Heinäkuu on outo. Se tuntuu vain jatkuvan loputtomiin.
Ehkä syynä tavallista pidemmän tuntuiselle kuulle on se, että olen heinäkuun aikana ehtinyt lomailla Hollannissa ja Turun saaristossa sekä tehdä töitäkin jo viikon.
Olen myös ehtinyt siirtää ajatuksiani tulevaan, eli suunnitella aikataulut työnteolle, syksyllä alkaville opinnoille, ensi kevään hääjärjestelyille, ikuisuusprojektilta tuntuvalle kuntoremontille ja muutamalle sivupisnekselle. Hyvin ehtii. Sen kun toteuttaa.
En ole tavannut ystäviä, en ole käynyt terassilla, keikoilla, festareilla tai juhlissa. Sen sijaan olen tavannut ystäviä kasvotusten, yksi kerrallaan. Viihtyisämpää siten kuin massan keskellä.
Rientojen sijaan olen viettänyt tavallista, mutta kesäistä arkea; juhlinut miehen mummon 85-vuotispäiviä, hilpeillyt omia syntymäpäiviä, nauttinut kesäsäästä, kironnut sadetta, pyöräillyt miehen sukujuhliin, kokeillut mustien ruiskaunokkien kasvattamista kasvukauden väärällä puoliskolla, teloittanut lukemattomia punkkeja kissan turkista, lukenut työhön liittyvää kirjallisuutta, vienyt miehen Linnunlauluun kahville ja Töölönlahdelle soutelemaan - ja ostanut pyöräilykypärän.
Minusta on tainnut vahingossa tulla aikuinen.