Kulttuurialan blogeissa on keskusteltu vilkkaasti kevään loppua kohti kiihtyen leviävästä vikinätaudista. Tiedättehän tuon viruksen, jonka seurauksena työ vie ja me vikisemme. Viikonpäivät eivät riitä, työtunnit eivät riitä; kokouksia sovitaan jo perjantai-illaksi tai varhaiseksi maanantai-aamuksi, kun asioiden eteenpäin saattamiseksi muu ei tunnu auttavan. Työtoverit alkavat näyttää pelottavan uupuneilta; esimiehet eivät keväästä mitään tiedä, ja harva meistä uskaltaa enää peilistä katsoa, että mikäs haamu se sieltä takaisinpäin kurkistaa.
...