Kaukana pohjoisessa Jerisjärven pinta oli saanut juuri jouluksi kirkkaan jääpeitteen. Jään alla ei nukuttu talviunta eikä vietetty hiljaiseloa, vaan vetehiset puuhasivat ja touhusivat kovasti yhdessä. Jokainen jännitti sisimmässään hiukan, mutta kyse oli sittenkin vain riemun saattelemasta nipistelystä vatsan pohjalla. Olihan tänä vuonna keksitty jotain aivan erityistä Jeesus-lapsen syntymäpäivälahjaksi. Ei kultaa eikä mirhamia, sillä niitä pikkuisella oli jo ihan tarpeeksi. Vaan jotain ihan omaa, Lapin talvesta kertovaa.
Vetehiset olivat päättäneet tehdä täysin uudenlaista ympäristötaidetta ja ripotella Jerisjärven jään untuvakuplia täyteen. Maan päällähän ihmiset puhalsivat toisinaan saippuakuplia, kun halusivat saada vauvat nauramaan ilosta. Mutta veden alla ei Fairy-liuoksesta olisi mitään kunnollista syntynyt. Vetehiset olivatkin kehitelleet siksi ihan toisenlaisen reseptin: hyppysellinen untuvajauhetta, ripaus puuterilunta, sormustimellinen kristallisokeria ja veitsenkärjellinen vitivalkoista keijukanelia. Pikkuruisilla pihdeillä vetehiset naksaisivat poikki järviruokojen onttoja varsia - sieltä ja täältä ja oikeastaan kaikkialta Jerisjärven pohjasta. Kun sitten taikasirotetta puhallettiin järviruokopilleistä jään pinnalle, sinne tupsahti hahtuvaisia ja untuvaisia kiteitä palleroisiksi, kimmeltäviksi pikku sulkamättäiksi.
Ja kun pikkuinen Jeesus-lapsi näki untuvapallerot jään pinnalla, sen ruusunnuppuhuulet alkoivat levitä hymyyn. Ikenet vain vilkkuivat hampaattomasta suusta. Kuten tiedätte, vauvoilla myös silmät syttyvät tähdiksi silloin kun ne nauravat, ja niin kävi myös nyt. Ja nauravan Jeesus-lapsen silmien tuike lämmitti koko joulun ajan niin, että jokaiselle syttyi rintaan lämmin joulumieli. Sen vallitessa oli helppo kokea yhteishenkeä ja ammentaa ehtymättömästä ilon lähteestä uutta voimaa.