Perjantaina Metropolian työntekijät juhlivat Bollywood-teemaista pikkujoulua, eilen ensimmäiset adventtiveisut hoilotettiin kirkoissa kautta Suomen niemien ja notkelmien, Big Brotherin voitti iranilaissyntyinen maahanmuuttaja ja tutkija kertoo, että häpeä on kadonnut länsimaista. Jollain tavalla tämä kaikki on lohdullisen tuttua ja toisaalta innostavalla tavalla uutta.
Monikulttuurisuus näkyy ripoteltuna suomalaiskansalliseen sielunmaisemaan sinne, tänne. Voiko olla sympaattisempaa kuin Mumbain elokuvateollisuuteen liittyvää bollywood-tanssia opettava maahanmuuttaja, joka on kotoisin Tadžikistanista ja pahoittelee kohteliaasti naurua kihertäen, ettei pidä suomalaisesta ruuasta? Entäpä nuori mies, joka puhuu suomea turuksi murtaen. Sehän on aina hellyttävää, oli kyseessä sitten iranilais- tai suomalaissyntyinen henkilö?
Sveitsissä kansa äänesti minareettien lisärakentamista vastaan, Hollannin populistit pyrkivät seuraamaan perästä. Tanskassa eräässä koulussa maahanmuuttajakoululaisilta on kielletty oman kielen käyttö parin oppilaan haukuttua tovereitaan ja opettajia arabiaksi. Onkin hyvä vaatia uuden kotimaan äidinkielen käyttöä jatkossa, koska pilkkasanojen kohteena olevien on varmasti kiva tietää tarkalleen, millä sanoilla heitä solvataan.
Poimimmeko monikulttuurisuudesta vain ne "parhaat palat" päältä, kuin rusinat pullasta? Otamme kaikki myönteiset "erilaiset" asiat avosylin vastaan. Maistellaan kaikkien maailman keittiöitä, kuunnellaan kaikenlaista musiikkia, ihaillaan erilaisuutta ihmisten ulkoisissa piirteissä ja vaatetuksessa, mutta kun mennään pintaa syvemmälle, ei omia arvoja ja asenteita kovin äkkiä muuteta. Saatetaan olla asennetasolla maahanmuuttajavastaisia ja salaa toivotaan, että persut saisivat tosi paljon kansanedustajia seuraavissa vaaleissa.
Hävettääkö koskaan olla hieman pinnallinen tai piilomaahanmuuttajakriittinen? Ei hätää -häpeä on niin passé!
"Häpeä on kadonnut", tiivistää kulttuuriantropologian emeritusprofessori Matti Sarmela. Nykyään ei ole enää mitään, minkä edessä hävetä, sillä yhteisöä ei enää ole, Sarmela sanoo. "Muiden kulttuurien näkökulmasta on outoa, että länsimaissa ei ole enää moraalia. Voi tehdä kaiken, minkä vain onnistuu tekemään. Omaatuntoa ei enää ole, ja syntikin puuttuu." Kontrollin on nykyään korvannut menestymisen pakko. "Menestyjä ei voi ottaa muita huomioon, muut on lyötävä alas", Sarmela tiivistää.(HS 29.11.)
Jos näin on, kaikki on yksilöstä itsestään kiinni -niin hyvässä kuin pahassa, kaikilla elämän alueilla. Mikäli menestyminen on tämän päivän yhteiskunnassamme arvoista tärkein, toivon pikaista muutosta asiaintilaan.
En ole aivan varma, ovatko yhteisöt ja sitä myöten häpeä todella hävinneet.
Ei ole enää isoja sukuja ja kyläyhteisöjä, mutta on kantapubeja ja ammattikiltoja, alumneja ja harrastusporukoita. Niissä on tärkeää tuntea yhdessä samankaltaisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Homogeenisyyttä. Ihmisten edessä täytyy ensin ymmärtää ja sitten toimia odotetulla tavalla. Muutoin saa "leiman". Käsittääkseni useimmat yksilöt eivät pidä leimautumisesta. Se on ehkä jopa vähän hävettävää.
Ehkä vapaampaa yhteisöllisyyttä löytyy helpommin verkon välityksellä, irqissä, facebookissa, foorumeilla -siellä, missä voi tuntea yhteenkuuluvuutta samankaltaisesti ajattelevien ihmisten kanssa, ilman pelkoa leimautumisesta, jos sitten kuitenkin jossain määrin ajatteleekin hieman eri tavalla. Yksilöiden mahdollisuudet erikoistua johonkin tiettyyn asiaan paranevat koko ajan, kun tietoa saa asiantuntijapiireiltä verkon kautta. Tärkeintä kuitenkin on verkon mahdollistama anonymiteetti. Ihminen voi vapaammin ilmaista itseään ja jos tulee leimatuksi, saattaa vaihtaa joko identiteettiään tai yhteisöä muutamalla hiiren klikkauksella.