Tässä eräänä päivänä Tavi-talon piha oli niin syvässä lumisohjossa, että hädin tuskin pääsi perille ajamaan. Sellaista ei ollut tapahtunut kai koskaan ennen, ei ainakaan SuperVaxiemme Matin ja Kentsun aikaan.
Tästä uudesta ilmiöstä perin energisoituneena päätin kokeilla kasvatuksellisia keinoja nykyisiin vahtimestareihimme. Pistin pääni reippaasti heidän lasikoppinsa ja kysyin, löytyykö meiltä lumilapiota. "Juu, kyllä löytyy useampiakin", he vastasivat. "Aivan erinomaista: nähkääs minä olen tämän talon johtaja, tuolla pihalla on kamala sohjo, ja aion mennä luomaan sen pois", minä kerroin heille, "mutta voi voi, juuri nyt minulla alkaa palaveri. Ehdin lumitöihin vasta ruokatunnilla."
Ja kuinkas sitten kävikään. Kokouksen jälkeen marssin ala-aulaan, jossa kaksi lumilapiota nökötti kuin nököttikin esillä. Ehdin jo iloita kasvatustyöni hedelmistä, kunnes huomasin työvälineet täysin käyttämättömiksi. Vähän yritin vikistä lasikoppiin päin, että "vieläköhän siellä on sitä sohjoa", muttei sillä mitään tehoa ollut. Se siitä yrityksestä olla pedagogisesti kekseliäs.
Alla oleva valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, mitä sitten tapahtui. Mutta oikeasti: ruokiksen käyttäminen ulkotöihin oli tavattoman virkistävää ja hauskaa. Oikein pursusin työn iloa sen jälkeen. Niinpä ymmärrän yskän, jos työtoverini jatkossa toivottavat minut - ei suinkaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa - vaan lapiohommiin pihalle.
