Viime viikonlopuksi luvattiin Keski-Suomeen sadekuuroja ja pilvistä, mutta tosin kävi. Jyväskylän yliopiston promootio oli sään haltijoiden suosiossa, eikä kirkkaampaa, tuomelta tuoksuvampaa toukokuun päivää olisi meille promovendeille voinut osua kuin viime lauantaina.
Taiteen ja kulttuurin arvostukselle voi käydä samoin. Meille povataan nyt seitsemää laihaa vuotta ja lohkaistaan, etteivät koskaan asiat ole niin huonosti, etteivät ne voi huonomminkin vielä mennä.
Mutta me voimme uskoa myös toisenlaisia ennustuksia. Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset eivät ole mitään omaa spekulaatiotamme, vaan empiirisesti ja tieteelllisestikin tutkittuja asioita. Emme elä ollaksemme terveitä, vaan kyetäksemme elämään mielekästä elämää. Yhteiskuntamme kannalta vähäisenä ei voi pitää promoottorimme, kirjallisuuden professori Tarmo Kunnaksen artikkelin (JY 2009, 10) huomiota taiteen opetuksen painoarvosta kielen, ajattelun ja merkitysten luomisessa:
"Taiteen ja kirjallisuuden opetus ja tutkimus on avainasemassa kaikessa, mikä kehittää terävää älyn käyttöä, hyvää ymmärryskykyä ja selkeää ja luovaa ajattelua."
Humanistin, eikä pessimistin, sanoja meidän kannattaa kunnella, eikö totta?
Kulttuurialan blogeissa on keskusteltu vilkkaasti kevään loppua kohti kiihtyen leviävästä vikinätaudista. Tiedättehän tuon viruksen, jonka seurauksena työ vie ja me vikisemme. Viikonpäivät eivät riitä, työtunnit eivät riitä; kokouksia sovitaan jo perjantai-illaksi tai varhaiseksi maanantai-aamuksi, kun asioiden eteenpäin saattamiseksi muu ei tunnu auttavan. Työtoverit alkavat näyttää pelottavan uupuneilta; esimiehet eivät keväästä mitään tiedä, ja harva meistä uskaltaa enää peilistä katsoa, että mikäs haamu se sieltä takaisinpäin kurkistaa.
Nyt tarvitaan ehdottomasti uskoa siihen, että voimme ohjata elämäämme ja työntekoamme haluamaamme suuntaan. Voimme hyväksyä poikkeustilanteet, mutta nyt on aika sanoa Theodor Kallifatidesin runokokoelman mukaisesti: "Bättre tider måste komma." Tuon runokirjan sain ruotsinopettajaltani ylioppilaslahjaksi (noin sata vuotta sitten), eikä hän takuuvarmasti tiennyt, kuinka tärkeällä tavalla nuo nimilehden sanat ovat antaneet minulle voimaa kovissa paikoissa.
Metropolian ensimmäisestä vuodesta on otettava opiksi! Meidän on puhuttava yhdessä siitä, mikä on tärkeää ja minkä voimme jättää vähemmälle. Tämä wiki olkoon nykypäivän nuotiopiiri. Kommentoikaa ja keskustelkaa: työyhteisön yhteinen älykkyys on se, mistä parannukset kumpuvat!
Saada tehdä työtä vapaana muodollisuuden ja sovinnaisuuden kahleista on taide- ja kulttuurialalla tärkeää. Jos opiskelijoita kannustetaan tekemään "omia juttuja", heille syntyy kyky elää tässä hetkessä ja saada siitä luomisvoimaa.
Kuluneella viikolla sain kokea huippuhetkiä opiskelijoidemme luovuuden parissa. Ammattimaisesti tuotettu, huikea muotishow RockFashion by Metropolia keräsi lähes tuhatpäisen yleisön; tunnelmaltaan intiimi oli puolestaan tekstiilitaiteen suloinen näyttely MinaMina Gjutarsin taiteilijatalon idyllissä. Hauskankummat ötökkäkuvioiset vuodevaatteet Kuosimodo-näyttelystä Lasipalatsissa varmaankin jäävät pyörimään mieleen, kun kohta siirryn unen ja valveen rajamaille. 
Luovaan tilaan koin itsekin pääseväni upean Tour de Metropolia -tapahtuman päätteeksi, kun vallattomat ideat monialaisesta yhteistyöstä sinkoilivat osallistujien kesken minkä kerkisivät.
Olenkohan vähän puolueellinen, kun minusta kaikki me-henkeä synnyttäneet ideat Metropoliassa ovat lähtöisin kulttuurin ja luovan alan klusterista?
Kevät on ihanaa ja kamalaa aikaa. Korkeakouluissa tyypillisesti lukuvuoden aikana alustetut hommat ja projektit ikäänkuin kohoavat loppua kohden ihan mahdottomaksi taikinaksi, joka paisuu ja vyöryy yli kohotusastian reunojen. Se, mikä meistä työtä aloittaessa näytti yksinkertaiselta, onkin saanut kevään mittaan lukemattomia sivujuonteita, hankalia käänteitä ja tavattomasti työllistäviä yksityiskohtia. Työ ei tunnu loppuvan millään ahkeroinnin määrällä, ja jaksamisen eväät alkavat olla vähissä itse kullakin. Samaan aikaan pitäisi pestä ikkunat, vaihtaa kesärenkaat, kunnostaa polkupyörä talven jäljiltä, haravoida kerrankin itse mökkipiha ennenkuin iäkäs äiti on sen ehtinyt aikuisten lastensa puolesta tehdä jne. jne. - tiedämmehän me kaikki nämä kevätttalkoiden vakiopuheenaiheet.
Minulle Metropolia-orkesterin suuri Vappuenergiaa-konsertti oli parasta rohtoa ylikierrosten hillitsemiseksi. Musiikin ja pop/jazzmusiikin yhteisesiintyminen oli ihan loistavaa ammattilaistasoa, eikä voinut sanoa mikä ohjelmanumero kosketti eniten. Koko yleisö onnitteli mielessään Metropoliaa: mikään muu korkeakoulu ei ole tällaiseen viihdegaalaan koskaan kyennyt. Varaslähtö vappuun oli jotain paljon enemmän kuin mitä osattiin odottaa. Se oli iloista, veikeää, hauskaa, haikeaa, rentoa, tunnelmallista ja nostalgistakin. Siispä ensi vuonna koko kulttuurialan väki: vastalääkettä vain nautiskelemaan sankoin joukoin! Kiitos konsertin aikaansaamisesta kaikille tekijöille ja esiintyjille. Ja nyt vapun jälkeen eikun menoksi ja vappupallot lentämään korkealle taivaan sineen!
