan kokemuksen mukaan perehdytys on varsin usein luennointia, jossa kouluttaja käy läpi erilaisia omakohtaisia kokemuksia ja onnistuneita tapausesimerkkejä verkkovälineiden käyttöön liittyen. Lisäksi hänen mukaansa koulutuksissa yleensä keskitytään paljon ylätason työkaluihin, kuten esimerkiksi sosiaalisen median strategian luomiseen.
"Itse olen havainnut, että noviisikäyttäjät tarvitsevat hyvin perustason ohjausta palvelujen käyttöönottoon, erilaisten asetusten ja toimintojen ymmärtämiseen sekä tarkoituksenmukaisten käyttötapojen löytämiseen,” Linkola toteaa.
Pitkäjänteisen kehittämistyön tuloksena syntyneen Sähköisten jumppakerhojen saama palaute on ollut hyvää. Konsepti on levittämisen arvoinen.
“Aluksi mallia voisi käyttää ainakin Metropoliassa oman henkilökunnan kouluttamisessa, kenties opiskelijoiden tietoteknisten opintojen osana sekä täydennyskoulutuksen koulutustuotteena”, arvioi Linkola.
Sosiaalisen median hyödyntäminen omassa työssä on mahdollisuus jokaiselle pienyrittäjälle ja freelancerille. Heillä on kuitenkin (elleivät ole some-alan ammattilaisia) usein aikapula, jolloin haasteellista pitää osaamistaan ajan tasalla. Sosiaalisen median välineitä on paljon, ja koko ajan tulee uutta.
Linkolan mielestä olisi hyvä ottaa tuntumaa eri palveluihin siinä määrin, että voi arvioida mahdolliset hyödyt omalle toiminnalle.
"Esimerkiksi LinkedIn-palveluun keskittyvässä jumppakerhossa osallistujilla oli konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka he olivat hyödyntäneet palvelua verkostoitumisessa ja asiakkaiden hankkimisessa. Verkkovälineet soveltuvatkin luontevasti verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon, mutta myös yhteistoimintaan ja oman alan kehittymisen seurantaan voi harjaantua melko pienillä ponnistuksilla. Näkisin myös, että varsinkin luovan alan toimija voi löytää verkosta paljon inspiroivia sisältöjä ja nostaa esille myös omaa ammattiosaamistaan”, hän kertoo.
Oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä
Koulutuskonseptin kehittäminen on ollut Linkolalle suuri ja antoisa ponnistus, jossa hän on saanut toimia oman osaamisensa rajoilla tukevassa, luottavassa ja kannustavassa työyhteisössä.
"Olen saanut paneutua perehdytettäviin välineisiin ja toimintatapoihin pintaa syvemmältä muodostaakseni niistä käsityksen, jonka perusteella kykenen välittämään havaintoni eteenpäin varsin heterogeeniselle osallistujajoukolle. Olen siis oppinut paljon opetettavasta asiasta, perehdytysten valmistelusta ja pohjatyöstä sekä itse opetustilanteen hallinnasta. Kehittämisprojekti on hyvä mahdollisuus päästä tekemään tällaista ketterää kehittelyä, jollaiseen ei ammattikorkeakoulun arjessa välttämättä muuten olisi mahdollisuutta”, Linkola kertoo.
Seminaaripuhujana toimiessa oma ammatillinen osaaminen kasvaa. Mutta mitä muuta hyötyä siitä on?
Linkola kokee, että:“Oman tekemisen esille tuominen on tietysti jännittävää, mutta mielestäni tällaiset seminaarit ovat keskeinen tapa tavoittaa aihepiiriin vihkiytyneitä ammattilaisia. Kehittämistoiminnan tavoitteena on luonnollisesti levittää tietoa tuloksista, ja siksi oman alan osaajien vertaisarvioille altistuminen on tärkeää. Itselleni tämä oli yksi uusi kokemus ja oppimistilanne, ja aiheesta herännyt positiivinen keskustelu tuntui luonnollisesti palkitsevalta.”
Linkit
Lisää jumppakerhojen sisällöistä täältä: http://bit.ly/Vyyhti-Jumppakerhot.
Jumppakerhot numeroiden valossa: http://vyyhti.metropolia.fi/blogi/sahkoisten-jumppakerhojen-antia-kevaalla-2013/