Miten uskomattoman ihana suomalainen luonto oli kuluneena lauantaina. Ajelimme pienellä porukalla musiikkikasvatuksen lehtorimme väitöstilaisuuteen Jyväskylään. Matkalla ei voinut muuta kuin tasaisin välein huudahtaa: "Voi miten kaunista!" Aurinkoisessa säässä kotimaamme tuntui paratiisilta.
Saman päivän aamuyöstä Suomi oli näyttänyt Hyvinkäällä toiset kasvonsa. Väkivallan, ihmiselämän vähättelyn ja ihmisenä olemisen kyvyn vääristyneet muodot.
Jyväskylässä vastaväittäjänä toiminut kasvatustieteen professori Eero Ropo piti harvinaisen mieleenjäävän ja viisaan johdantopuheen. Hän korosti suuresti musiikin merkitystä ihmiseksi kasvamisessa ja ihmisenä säilymisessä. Hänen mukaansa lapset ja nuoret ovat tilanteessa, jossa median arvot korostavat kohtuuttoman paljon ihmisten välisiä suhteita. Kun oikeassa elämässä niissä väistämättä kohdataan pettymyksiä, seurauksena saattaa olla näitä järkyttäviä väkivallan tekoja - jos mitään muita tärkeitä suhteita ei ole rinnalla. Taide ja musiikki ovat hänen mukaansa tärkeita juuri siksi, että oman tekemisen ja kokemisen kautta syntyy syvällinen, ei-verbaalinen ja muita elämän pettymyksiä kompensoiva tunnesuhde.
Juuri tällä hallituskaudella on päätetty säästää taiteen ja kulttuurin rahoituksesta. Millähän saisi päättäjät ja vaikuttajat lukemaan Laura Huhtinen-Hildénin toissapäivänä hyväksytyn väitöskirjan "Kohti sensitiivistä musiikinopetusta"? Siinä kun tarkastellaan kysymystä, millainen koulutus antaa musiikkipedagogelle ammattitaidon ihmisten kohtaamiseen ja työskentelyyn paremman elämän puolesta!