Tänä vuonna matka hiihtokaudesta kesämökkikauteen on taittunut niinkuin oltaisiin pikataipaleella. Kuukausi sitten laitoin haikeana sukset pussiin ja jo kaksi viikkoa myöhemmin aloin etsiä silmä kovana ensimmäisiä kevään merkkejä, sinivuokkoja. Kesämökin päiväkirjaa selaillessani huomaan, että juuri noista Hämeen alueen maakuntakukista alkaa meidän suvun kevät. Ajattelemme varmaan etteivät maailmankirjat voi olla sekaisin, jos ne uskollisesti aina ilmestyvät samoihin maisemiin!
Esimerkiksi tasan 10 vuotta sitten äitini on merkinnyt jo huhtikuun 2. päivänä ensimmäisten sinivuokkojen näyttäytyneen. Viime vuonna olen kirjoittanut niiden olleen nupullaan kuun puolivälissä. Tänä vuonna niitä voisi ojentaa kimpun äitienpäiväksi. Se tosin kuulostaa ihmeelliseltä ja puolirikolliselta. Vuoteen 2005 astihan ne olivat rauhoitettuja eikä niitä saanut poimia.
Monen vuoden ajan pidetty mökkipäiväkirja on hauskaa ja paljastavaa luettavaa. Minun merkintöjeni perusteella meillä pitäisi olla jo maanpäällinen paratiisi, sillä sellaiset määrät olen istuttanut kukkasipuleita, ostanut taimia, juurruttanut pistokkaita, kylvänyt siemeniä ja bongannut perinnelajikkeita vaivaista perennapenkkiäni varten. Päiväkirjan mukaan olen saanut 2006 työkaverilta malvan ja sinilatvan taimia ja muutama vuosi sitten toiselta tuoksukurjenpolvia. Mutta mikään lajike ei menesty eikä mikään kukkiva ainakaan leviä. Epäilen, että harjun kupeessa oleva maaperä on niin huokoista, että kaikki siement, mukulat ja kasvatusyritelmäni ovat valuneet maapallon läpi sen toiselle puolelle. Jossain Etelä-Amerikassa ne nyt rehottavat, minun Bowl of Beauty -pioonini, harjaneilikkani, bellikseni ja Aitoon Martoilta saamani kevätesikot, se on varmaa.
Pikkusiskoni on mökkikirjan perusteella todellinen luontaistalouden ekspertti, joten vaviskaa kontiot ja muu metsän väki: sienet, vadelmat ja puolukat saavat kylmää kyytiä kotipakastimeen teidän nenienne editse. Eikä tässä vielä kaikki. Kaksi vuotta sitten toukokuussa olin siskoni kanssa hyttyssyöttinä mökillä ja tällainen kirjoitus siitä reissusta jäi: "Tein pitkän metsälenkin korvasienien kiilto silmissä - ja palasin ison kikkarapussin kanssa. Eli kuivunutta hevosenlantaa. Jotain saalista sentään pitää metsästä saada, ja ruusut kotona kiittävät".
Laulujoutsenilla on ollut päiväkirjan mukaan 2007 kokoontumisajot järvellä. Rannat olivat valkoisia, isoja höyheniä pullollaan. Tänä viikonloppuna joutsenia oli vain kaksi. Mitä ne mahtoivat touhuta, kun laulua kuului vielä aamuyöstä ihan pilkkopimeässä? Vuonna 2004 ehdotin kesämökin käyttäjille tunnuslauseeksi "Alä jätä asioita roikkumaan", ja siitä mitä äiti olikin jo seuraavalla kerralla tehnyt ja päiväkirjaan raportoinut, kerron teille äitienpäiväblogissani.
Mutta eipä tuo "Älä jätä asioita roikkumaan" olisi huono tunnuslause töissäkään olisi näin lukuvuoden lopun häämöttäessä. Ah mikä ihana tunne on, kun voi yliviivata loman alkuun mennessä viimeisimmänkin listalla olevan rästityön!