Mukava ja sivistynyt rappunaapurini on kirjoittanut muutama vuosi sitten kirjan "Hullu paljon työtä tekee". Se oli koitua kohtalokseni. Ryhdyin nimittäin lukemaan sitä pari kesää sitten mökillä, jossa aivan poikkeuksellisesti olin ihan yksin. Lukiessani otin samalla päivän viime säteet talteen laiturilla. Innostuin valtavasti kirjoittajan ajatuksista: hän oli pukenut sanoiksi monia itsellenikin kipeitä kokemuksia työelämästä. Luin ja käänsin kylkeä laiturilla, käänsin sivuja ja käänsin taas kylkeä. Kunnes - pläts, rojahdin yhtäkkiä kirjan kanssa veteen pitkin pituuttani. No, en kolauttanut päätäni eikä minulle mitenkään käynyt. Nopeastihan sitä itsensä kuivaksi saa, mutta kirjaston kirjan kanssa kävi ikävämmin. Kuivattelin sitä ainakin kolme päivää välillä föönin avulla, välillä talouspaperia sivujen väliin painaen. Kasviprässin avulla sain litistettyä sen jälleen kirjan muotoon. Ja kyllä se kirjastoonkin sitten aikoinaan takaisin kelpasi.
Kirjan otsikko pohdituttaa minua kuitenkin edelleenkin. Kulttuurialallahan me saamme olla tekemisissä niin innostavien asioiden kanssa, että lähes väistämättä houkutumme tekemään paljon enemmän kuin mitä virka-ajan puitteissa oikeasti ehtii. Oma sisäinen vaatimustaso yksikkömme opettajilla, koulutusohjelmien esimiehillä ja koko henkilöstöllä on hyvin korkealla. Myös se, että opiskelijat meillä ovat lahjakkaita ja motivoituneita, saa meidät tekemään asioita tavattoman sitoutuneesti. Siksi kannattaa välillä pysähtyä ja lukea toisinajattelijoiden tuumailuja.
Seuraavaksi lainaankin Corinne Maierin kirjan Tervetuloa laiskuus. En ehkä kuitenkaan mökillä, yksin eikä laiturilla luettavaksi!