Työelämän laadusta ja hyvästä johtamisesta puhutaan tällä hetkellä paljon. Olipa kyse kansantalouden verokertymästä, eläkeiän nostamisesta tai sairauspoissaolojen vähentämisestä, ratkaisuksi tarjotaan poikkeuksetta työpaikan innostavaa henkeä ja täyden kympin pomoja.
Meillä on siitä erikoinen maa, että tällaisista yhden asian aatteista saattaa syntyä jotain ihan erinomaista ja innovatiivista. Suomi tietoyhteiskunnaksi oli 90-luvulla todella onnistunut tavoite. Sisältö-Suomi oli 2000-luvun alun boomi, jossa luovat kulttuurisisällöt nostettiin kilpailukyvyn veturiksi. Aika ei ollut silloin kypsä, koska digitaalinen viestintä ei ollut tarpeeksi kehittynyttä kulttuurisisältöjen välittämiseen. Mutta nyt oikeastaan kaikki se on toteutunut, josta silloin esitettiin huikeita, tieteiselokuvalta vaikuttavia visioita. Niinpä uskon, että työelämän kehittämisessä me kaikki voimme olla yhdessä tekemässä jotain sellaista, mikä ei missään muualla olisi mahdollista. Yhden aatteen maa voi nimittäin valjastaa kansalaisensa myös johonkin todella tärkeään, joka puhuttelee kaikkia.
Minulle työelämän laatu on tänä syksynä merkinnyt jotain aivan erityistä. 13 vuoden putki kulttuurialan johtajana on nyt vaihtunut tilapäisesti asiantuntijatehtäviin rehtorin yksikössä. Muutos tuli omasta toiveestani: näkökulman vaihtaminen välillä on ihan välttämätöntä, jos haluaa ettei parasta ennen -päiväys johtajana mene yhtäkkiä ohi. Tällainen mahdollisuus irtiottoon kertoo puolestaan siitä, miten Metropolian tavoitetta olla paras työpaikka korkeakoulusektorilla eletään todeksi monenlaisessa päätöksenteossa. Kun minun tilannettani kuultiin ja toivettani arvostettiin, on ihan varma että itse taas johtajantyöhöni palattuani osaan tunnistaa muiden tarpeita paremmin. Hyvän johtamisen juju on siis ihan siinäkin, että se välittyy ja moninkertaistuu mallioppimisen avulla.
Parasta ennen -päivämäärä on muuten tosi hyvä keksintö. Kyllä sen näkeminen aina valpastuttaa ihmisen toimimaan, eikö?