Tällä viikolla tiedottaja vietti maanantain lentokoneessa, matkalla New Yorkista Helsinkiin. JFK:n kentän ruuhka-aika ja rankkasade venäytti lähtöä puolellatoista tunnilla. Ihmiset myöhästyivät jatkolennoilta. Koko maailma seisoo paikallaan, kun New Yorkissa sataa.
Tiistaina tiedottaja vietti päivän nukkumalla jet lagiaan pois, mutta se vaikutti yhä keskiviikkona ja torstainakin. Paluu Suomen kukkivaan kevääseen sai myös siitepölyallergian riehaantumaan. Nyt simmut ovat punaiset ja turpeat, niitä kutittaa ja kirvelee, niitä on raavittu niin että nahka on parkkiintunut luomissa kovaksi, eikä näyttöpäätetyöskentely tunnu helpottavan asiaa. Allergialääkkeet tuntuvat tepsivän onneksi allergisiin nuhaoireisiin. Sikainfluenssaa en myönnä saaneeni, vaikka se trendikästä nykin matkaajilla olisikin.
Suuressa maailmassa tuli ajateltua suuria. Kävin seuraamassa yhdysvaltalaisyliopiston valmistujaisjuhlia. Kansallislaulu, rukous, patrioottiset puheet omien opiskelijoiden ja valmistuvien erinomaisuudesta sekä maininnat tämänhetkisistä haasteista (ei kriiseistä!) avasivat näkökulmia yhdysvaltalaiseen akateemiseen sielunmaisemaan. Heille mikään ei ole mahdotonta.
Uusi sukupolvi valmistuneita kandeja saa haasteekseen talousongelmat, ympäristöongelmat ja sosiaaliset ongelmat, mutta he olkoot ylpeitä siitä, että viimeksi yhtä haasteellista on ollut toisen maailmansodan jälkeisessä maailmanrakennuksessa. Sen sijaan että elämä olisi yhtä ongelmaa, yhdysvaltalainen professori haluaa juhlapuheissaan muistuttaa, että nyt on tilaisuus määrätä koko maailman tulevaisuuden suunnasta.
Vastuu paitsi oman elämän, myös koko maailman tulevaisuuden rakentamisesta asetettiin vastavalmistuneiden harteille. Samaan hengenvetoon heille toivotettiin menestystä elämään. Kun lähtökohta on näin vaatimaton -koko maailman tulevaisuus yhdysvaltalaisten akateemisten käsissä- ei voi ajatella kovin vaatimattomia. Jotenkin ajattelutapa on korni, mutta toisaalta, se ei sisältänyt minkäänlaista ironian sävyä. Se oli aito, kannustava toivotus: tehkää parhaanne, palvelkaa teoillanne ihmiskuntaa. Mikäpä jottei. Kannustavat puheet saavat ehkä yrittämään enemmän?